Minä ja apulaiseni järjestämme lauantaikoulupäivää

Meidän koulu järjestää ensi lauantaina Uganda-kävelyn. Ennen kävelyä lapset hankkivat sponsoreita, esim. äidin, isän, mummon tai papan. Nämä sponsorit sopivat lapsen kanssa etukäteen, kuinka paljon he haluavat lahjoittaa kohteeseen per kilometri. Vanhemmille ja lapsille on kerrottu etukäteen keräyksen kohteesta, joka tänä vuonna on Uganda. Liikuntapäivän jälkeen lapset vievät laput, joihin on kerätty kilometreistä tarroja, kotiinsa ja seuraavalla viikolla he tuovat sponsoreiden lahjoitukset kouluun keräyslippaaseen. Tämä on monille kouluille tuttu tapa toimia.

Minä lupauduin järjestämään tätä lauantaikoulupäivää, koska Uganda on minulle juuri nyt hyvin ajankohtainen asia. Olen siis pakertanut päivän eteen kaikenlaista: Sain lähetettyä kaikkiin koteihin Wilma-viestit, organisoitua korttipohjien teon toiselle opettajalle ja sovittua kuudennen luokan opettajan kanssa puffetista. Kysyin rehtorilta, voisiko meidän luokka myydä ugandalaisten tekemiä kierrätyspaperihelmiä ala-aulassa myös. Ja sehän sopi rehtorille hyvin! On kiva saada päivään vähän positiivista pöhinää!

Olin aikaisemmin kysynyt oppilailta, olisivatko he halukkaita auttamaan minua lauantaikoulupäivän järjestelyissä, nyt kun aiheena olisi Uganda, jonne itse kohta olisin menossa. Heti nousi kahdeksan kättä pystyyn. Nämä kahdeksan innokasta oppilasta riemastuivat, kun kuulivat, että saisimme pitää myyjäiset. Ja kun otin esiin kassista helmiä, he ihastuivat niihin heti. Kerroin, että saisimme pitää pienen osan myynnistä itse, mutta suurin osa menisi köyhien lapsiperheiden auttamiseksi. Sen lapset hyväksyivät hyvin. Pian he kuitenkin jo suunnittelivat, mihin he rahaa käyttäisivät, jos saisivat myytyä helmiä. He halusivat mm. ostaa herkkuja ja koristeita Halloween -juhlaan, mennä Hoploppiin tai Snadi Stadiin. Kerroin, että isompia retkiä varten meidän pitäisi järjestää monta erilaista myyntitilannetta, yksi helmien myyntitapahtuma ei siihen riittäisi. Sen he ymmärsivät heti.

Kun kaivoin paperia, tusseja ja saksia esiin, tarttuivat he samantien toimeen ja askartelivat hintalappuja. Siinä ei kauaa nokka tuhissut. Ihanaa tuo innostumisen määrä! Lähipäivinä opetan heille kirjanpitoa, hinnoittelua, esillelaittoa ja oman palkan laskemisesta. Työvuoroista ja ruokatauoista he jo alustavasti sopivatkin. Aivan loistavia pikku yrittäjiä! Kaksi vanhempaa lupautui auttamaan, joten kaikki sujuu varmasti hienosti. 

Jem, Emilia, Saida, Henna, Netta, Akram, Amire ja Aisha valmistautuvat myymään lauantai-koulupäivässä ugandalaisia helmiä 

Henna, Netta, Akram, Amire ja Aisha 

Unelma Afrikasta

Olen aina halunnut lähteä Afrikkaan. Lapsena luin kaikki käsiini saamat lähetystyöntekijätarinat sekä eläinkirjat, joissa kerrottiin gorillojen tai norsujen auttamisesta salametsästäjiltä. Haaveeni oli tulla lähetyskoulun opettajaksi, ja tuleva puolisoni olisi lääkäri samaisella lähetyskampuksella. Voi, miten romanttinen haave!

Lukion jälkeen lähdinkin lähetyskentille, en tosin Afrikkaan, vaan Mikronesiaan, keskelle Tyyntä Valtamerta. Se matka on jättänyt minuun aivan lähtemättömät jäljet. Opin selviytymään vieraalla kielellä, tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ymmärtämään eri kulttuureja ja nauttimaan elämästä vaatimattomissa olosuhteissa. Itse asiassa elin hyvin rikkaan vuoden.

Siitä on jo aikaa, mutta aikakaan ei poista sen kokemuksen merkitystä. Se matka muovasi arvoni, käsityksen ihmisyydestä ja hyvästä elämästä. Olen joutunut testaamaan sen arvomaailman kestävyyttä useat kerrat elämässäni, ja aina palaan takaisin siihen, mitä silloin opin.

Minulla on tytär, joka tänä vuonna täyttää 20 vuotta. Hän muutti keväällä omaan opiskelijakotiinsa ja pärjää hienosti. Nyt minulla on mahdollisuus lähteä sinne Afrikkaan, tosin vain kuukaudeksi, mutta siltikin. En tarvitse omaa lähetysasemaa tai lääkäripuolisoa. Voin lähteä ihan yksin. Vastassa minulla tulee olemaan tuttuja ihmisiä, ja lukuisia tuntemattomia, kampuksella, jossa toimintaa on ollut 21 vuotta. Omalla pienellä osallani voin tuoda heille jotain uutta, joka toivottavasti auttaa heitä ponnistelemaan oman oppimisen eteen.

Monta erilaista tapaa auttaa

Poikkesin Caring Handsin toiminnanjohtajan Liisan kanssa eilen Herttoniemessä sijaitsevassa Marimekon tehtaanmyymälässä. Liisa etsi sieltä Kanadaan vietäväksi kankaanpaloja. Niitä tarvittiin noin 20 kg. Marimekon kangaslaareissa oli aika vähän palasia, mutta ystävällinen myyjä kävi pariin otteeseen etsimässä lisää paloja vielä tehtaan puoleltakin. Näistä paloista Liisan sisko ystävineen ompelee pieniä kasseja ja pusseja ja mitä keksivätkään. Tuotoksia myydään Kanadassa erilaisissa myyjäisissä Caring Handsin toiminnan tukemiseksi.

Minusta tuo koko ajatus on kerrassaan ihana. Marimekon kankaat tuovat raikkaan tervehdyksen vanhasta kotimaasta, kankaat ja suunnittelu ovat hyvä syy tavata toisia, sen jälkeen järjestetään myyjäiset ja lopuksi tuotto lahjoitetaan tuttuun kohteeseen Ugandaan, jossa sukulaispoika vaimonsa kanssa ahertaa paremman maailman eteen. Tällainen toiminta tuo hyvää mieltä monelle henkilölle, ensin täällä Suomessa, sitten siellä Kanadassa ja lopulta Ugandassa. Aivan loistavaa.

Jo vuosien ajan olen seurannut eri järjestöjen toimintaa, sitä, mitä ja ketä he toiminnallaan tukevat, sekä sitä, miten he keräävät tuloja toiminnalleen ja kohteeseen. Tapoja on lukemattomia. Ainoastaan mielikuvitus on rajana. Jokainen voi sieltä halutessaan löytää oman tapansa osallistua, jos on halua siihen.

Helmimyyjäiset kouluun?

Minulla on täällä kotonani iso kasa Caring Handsin helmiä nätisti lajiteltuina isolla viltillä olohuoneen lattialla. On rannekoruja, lyhyitä kaulakoruja, pitkiä kaulakoruja, eri pituisia avainnauhoja kaikissa sateenkaaren väreissä, on irtohelmiä sekä joustavaa nauhaa rannekorujen tekemistä varten. Itse asiassa pyysin Liisalta, Caring Handsin toiminnanjohtajalta, vain vähän irtohelmiä ja nauhaa sekä avainnauhoja opettajille, mutta sainkin monenlaista muutakin. Nyt tarvitaan vaan myyjäiset, joissa näitä helmiä pääsisi myymään. Ensi lauantaina koulussamme pidetään lauantaikoulupäivä ja silloin voisi mahdollisesti pitää aulassa myös pienet myyjäiset.

Itse asiassa lauantaina 3.9. koulupäivämme teemana on kehitysyhteistyö ja ugandalaisten lasten ja äitien auttaminen. Koulupäivä toteutetaan jo perinteeksi tulleen Unicef-kävelyn tapaan. Tänä vuonna kävely on vaan Uganda-kävely. Lupasin pitää koulupäivän alussa pienen esityksen Caring Handsin toiminnasta. Sen jälkeen lapset, ja toivottavasti vanhemmat, lähtevät lähimetsää lenkille. Reippailun jälkeen tullaan takaisin koululle syömään. Siinä yhteydessä olisi mahdollista pitää helmimyyjäiset ja vaikkapa puffetti, jos joku luokka innostuu.

Minulla on siis aika lailla töitä edessä: sponsorikirjeet koteihin, ohjeet opettajille, kortti tarroja varten, power point-esitys lauantaiksi... Oppilaani pitää opettaa yrittäjiksi, joku vanhempi olisi hyvä saada apuun myyntipöydän ääreen... Huh huh! Kivaa siitä kuitenkin tulee! Liisan kanssa sovimme, että luokkani oppilaat voisivat saada vähän tuloja myynnistä. Olisiko se 10%, 15% vai 20%. Pitää miettiä. Vähän kuitenkin, sillä se motivoi myymään.

Villakoira Mimi kaiken toiminnan keskellä, kuten yleensä

Naisten Pankin juhla

Tänään osallistuin Naisten Pankin juhlaan, joka pidettiin Kirkon Ulkomaanavun tiloissa Eteläranta 8:ssa Helsingissä. Olen jo muutaman vuoden ajan tutustunut Naisten Pankin toimintaan ja osallisunut kaikkeen mahdolliseen, mitä Naisten Pankki on järjestänyt, ja mikä milloinkin on sopinut omaan viikko-ohjelmaani. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Naisten Pankki tekee upeaa työtä naisten voimauttamiseksi kehitysmaissa.

Kävin juttelemassa Naisten Pankin kouluttajan, ihanan Jaana Hirsikankaan kanssa. Kerroin hänelle tulevasta matkastani Ugandaan. Hän kertoi olleensa sekä Kampalassa että Ssese-saarella vuosia sitten itsekin! Se oli ollut hänelle hyvin tärkeä ja hieno matka, yksi hänen parhaistaan. Jaana oli sitä mieltä, että ugandalaiset ovat ihania ja ystävällisiä ihmisisä ja Ugandan luonto aivan ihana. Olipa mahtava kuulla! En malta odottaa matkaan lähtöä!

Kysyin Jaanalta, olisiko hänellä joitain hyviä vinkkejä minulle ennen lähtöäni, ja niitähän oli! Minun kannattaa pakata laukkuuni sellaisia vaatteita, jotka voin huoletta jättää sinne reissuni lopussa. Vaatteet kuluvat, kun  niitä pesee käsin, ja värjääntyvät maan punaisesta väristä. Minun kannattaa varautua myös umpinaisiin kenkiin, esim. tennareihin tai ballerinoihin, koska tiet ovat rosoisia ja niillä saattaa olla keppejä yms. joka voi satuttaa jalkoja. 

Lääkityksestä huolimatta voin sairastua malariaan. Jos niin tapahtuu, pitää heti mennä paikalliseen sairaalaan, jossa malariaa osataan hoitaa nopeasti ja tehokkaasti. Tämä on hyvä tietää!

Lähipäivinä käyn otattamassa viimeiset rokotukset sekä kaivelen kaapeistani vanhoja hameita ja paitoja. Jos tarpeen, korjailen niitä sopiviksi. Hankin uudet tennarit tai jotkut muut kengät, koska vanhat ovat kuluneet ja heitetty pois. Pikku hiljaa kaikki valmistuu ja olen valmis lähtemään.

Kuvat: Naisten Pankki

Toiminnallisia menetelmiä ja visuaalisuutta

Otin omassa neljännessä luokassani tänään käyttöön uuden yhteiskuntaopin oppikirjan (Edukustannus). Siinä käytetään mukavia menetelmiä, joita kuvataan pienillä symbolikuvilla. Nykyään on muotia parastaa, eli varastaa parhaita ideoita, joten minäkin parastin nämä kivat pikkukuvat ja tein ne kartongista isoina ja kirjoitin menetelmät englanniksi. Nämä lähtevät mukanani Ugandaan, tietenkin!

Kustannusyhtiö Otava haluaa tukea koulutusta Ugandassa

Tänään kävin hakemassa Otavasta Helsingin Uudenmaankadulta minulle osoitetun paketin. Se sisälsi opetusmateriaalia Ugandaan mukaan otettavaksi: oppikirjan aikuisopiskelijoille englannin opiskeluun ja suomalaisia esikoulukirjoja pikkuoppilaiden opetukseen. Lahjoituksen takana on Otavan yhteyspäällikkö Anne Lehtonen. Suuret kiitokset hänelle! On ihana huomata, että on ihmisiä ja yrityksiä, jotka haluavat tukea hankettani eri tavoin.

Seuraavaksi alankin sitten kääntämään eskarikirjojen tekstejä suomesta englanniksi, jotta kirjoja voi oikeasti hyödyntää Ugandassa. Onneksi kirjojen tekstit ovat tosi lyhyitä! :)