sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kiitos, Milla! ❤️


Kiitos Milla, Caring Handsin äiti, mahtavasta kuukaudesta Ugandassa! Kiitos vieraanvaraisuudestasi,  petipaikasta, pyykkihuollosta, hedelmäsalaatista (jota söin kulhokaupalla) ja digi-illoista kotisohvallasi hyvän internetyhteyden piirissä.

Kiitos, että jaoit kokemuksiasi kehitysyhteistyöstä. Siitä sinulla on kokemusta yli kymmeneltä vuodelta. Teet työntekijöidesi kanssa hyvin arvokasta työtä. Toivottavasti löydät työllesi tukijoita eri puolilta maailmaa, jotta työsi voi jatkua tästä eteenpäinkin ja tuottaa tulosta. Minä täällä Suomessa yritän olla avuksi resurssieni mukaan.

Kiitos myös autokyydeistä maastoautollasi! Olet loistava kuski ja sinulla on hyvää katu-uskottavuutta. Paikalliset kuljettajakin kunnioittavat sinua liikenteessä!

Oli myös ihanaa viettää aika kotieläinten kanssa: Banange-papukaijan, Muzungu-kissan sekä koiriesi, Kullan, Pomon sekä Vaimon kanssa. Toivottavasti joku on korjannut aukon aidassa, jotteivat koirasi enää karkaa joka yö aidan toiselle puolelle!

Terveiset Hannulle, miehellesi, jonka kanssa kävin monta hyvää keskustelua, sekä mukavalle pojallesi, Alexille.

Ihanaa, että sinuun saa niin helposti yhteyttä WhatsAppin ja Messengerin välityksellä. ❤️

Milla jakaranda-puun alla

Milla on loistava kuljettaja 



Safarille tulevaisuudessa?


Haaveenani oli päästä Afrikassa safarille. Olen luontoihminen ja rakastan olla luonnossa. Nautin patikoimisesta ja luonnon rauhasta.

Tällä matkalla en päässyt safarille. Minun olisi pitänyt varata sille oma viikkonsa, mutta aika meni töihin. Lähimmäksi luontoa pääsin Ssese-saarella sekä Mazosin sekä Namataban kylissä. Ne olivat minulle, tällaiselle luontoihmiselle, henkireikiä.

Minulla oli mukava juttuhetki safarin liittyvissä asioissa Ndere Troupen showta ennen. Esitystä tuli katsomaan myös ryhmä Piece of Uganda Safariksesta. Olen tutustunut tämän yrityksen Facebook-sivuihin jo aiemmin, sekä jutellut velipuoleni Janin kanssa asiasta. Hänen lapsuudenystävänsä Ukko on perustanut tämän safariyrityksen.

Ukko oli iloinen tavatessaan Janin siskopuolen. Kerroimme lyhyesti toisillemme, mitä kumpikin meistä tekee Ugandassa. Sain Ukon käyntikortin ja aionkin tulevaisuudessa ottaa yhteyttä yritykseen ja alkaa säästämään rahaa Safaria varten. Yksi selkeä tavoite taas Afrikan matkalle!

Tässä linkki yrityksen upeille sivuille:   pieceof.ug


Ndere Troupe 


Viimeisellä viikolla ennen kotiin lähtöäni lähdimme Lauran ja Justiinan kanssa katsomaan Ndere Troupen kansallistansseja Kampalan Nderessä Cultural Centerissä.

Esitykset olivat todella korkeatasoisia. Tanssit tulivat eri puolilta Ugandaa: etelästä, keskiosasta, Kenian rajoilta, pohjoisesta Sudanin rajoilta, Kongosta sekä Ruandasta. Esitysten väleissä juontaja kertoi hauskoja juttuja ugandalaisen kulttuurin sekä länsimaalaisen kulttuurin kohtaamisista. Hän sai aikaan yleisössä monet hyvät naurut.

Jos pääset käymään Ugandan Kampalassa, tätä showta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Show kestää kolme tuntia ja maksaa 50 000 shillinkiä (n. 15e). 

Me otimme koko ajaksi taksin. Taksi odotteli parkissa koko esityksen ajan. Näin voi tehdä Ugandassa, harvemmin Suomessa!




perjantai 25. marraskuuta 2016


Kampalan kangaskaupat (tai ainakin osa niistä) sijaitsevat kaupungin keskustassa tuossa edessä näkyvässä korttelissa. Meidän piti ensiksi kävelle tämän matatu-aseman halki päästäksemme kortteliin. Ei ollut ihan helppoa!


Afrikkalaiset kankaat




Minä pääsin Justinin, suomeksi Justiinan, Caring Handsin työntekijän kanssa kangasostoksille kaksi kertaa. Se vasta oli jännittävää! 

Ensimmäisellä kerralla otimme yksityisen taksin keskustaan. Taksi odotti parkissa sillä aikaa, kun tein valintoja. Toisella kertaa olin jo uskaliaampi ja lähdimme keskustaan julkisilla kyydeillä. Olin jo tutumpi matatuiden ja boda bodien kanssa, samoin kuin Ugandan shillingin. Taksin hinnalla saisin 11 m kangasta!

Kangaskaupat sijaitsevat Kampalan ydinkeskustassa isossa korttelissa. Kauppoja on korttelissa kahdessa kerroksessa, ne ovat pieniä ja niitä on useita. Osa myy ohuita, kimmeltäviä kankaita, jotka tulevat varmastikin jostain Intian suunnalta. Osa myy näiden lisäksi afrikkalaisia Wax Print -kankaita. Niistä minä olin kiinnostunut.

Ensimmäisellä kerralla etsin erityisesti kankaita kietaisumekkoihin, joita suunnittelin ompelutettavan Kalayan koulun tytöillä. Löysin kivan kankaan ja teetinkin mekot Ssesellä ollessani. Siitä kirjoitan lähiaikoina ihan oman jutun.

Seuraavalla kerralla etsin kankaita itselleni, tyttärelleni ja äidilleni, jotka kaikki olemme käsityöihmisiä.

Afrikkalaiset Wax Print -kankaat ovat kiinnostavia, mutta meille suomalaisille haastavia. Niissä on hyvin voimakkaat ja yleensä kirkkaat värit. Yritin etsiä kankaita, joissa värit olisivat pehmeitä ja sävyt viileitä. Vaivasin myyjiä useasti. Onnistuin lopulta löytämään joitakin kankaita, joista saa ommeltua hameita, kesämekkoja, kesähousuja sekä verhot.

Heti kotiin päästyäni tyttäreni tarvitsi musiikkikeikalle persoonalliset housut. Tein ne hänelle kelta-musta-viininpunaisesta kukka-kankaasta. Housuista tuli hyvät. Työkaverini piti sini-valkoisesta kankaasta, jota myin hänelle sopivan palan. Siitä samasta aion tehdä mummolleni kimonon. Äitini piti joistakin kankaista. Hän sai muutaman palan kotelmekkoja varten. Minä itse aion tehdä kesäksi uusia mekkoja ja hameita itselleni. Eivät jää kankaat pölyyntymään kaappiin, vaan tulevat ommelluksi ja käyttöön.









tiistai 22. marraskuuta 2016

Mitä nyt, matkan jälkeen?


Heräsin maanantaiaamuna aikaisin uneen, jossa metromatkani päätepysäkkinä oli rakennustyömaa. Yritin kovasti etsiä reittiä ulos rakenteilla olevasta suuresta rakennuksesta. En löytänyt, vaikka kuinka etsin ja etsin. Minä kiertelin ja kaartelin rakennustyömaalla, mutta turhaan. Ulospääsyä ei ollut. Heräsin siihen. Olo oli jotenkin hämmentynyt.

Uni kertoi minulle unen keinoin omasta tilanteestani. Koko vuoden olin valmistellut matkaani, lopulta tehnyt sen. Matkani oli onnistunut, se oli mennyt hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Nyt matkan jälkeen ajatukseni risteilevät niissä paikoissa, joissa olin käynyt, niiden henkilöiden luona, joiden kanssa olin viettänyt aikaa. Vähän väliä mieleni siirtyy Afrikkaan. On vaikeaa sopeutua tähän hetkeen ja tähän vuodenaikaan, päivän aikana kohtaamiin tilanteisiin ja ihmisiin. Olen vähän kuin eksyksissä rakennustyömaalla enkä löydä reittiä ulos. En löydä metrorataa, en vaunua, johon astua.

Onneksi asioita tulee eteen koko ajan ja ne ottavat taas otteen minusta. On työ, oppilaat, on oma tytär, omat lähisukulaiset.

Myös Caring Hands työllistää minua. Tuntuu hyvältä, että voin olla täältä käsin auttamassa ystäviäni ja tukemassa heidän työtään Ugandassa. Olen järjestämässä useita myyntitapahtumia, joissa minä tai joku muu myy Caring Handsin helmiä. Helsingissä Kaapelitehtaalla järjestetään Kaapelin joulu, jonne olen ilmoittanut Caring Handsin mukaan. Sain kivan porukan hommaan mukaan. Viikonlopusta tulee varmasti tosi kiva.

Toinen tapahtuma on meidän taloyhtiön joulumyyjäiset. Se varmistui tänään. Tämäniltaisessa kokouksessa ihmiset selkeästi ilahtuivat siitä, että joku ottaa ja järjestää jotain yhteistä. Sellaisesta on ollut selkeästi pulaa. Meitä on muutama, jotka aloimme puuhaamaan tätä pientä tapahtumaa, ja nyt vaikuttaa siltä, että moni haluaa osallistua siihen jollain tavalla.

Kolmas on opettajatuttavani varainkeruuhanke tamperelaisessa koulussa. Hän ja ysiluokkalaiset ottavat Caring Handsin helmiä myyntiin. Osa tuotosta menee heidän retkikassaansa, osa Ugandaan. Juuri tällä tavalla minäkin lähdin tähän koko juttuun mukaan. Hienoa, että nämä nuoret haluavat tehdä varainkeruuhankkeen yhdistämällä siihen kehitysyhteistyön!

Lisäksi seurakuntani pastori on pyytänyt minulta kähetyskertomusta sekä pidempää ohjelmaa jollekin lauantai-illalle. Puuhaa tulee siis olemaan riittämiin vielä pitkäksi aikaa.

Ehkä tänään en ole enää yhtä pahasti eksyksissä kuin eilen aamulla. Metrovaununi  on taas matkalla jonnekin. En näe määränpäätä ihan selkeästi, mutta tuntuu siltä, että tässä vaunussa on ihan hyvä olla ja että suunta on oikea.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016








Reflektointia


Mitkä olivat minun matkani tavoitteet?
Pääsinkö tavoitteisiini?

Matkani tarkoitus oli viedä toiminnallisia, osallistavia ja visuaalisia menetelmiä niin lasten opetukseen kuin aikuisryhmiinkin.

Viikkoni Kalayan koulussa Ssese-saarella pienten kasten parissa onnistui hienosti. Toin hienovaraisesti, pikku hiljaa koulun arkeen toiminnallisia ja visuaalisia menetelmiä. Opettajat olivat alkujännityksen jälkeen iloisia uusista ideoista.

Kampalassa minulla oli kolme aikuisryhmää: yksi oli Caring Handsin keskuksessa, yksi Namatabassa, yksi Masozissa. Kaksi viimeistä olivat pieniä kyliä Kampalan reunalla.

Näissä ryhmissä harjoittelimme matematiikan perustaitoja, käsittelimme käsihygieniaa, intiimihygieniaa sekä suuhygieniaa. Mietimme ympäristön siisteyteen ja puhtauteen liittyviä asioita sekä roskaongelmaa. Kävimme läpi myös ravintoympyrää ja siihen liittyviä asioita. Keskustelimme myös kyläpankkitoiminnasta ja siihen liittyvistä haasteista. Sisällöt rakentuivat sen mukaan, minkä näin parhaaksi.

Yritin aktivoida oppilaita mahdollisuuksien mukaan. Aktivointi oli rajallista, sillä oppilaat tulivat tunnille miten ehtivät. Tarvitsin lähes koko ajan tulkkia, sillä kaikki aikuiset eivät osanneet englantia. Visualisointikin oli haasteellista, sillä minulla oli käytettävissäni vain fläppitaulu. Käytänössä opetin englanniksi, paikallinen opettaja käänsi, ja minä kirjoitin ja piirsin flappitaululle.

Sopivan aiheen kohdalla järjestin ryhmäkeskusteluja ja niiden purkuja. Ne onnistuivat hyvin. Ryhmäkeskustelujen jälkeen toin oppilaille uusia näkökulmia ja yhdessä pohdimme, miten ne soveltuvat heidän olosuhteisiinsa.

Matematiikan tunneilla käytin jopa aikuisten kanssa numerokortteja. Valmistin myös suuria pahvisia rahoja, joilla harjoittelimme rahalaskuja. Leikimme laskuleikkejä ja leikkikauppaa. Lapsellista, mutta kaikki tykkäsivät. Joillekin laskut eivät edes olleet liian helppoja. Tärkeimpänä tavoitteenani oli luoda naisille tunne, että he osaavat peruslaskutaidot hyvin. Niiden päälle on helppo lisätä vaativampia taitoja. Halusin myös, että kaikki pääsevät osallistumaan tavalla, joka ei vaadi rohkeutta tai hyvää kielitaitoa.

Viimeisenä päivänä pidin peruslaskuista kokeen. Koe osoittautui useimmalle naiselle juuri sopivaksi. Kokeesta Caring Handsin opettajat saivat hyvää tietoa siitä, mikä heidän oppilaidensa todellinen laskutaito on.

Ehdin itse olla eniten Masozissa, joten siitä ryhmästä tuli minulle hyvin läheinen. Viimeinen käyntini siellä oli todella tunteellinen. Kun olin kertonut olevani siellä viimeistä kertaa, nousi naisista vanhin ja piti minulle kauniin puheen. Hän myös siunasi minut yhdessä toisten naisten kanssa. Samalla tavalla he toimivat Lauran, toisen suomalaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Hetki oli hyvin herkkä ja tunteellinen.

Minä lähdin auttamaan ja opettamaan, tuomaan erilaisia taitoja Suomesta. Ja mitä sainkaan tilalle? Sydämen täydeltä rakkautta, iloa ja lämpöä!

Toivon saavani mahdollisuuden käydä tässä kylässä ja tavata näitä naisia uudestaan.






Namataban kylä lähellä Kampalaa. Caring Hands tekee työtä tämän kylän naisten kanssa.













Kyläpankkitoiminta


Yksi Caring Handsin toimintamuodoista on ns. Village Saving Programs, eli suomeksi kyläpankkitoiminta. Caring Handsillä on useita kyläpankkeja eri puolilla Kampalaa tälläkin hetkellä. Kaiken kaikkiaan kyläpankkeja on ollut yli 40.

Perusidea on se, että kylän naisille opetetaan säästämistä ja säästöjen käyttämistä tuottoisaan toimintaan. Kylän naisista kootaan tiimi. Naiset säästävät viikottain sen verran kuin pystyvät ja laittavat säästöt yhteiseen kassaan. Yhdessä he päättävät, mihin säästetyt rahat käytetään. Säästöillä voidaan esim. päättää ostaa siemeniä ja alkaa viljellä jotain tiettyjä vihanneksia myyntiin, tai säästöillä voidaan ostaa porstaita, lehmä, kanoja jne. 

Caring Handsin opettajien työtä on opettaa kylän naisille säästämiseen ja pienyritykseen tarvittavia taitoja, kuten luku- ja kirjoitustaitoja sekä matematiikkaa. Minä itse kuljin opettajien matkassa ja opetin näillä naisille esim. matematiikan perustaitoja.

Masozin ryhmän kanssa suunnittelimme kyläpankkitoimintaa, jossa kylän naiset ostaisivat siemeniä ja kasvattaisivat vihanneksia ja juureksia myyntiin. Ajatuksena oli tarjota vihanneksia ja juureksia lähialueen ravintoloille ja saada luotua sopimus tuottajan ja ostajan välille. Lähdin itse siinä vaiheessa pois, kun asiaa vasta ideoitiin. Haluaisin kuulla lähitulevaisuudessa, miten hanke edistyy.

Kyläpankkitoiminta on kestävää toimintaa. Se opettaa naisia toimimaan yhdessä yhteisen hankkeen eteen. Se opettaa, miten kaiken perustana on yhdessä hankittu varallisuus, sitä, miten varallisuutta investoidaan, ja miten se saadaan tuottamaan. Kun taito on opittu, pärjäävät kyläläiset ilman ulkopuolisen apua. On opetettava ihmiset kalastamaan, kuten ugandalainen ystäväni sanoi.

Masozin kylän naiset viljelevät yhdessä tomaatteja myyntiin





lauantai 19. marraskuuta 2016

Pohdintaa pikkujouluissa


Eilen meidän työporukalla oli pikkujoulut ravintola Rodolfossa Kruununhaassa. Tuntui aivan omituiselta kävellä pitkin Helsingin katuja, katsella jouluvaloja ja viettää pikkujouluja. Oma pääni oli vielä puolittain Afrikassa ja oma sisäinen vuodenaikani jossain kesän ja syksyn välissä.

Sain Afrikkaan työkaveriltani viestin, jossa hän pyysi minua valitsemaan tietyistä vaihtoehdoista alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan. Kaikki vaihtoehdot kuulostivat todella hienoilta. Koko viesti oli kuin viesti ulkoavaruudesta. Olin edelliset päivät syönyt perinteistä melko mautonta afrikkalaista työpaikkaruokaa ja illalla jotain, mitä löysin jääkaapista. Senkin kanssa oli ollut ongelmia. Jääkaappi pakasti kaiken ja välillä otin sen jopa pois päältä. Sellaista epämääräistä syömistä pari viikkoa.

Ravintolan ruoka oli taivaallista ja seura oli mukavaa. Oli kiva olla taas tuttujen työkavereiden kanssa saman pöydän ääressä. 

Samassa pöydässä istui koulumme yksi työntekijöistä Mughtar, joka on parikymmentä vuotta sitten tullut Pohjois-Somaliasta. Keskustelumme vierähti tietenkin Afikkaan ja afrikkalaisiin, erityisesti somalialaisiin täällä Suomessa. Kerroin hänelle siitä, miten yritteliäitä ugandalaiset olivat. Mughtar kertoi, että aivan samalla tavalla somalialaiset ovat yritteliäitä Somaliassa. On oltava ahkera ja yritteliäs, koska sosiaaliturvaa ei ole. Ihmiset laittavat pieniä yrityksiä pystyyn ja yrittävät saada siitä toimeentulon. 

Pian keskustelumme vierähti politiikkaan ja sosiaaliturvaan. Työkaverini on vahvasti sitä mieltä, että suomalainen sosiaaliturva kasvattaa somalialaisista passiivisia ja sosiaaliturvan varaan laskevia ihmisiä. Ihmiset laskevat tarkasti, kannattaako mennä töihin, vai saako yhtä paljon rahaa käteen, jos on työttömänä ja toimettomana kotona. Ihmiset eivät ole tyhmiä. Systeemimme on vaan sellainen, joka ei kannusta yrittämään ja mukaan työelämään, varsinkaan maahanmuuttajataustaisia. Olen nähnyt tämän saman ilmiön itsekin. Eikä se koske pelkästään maahanmuuttajataustaisia vaan myös suomalaisia. Systeemille pitäisi tehdä jotain. Tämä nykyinen tilanne on kestämätön eikä kenenkään kannalta hyvä. 

Illan päätteeksi jaoimme toisillemme kirjalahjoja. Minä sain Alexande McCall Smithin Pienten muutosten kauneussalongin, jossa Mma Ramotswe tutkii jotain uutta mysteeriä. Hyvän mielen lukemista Etelä-Afrikasta! Afrikka jatkuu elämässäni! Kiitos, Riina!

torstai 17. marraskuuta 2016

Yritteliäät ugandalaiset




Katujen varsilla näkee usein valkoisia mallinukkeja nätisti rivi rivissä. Nuket ovat aina valkoisia. Joskus nukkien lantiosta on levennetty, koska leveä lantio ja iso peppu on ugandalaisten mielestä kaunista.











Nyt olen ollut muutaman päivän Suomessa. Mikä jäi Ugandasta päällimmäisenä mieleen? Monikin asia, mutta yksi on ainakin ugandalaisten yritteliäisyys. 

Kampala kuhisee yrittämistä. Kaikille kynnelle kykenevät yrittävät ansaita tuloja jollain tavalla.

Kaikista pienimuotoisimpaa yrittämistä on esimerkiksi se, että laittaa tien varteen pienen hiilipannun ja uppopaistaa öljyssä esim. jamssia tai kassavaa. Jotkut paistavat pannulla leipää, chiapattaa tai grillaa maissia. Monet myyvät omaa satoaan, esim. tomaatteja, sipulia, kassavaa, jamssia, perunoita, avokadoja, ananaksia, banaania, mangoja ja papayaa. Jotkut kiillottavat kenkiä, tekevät suutarinhommia, myyvät preepaid-liittymiä puhelimiin tai jotain muuta pientä.

Astetta suurempaa yrittämistä ovat pienet liikehuoneet, jotka ovat noin kontin kokoisia tai sitä pienempiä. Sellaisia pieniä liikkeitä on katujen varsilla tiiviisti kylki kyljessä. Niissä on kampaamoja, vaatimattomia apteekkeja, vaatekauppoja, muovitavarakauppoja, astiakauppoja yms. Tavaroita otetaan päiväksi ulos aivan autoteiden viereen kaikkien nähtäväksi.

Hauskimpia kauppoja olivat minun mielestäni huonekalukaupat. Katujen varsilla oli useita sänkykauppoja ja sohvakauppoja. Sänkyjä saatettiin valmistaa siinä paikan päällä. Sängyt olivat täyspuisia ja hienoja. Myös lasten kerrossänkyjä myytiin teiden varsilla. Ne olivat useimmiten metallisia ja iloisen värikkäitä.

Liikkeiden nimet olivat mielikuvituksellisia. Monesti kaupan, mutta myös kampaamon tai baarin nimi oli uskonnollinen, esim. God Is Able. Koska mikään ei ole Ugandassa helppoa, on ainoa toivo ihmisten uskossa. Siksi monet laittavat toivonsa Jumalaan myös kaupanteossa.

Kaikki lapset eivät pääse kouluun vanhempien heikon taloustilanteen vuoksi. Lapset saattavat tehdä jo pienestä pitäen töitä korvausta vastaan, kuten siivota naapurille. Monet vähän vanhemmat pojat alkavat ajaa boda bodaa tai toimivat matatuissa sisäänheittäjinä/rahastajina.

Yleinen henki on toiveikas ja yritteliäs. Näin suomalaisen silmin monen mahdollisuudet onnistua elämässä ovat hyvin rajalliset. Ihmiset saavat hyvin vähän tuloja ja niillä selvitään niukin naukin seuraavaan päivään. Siitäkin huolimatta ugandalaiset osaavat nauttia pienistä hetkistä, päivän ateriasta, ystävien seurasta, jumalanpalveluksesta, jalkapallosta, kaikesta siitä, mitä arkinen elämä tuo tullessaan. He hymyilevät ja tervehtivät, kun tapaat heitä. Heillä on aikaa vaihtaa sinun kanssasi kuulumisia. Ihania ihmisiä.

Liha ja kala myydään myös katukaupoissa. Kylmäketjusta ei ole tietoakaan! 


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kotimatka


Kaikki loppuu aikanaan, myös tämä minun matkani. Minun oli mahdollista olla Afrikassa kuukauden ajan. Todellisuudessa minusta tuntuu, että olen ollut pois todella kauan! Menin hyvin erilaiseen ilmaston, erilaisen kulttuurin pariin, koin hyvin hyvin paljon erilaisia asioita. Tämä kaikki sai poissaolon tuntumaan paljon pidemmältä.

Viimeisenä päivänäni Kampalassa kävin aamulla vielä kolmessa perheessä kotikäynnillä. Nämä kohtaamiset olivat todella liikuttavia. Näiden ihmisten tilanteet ovat hyvin vaikeat. Kuuntelimme näitä ihmisiä ja rukoilimme heille Jumalan siunausta. Minua lohdutaa se tieto, että nämä perheet ovat Caring Handsin tuen piirissa, joten näille ihmisille etsitään apua.

Puolen päivän aikaan Caring Handsin henkilökunta piti minulle ja Lauralle, joka myös lähti takaisin Suomeen tämän viikonlopun aikana, jäähyväistilaisuuden. Milla, sekä muutamat muut, pitivät puheita, he siunasivat meidät ja lopuksi söimme vielä banaanikakkua. Se oli aamullisten perhekäyntien jälkeen jo ihan emotionaalisesti liikaa! Itkeä tihrustimme kumpikin, niin Laura kuin minäkin. On rankkaa jättää taakse ihania ystäviä. Onneksi tämän ensimmäisen reissun jälkeen on helppo tulla Ugandaan uudestaan. Siksi onkin helpompi sanoa nähdään taas kuin hyvästi.

Mahaani oli vääntänyt aamusta asti. Iltapäivällä se yltyi ja pian sen jälkeen ripuloin. Minulle nousu kuume. Iltapäivän nukuin, välillä pakkasin ja sitten taas nukuin. Taksi tuli hakemaan minut klo 1 yöllä. Lentoni lähti aamulla klo 4.55.

Vatsani oli tyhjä. Oli parasta paastota, jotta vatsa tasaantuisi. Join kokista ja fantaa. Se oli vatsalle parasta.

Lento lähti aamuhämärän aikaan. Aamulla ensimmäiseksi näkyi lentokoneen ikkunasta aamun kajo. Sen jälkeen ikkunasta alkoi erottua Niili-joki, sen kiemurat ja haarat aavikon keskellä. Lentokone seurasi Niiliä koko matkan ajan aina Kairoon asti. Nukahtelin aina vähän väliä, mutta herättyäni kurkin taas ikkunasta näkymiä. 

Myös Turkki näkyi selvästi, sen vuoret, kuivuus, laaksoissa olevat kylät ja kaupungit. Lentokone liiteli pitkään Istanbulin lähellä. Ikkunasta saattoi seurata Välimerellä matkaavia rahtilaivoja. Vesi liplatteli. Hieno lento.

Minulla oli Istanbulissa reilun kolmen tunnin vaihto. Se kului hienosti kahviossa. Nukahdin sielläkin laukku sylissäni. Onneksi torkahdin vain hetkeksi ja ehdin hyvin seuraavaan lentokoneeseen.

Lento Istanbulista kului taas nukkumalla. Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää pisti silmääni siistit ja tasaiset valonauhat. Tuli mieleen Kampala, jossa katuvaloja oli muistaakseni vain kahdessa paikkaa: siinä, missä paavi oli käynyt vierailulla ja majoittunut, sekä ihan ydinkeskustassa hienon ostoskeskuksen kohdilla. 

Tyttäreni tuli minua vastaan. Oli ilo tavata häntä pitkästä aikaa. Hänellä oli ollut minua ikävä. Otimme taksin ja tulimme kotiin. 

Helsingissä on täysi talvi. On ollut pakkasta, nyt se on vähän laantumaan päin. Sisällä oli vain 20 astetta lämmintä. Se tuntui kylmältä. Oli heti laitettava pattereita vähän isommalle, kynttilöitä palamaan, vedettävä villasukat jalkaan ja laitettava teetä porisemaan. Menee varmasti hetki tottua tähän koleuteen.

Vaikka Afrikan matkani loppuikin, ei Afrikka minun elämästäni lopu tähän. Ensimmäiseksi alan ompelemaan tyttärelleni yhdestä Kampalasta ostamastani kankaasta housut.

Minulla on vielä monta aihetta, joista haluan kirjoittaa, kuvia, joita haluan jakaa. Tulen siis päivittämään blogiakin.

Oppilaani odottavat minua kouluun, tuliaisia sekä juttuja. Työkaverit haluavat kuulla kokemuksistani. Tulen varmasti pitämään jonkin tilaisuuden koulussa ja kerron siellä kokemuksistani.

Tuttavani haluavat kuulla kokemuksistani ja nähdä kuvia. Tulen myös myymään Caring Handsin koruja sekä Kalayan tyttöjen tekemiä laukkuja myyjäisissä ja samalla tulen kertomaan kokemuksia Afrikasta. Sain monia ystäviä, joiden kanssa tulen olemaan yhteyksissä. Alan säästämään rahaa ja suunnittelemaan uutta matkaa ja safaria Ugandaan. Aoin ommella kaikenlaista ihanaa afrikkalaisista kankaista. Afrikka siis tulee jatkumaan elämässäni monella ihanalla tavalla.


Caring Hands ja koruvalmistus


Caring Handsin tiloissa valmistetaan kierrätyspaperista sekä vanhoista rahoista koruja. Korujen valmistus on ollut järjestön toiminnassa ihan alusta asti. Aluksi koko toimintaa rahoitettiin koruista saaduilla tuloilla. Myöhemmin rahoitusta toiminnalle on haettu esim. Suomen Ulkoministeriöstä sekä US AID:stä. Niistä saatu tuki on aina projektiluontoista.

Kierrätyspaperikorut ovat Itä-Afrikassa melko yleisiä. Paperi ostetaan tietystä paikasta, minkä jälkeen siitä leikataan pitkiä kaposia kolmioita. Kolmioista pyöritellään helmiä, jotka lakataan hyvin. Helmistä valmistetaan rannekoruja, kaulakoruja ja avainnauhoja.

Miehet valmistavat vanhoista kolikoista kauniita riipuksia. Rahat lakataan kaivertamisen jälkeen, jotteivat ne aiheuta kenellekään allergiaa. Lopuksi koruihin laitetaan musta nauha tai metalliketju.

Suomessa toimii Caring Handsin toimintaa tukeva järjestö Caring Hands Finland. Se on mukana erilaisissa myyntitapahtumissa ja myy näitä Ugandassa valmistettuja helmiä sekä rahakoruja. Olen itsekin ollut tässä toiminnassa mukana loma-aikoinani.

Justin valmistamassa helmistä rannekoruja 

Laura pakkaamassa rannekoruja Suomeen vietäväksi.

Apila valmistaa työkseen helmiä.

Abi valmistaa kolikkokoruja.

Majid kaivertaa myös kolikoita.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Näkymiä Kampalasta


Lapset menossa aamulla kouluun. Koulu sijaitsee Kampalassa Mbuya -kukkulan juurella

Näkymä Acholi quartersin suuntaan. Kukkulan laella näkyy iso rakennus, joka adventistien kirkko ja koulu. Kaupungissa on lukuisia eri kirkkokuntien kirkkoja ja kouluja.

Huonekaluja myydään katujen varsilla.

Junarata on ihmisille markkinapaikka sekä kävelytie. Junien saapuessa kaupunkiin, ne vislaavat ja olettavat ihmisten väistyvän. Aika ajoin sattuu pahoja junaonnettomuuksia ihmisten jäädessä junan alle.

Yleinen junaradan ylityspaikka.

Juna tuli ja meni. Ihmiset voivat taas jatkaa puuhiaan junaradan vieressä.


perjantai 11. marraskuuta 2016

Kuljetuksia




Boda boda -asema

Erilaiset uskonnolliset tekstit ovat autoissa hyvin yleisiä.

Kanakuljetus :)

Kanakuljetys tässäkin

Kivihiilikuljetuksia



















Kivihiiltä kuljettavan rekan vieressä menee matatu. Se on hyvin edullinen tapa matkustaa. Yhteen matatuun ahdetaan  usein jopa 20 ihmistä! Ahtaudesta huolimatta kaikki käyttäytyvät yllättävän kohteliaasti.
Muovikuppikuljetus
Boda bodalla voi kuljettaa ihan mitä vaan.
Liikkuva harjakauppa 


tiistai 8. marraskuuta 2016

Aikuisopetusta Caring Handsin keskuksessa



Mietimme maanantairyhmän kanssa, mitä tehdä roskien kanssa. Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, koska kaupungin jätehuolto on hyvin puutteellista ja huonosti organisoitua. Pari yksityistä firmaa kerää maksua vastaan roskia, mutta harva käyttää heidän palvelujaan. Tavallisin keino päästä roskista eroon, on polttaa ne. Sitä täällä tehdäänkin joka puolella harva se päivä. Roskista olisi kuitenkin hyvä päästä eroon, jotta rotta-ja hiirikanta vähenisi.

Opetustuokion keskeytti hirveä trooppinen kaatosade. Sen aikana saattoi kuitenkin kirjoittaa muistiinpanoja.

Sosiaalityö Afrikassa


Elämä ei ole missään ihan helppoa. Ihmiselämään kuuluu omat vaikeutensa. On ongelmia ihmissuhteissa, rahahuolia, työttömyyttä ja ongelmia työpaikoilla. 

Itse toimin opettajana ja törmään elämän tuomiin haasteisiin oppilaideni elämässä. En niistä ole välttynyt itsekään, eivät kolleganikaan. Jokaisella on jotain. 

Ammattikuvaani kuuluu tehdä läheistä yhteistyötä koulukuraattorin, koulupsykologin sekä erityisopettajan kanssa. Välillä perhe tarvitsee kunnan palveluja, kuten kunnan perhetyöntekijän palveluja hankalaan elämäntilanteeseen. Kun elämäntilanne taas helpottuu, palveluja vähennetään ja jossain vaiheessa ne poistuvat kokonaan.

Välillä tuntuu, että apua ei saada riittävän nopeasti ja että se ei ole riittävää. Näin Afrikasta katsottuna meillä Suomessa annettu tuki on melkoisen mittavaa.

Suomessa kunnan palveluihin kuuluu, kuten me hyvin Suomessa tiedämme, myös kaupungin vuokra-asunto, asumistuki, opintotuki ja työttömyyskorvaus. Muitakin tukia on riippuen henkilön tilanteesta ja tarpeista. Ketään ei jätetä ilman jotain tukea. Kuten tiedämme, maksamillamme veroilla maksetaan nämä tukitoimet. Meille peruskauraa.

Afrikassa, ainakaan täällä Ugandassa, asiat eivät mene samoin. Täällä ihmiset ovat täysin omillaan. Jos olet heikossa asemassa, köyhä, työtön, sairas, koditon, mitä tahansa, yhteiskunta ei pidä sinusta millään tavalla huolta. Olet puilla paljailla. 

Ugandassa veroprosentti on korkea, helposti 30-40%. Moni kiertelee veroja ja tekee pimeää työtä kaduilla myymällä esim. vettä, sanomalehtiä ym. Valtio saa kuitenkin verorahoja, mutta niistä n. 60% menee jonkun taskuun. Tavalliset ugandalaiset ihmiset hyötyvät verotuloista hyvin vähän. Tiet ovat huonossa kunnossa ja valtion koulut surkeita. Monet meille suomalaisille ilmaiset tai suhteellisen edulliset asiat maksavat, kuten esim. käynti lääkärissä ja lääkkeet. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

Ugandan hallitus ei huolehdi omista kansalaisistaan, ei ainakaan siinä mittakaavassa, kuin sen pitäisi. Verotulot menevät yhden tai muutamien taskuihin. Esim. ministerit nostavat huikeita palkkoja.

Olen täällä ollessani tutustunut Caring Handsin arvokkaaseen työhön kaikista köyhimpien ihmisten parissa. Yhtä arvokasta työtä tekevät monet muut länsimaiset humanitäärisen työn järjestöt, joita tässäkin maassa on useita. Nämä humanitäärisen työn tekijät tekevät sitä työtä, jota ugandalaisten pitäisi itsensä tehdä. Itse asiassa Ugandan valtion omat viranomaiset tekevät yhteistyötä Caring Handsin kanssa ja ovat kiitollisia siitä työstä, jonka se tekee köyhien hyväksi. Se on kädenojennus valtiolle.

Minua suututtaa tämä asetelma. On väärin, että köyhät ihmiset ovat vailla yhteiskunnan palveluja. On omituista, että länsimaalaiset hoitavat Afrikan köyhät. Ugandan valtion pitäisi itse hoitaa kansalaisensa.

Ongelman ydin on hallinnossa, sen johtajissa. Ongelma on johtajien arvoissa. Se näkyy korruptiona, yksinvaltana tai harvainvaltana, kaikenlaisena ahneutena. Tilanne on hyvin surullinen ja monessa mielessä toivoton.

Ratkaisua tähän olisi etsittävä kansainvälisellä poliittisella ja valtiollisella tasolla. Sitä varmasti tehdäänkin, mutta hyvään tulokseen on äärimmäisen vaikea päästä. Ugandan hallinnon pitäisi muuttua, jotta tavallisen ihmisen tilanne korjaantuisi. 

Hallinnon varoilla pitäisi laittaa infrastruktuuri kuntoon: tiet, viemäröinti, sisävesi ja jätehuolto. Koulutuksen laatuun pitäisi panostaa. Koulutus pitäisi tehdä täysin ilmaiseksi kaikille. Ryhmäkokoja pitäisi pienentää, opetuksen laatuun pitäisi panostaa. Työsarkaa olisi.

Humanitäärisen työn tekijät tietävät, miten toivoton tilanne täällä on. Muutosta ei ole näköpiirissä. He ovat hyväksyneet, että kaikkea ei voi muuttaa, kaikkia ei voi auttaa. Kuitenkin yhtä ihmistä voi auttaa kerrallaan. Sekin on arvokasta. Se yksi voi omalla esimerkillään tukea ympärillään olevia ja auttaa heitä. Tämä tällainen työ tuo tuloksia ja on arvokasta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lois pikkusiskonsa kanssa

Lois


Lois on 9-vuotias tyttö. Hän on pienestä pitäen asunut mummonsa kanssa. Kaksi viikkoa sitten Loisin mummo kuoli aivan yllättäen, ja siksi Lois ei ole tiennyt, kuka hänestä pitää nyt huolta.

Loisin oma isä on kuollut. Äiti on sen jälkeen löytänyt uuden miehen ja mennyt hänen kanssaan naimisiin. Äiti asuu uuden miehensä kanssa kaukana Kampalasta. 

Loisin äiti, tämän uusi mies, sekä äidin sukulaiset ovat kuluneiden kahden viikon aikana miettineet, mikä olisi Loisin kannalta paras ratkaisu. He päättivät, että tytöstä tulee pitämään huolta äidin sisko, eli tytön täti. Hän asuu Kampalassa, missä Loiskin on ikänsä asunut. Loisin äiti ja tämän uusi mies ovat sopineet, että Lois tulee lomilla äidin luokse.

Lois on syntymästään saakka ollut paljon sairaana. Hän käy kuukausittain lääkärin luona tarkastuksissa. Matka lääkäriin on tytölle melko pitkä ja rasittava ja vaatii ylimääräistä rahaa.

Loisin on pakko syödä vahvoja lääkkeitä sairautensa takia. Lääkkeiden syönti edellyttää, että tyttö syö kunnolla ja ravitsevaa ruokaa.

Loisin tilanne on tädille taloudellisestikin haastava. Lois on onneksi saanut kaksi kummia, joiden antama tuki auttaa Loisia hyvin paljon. Toinen kummeista maksaa ruoasta, kuljetuksista lääkäriin sekä lääkkeistä. Toinen kummeista maksaa Loisin koulumaksut.

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet Loisille henkisesti yhtä myllerrystä. Mummon kuolema aiheutti surua, huoltajuuskysymys levottomuutta, rahatilanne huolta. Nyt kaikki asiat ovat selvät ja rahoitus taattu. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
 

Tuliaisostoksilla


Friday Market, perjantaitori, oli mukava paikka tehdä ostoksia. Siellä oli vaikka mitä ihanaa: koruja, avaimenperiä, pussukoita, laukkuja, vaatteita, tilkkutöitä, tauluja, patsaita...

Laura ja minä saimme mukaamme Caring Handsin työntekijän Justinin. Kun on paikallinen mukana, pysyvät hinnat kohtuullisena. Muzungut (valkoiset) joutuvat muuten maksamaan kaikesta aina muzungulisän, mikä voi olla kaksinkertainen hinta tai ihan mitä tahansa, mitä myyjä kehtaa pyytää.

Tuliaiset oppilailleni löytyivät tämän rouvan myyntipisteeltä.




Pyykkipäivä Kampalan Kirekassa






lauantai 5. marraskuuta 2016

Mazosin tiellä tuli vastaan liikkuva tekstiilikauppa selä boda-boda. 

Sports and Regriation Day for Kids

Liikunta-ja virkistyspäivä lapsille


Caring Hands järjesti tänään kivan päivän lapsille ja vähän aikuisillekin Masozissa. Laura, vapaaehtoistyöntekijä, piti aluksi hammashygieniasta opetustuokion kaikille. Tuokion jälkeen jaoimme 100 hammasharjaa lapsille ja noin 40 hammastahnatuubia isoille lapsille ja aikuisille.

Tämän jälkeen jaoimme lapsille vaatteita. Olin saanut kollegaltani Ranalta ison kassillisen käytettyjä lastenvaatteita, ja itse olin ostanut joitakin edullisesti ennen matkaani. Annoimme ne kaikki nyt yhdellä kertaa lapsille. Vaatteita ei ollut kaikille, mutta toivottavasti he antavat ja vaihtavat niitä keskenään.

Myöhemmin iltapäivällä lapset pelasivat vielä Lauran tuomalla pallolla jalkapalloa ja hyppivät hyypynaruilla. Kaikilla oli hauskaa!



Laura piti opetustuokion hammashygieniasta.

Lapset saivat uudet hammasharjat.

Uudet hammasharjat olivat tosi hienot. Uutta oli se, että hammastahnaa pitää laittaa ihan vaan vähän.

Kaikki olivat iloisia ja onnellisia uusista vaatteista ja hammasharjoista.

Uusi jalkapallo oli tosi mieluinen. 

Andrew


Andrew on 17-vuotias poika, jonka isä on kuollut HIV:iin ja äiti on samasta syystä kuoleman sairas. Äiti ei pysty enää huolehtimaan pojastaan, ja siksi Andrew asuu mummonsa kanssa.

Andrew on ollut syntymästään asti itsekin HIV-positiivinen. Aluksi hän ei sitä tiennyt, mutta koska hän koko ajan lapsena sairasteli, tehtiin hänelle 12-vuotiaana testi, jonka tulos oli positiivinen. Andrew saa HIV-lääkkeet ilmaiseksi ja ne pitävät hänet suhteellisen hyvässä kunnossa. Ilman lääkkeitä hän olisi aina altis sairauksille, sillä HIV aiheuttaa immuniteetin heikkenemistä.


Andrew
Andrew käy koulua ja pitää opiskelusta. Hän pitää erityisesti luonnontieteistä. Hän haluaisi opiskella lisää ja valmistua insinööriksi. Andrewn koulumaksuista vastaa hänen mummonsa, jolla on kahdeksan muuta lasta ruokittavana ja koulutettavana.

Andrewn mummo on vasta 54-vuotias, mutta vaikuttaa vanhemmalta raskaan elämän ja selkäkivun johdosta. Hänen elämäntarinansa on täynnä haasteita. Hän sai miehensä kanssa seitsemän lasta. Mies on nyt jo kuollut, mutta niin on myös hänen neljä lastaan, jotka kaikki kuolivat HIV:iin. Oman miehen kuoleman jälkeen mummo meni uusiin naimisiin. Mies toi edellisestä liitostaan kaksi lasta heidän kotiinsa. Mies häipyi, ja nyt ne kaksi lasta ovat mummon hoidettavana. Eri syistä johtuen hänen omat lapsetkin ovat jättäneet äidilleen lapsia hoidettavaksi ja koulutettavaksi. Mummolla on siis kaikenkaikkiaan yhdeksän lasta elätettävänään ja koulutettavanaan. Haastetta siis riittää.

Mummolla on peltotilkku, jossa hän viljelee vihanneksia myyntiin. Ongelmana on vaan se, että hänen selkänsä on todella kipeä. Leipä ei siis tule helpolla.

Andrew on Caring Handsin tuen piirissä. Nyt Andrewlle on löytynyt Suomesta kummipariskunta, joka haluaa tukea häntä opiskelemaan ammattiin. Se on kuin lottovoitto, sillä ilman ulkopuolisen tukea hänen opiskelunsa melko suurella todennäköisyydellä loppuisivat hyvin pian. Hoitamalla HIV:ä, opiskelemalla ahkerasti, tekemällä välillä pieniä hommia ja säästömällä rahaa tulevaisuutta varten, voi Andrew saada itselleen hyvän elämän.

Andrew perheen muiden lasten kanssa


Mummo lasten kanssa









Työ kylien ihmisten parissa


Ugandassa ihmisten tuloerot vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen. Täällä on hyvin rikkaita ihmisiä, jotka asuvat hienoissa tilavissa taloissaan korkeiden aitojen suojaamina. Näillä ihmisillä on varaa pitää useita hienoja maastoautoja ja useita palvelijoita ja nauttia erilaisista muista mukavuuksista.

Aivan siinä vieressä voi asua ihmisiä mitä puutteellisimmissa olosuhteissa slummeissa ilman infrastruktuuria, sisään tulevaa vettä ja sähköä. Seinät ja katot voivat olla pellistä, lattia pelkästään maalattia. Myrskyn tullessa nämä hökkelit voivat lillua vedessä ja hajota kasaan.

Caring Hands tekee työtä näiden kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Se löytää asiakkaansa tehdessään yhteistyötä paikallisten sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Caring Handsin työ on monenlaista. Se tekee koulu- ja kotikäyntejä niiden ihmisten luona, joiden olosuhteet ovat äärimmäisen haastavat. Se järjestää kerhotoimintaa tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille viikonloppuisin. Myös kierrätyshelmien valmistaminen ja niiden myynti on osa Caring Handsin toimintaa ja sen rahoittamista.

Caring Hands antaa peruskoulutusta lukemisessa, kirjoittamisessa, matematiikassa ja esim. terveystiedossa. Se järjestää naisille opetusta, miten säästetään naisten omaan kyläpankkiin ja auttaa naisia luomaan sellaista pienimuotoista yrittämistä, joka on kylän naisille saavutettavissa.

Perusperiaate vähävaraisten ihmisten auttamisessa on se, että toiminta voimauttaa, eli auttaa ihmisiä tulemaan toimeen omin avuin. Sellainen toiminta on kestävää kehitystä ja sillä on hyvät adellytykset jatkua senkin jälkeen, kun tuki jää pois.

Barbra vauvansa kanssa



Minä olen tällä viikolla ollut mukana kotikäynneillä pienissä kylissä. Namatabassa Kampalan laitamilla tapasin aivan ihanan Barbran vauvansa kanssa. Barbra on neljän lapsen äiti ja leski. Hänen miehensä kuoli liikenneonnettomuudessa tänä vuonna. Barbra elää hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. 

Barbra myy vesipulloja liikenteen keskellä, kuten niin moni muukin täällä. Toiminta on laitonta, ja jos jää kiinni, voi helposti menettää koko omaisuuden. Myyntituloillaan Barbra maksaa kolmen kouluikäisen lapsensa koulumaksut. Ruokaa Barbra saa jonkin verran omasta maastaan.

Vaikka Barbran olosuhteet ovat todella haastavat, on Barbralla hyvä asenne elämää kohtaan. Hän on ihanan iloinen ja valoisa. Hänellä on pilke silmäkulmassa ja hän tuntuu uskovan tulevaisuuteen. 

Barbran naapurissa asuu hyvin heikkorakenteisessa hökkelissä perhe, jossa asuu äiti neljän lapsensa kanssa. Olimme ilmoittaneet tulostamme, mutta äiti ei siltikään ollut kotona. Naisen lapset olivat kuitenkin kotona.

Koti oli likainen ja haisi pahalta. Perheen kymmenen vuotias tyttö keitti kattilassa jotain, ehkä poshoa. Hän kuulemma muutenkin tekee heillä ruokaa äidin ollessa kaupungissa myymässä vesipulloja. 

Lapset kotitalonsa edessä. Perheen 10-vuotias tyttö pitää huolta nuoremmista sisaruksista äidin ollessa töissä.

Isoimmat lapset olivat käyneet aikaisemmin koulua, mutta koulu oli pitänyt lopettaa kesken, koska äiti ei ollut pystynyt maksamaan koulumaksuja.

Lasten isä on lähtenyt, eikä hän anna perheelle ruokarahaa. Hänellä on uusi perhe, eikä hän käy enää Namatabassa näiden neljän lapsen ja heidän äitinsä luona.

Caring Handsin työntekijät tuntevat äidin ja tietävät, että perheen äidillä on rankkaa ja se vaikuttaa hänen mielenterveyteensä. Lasten tilanne suretti minua kovasti. Minua lohdutti kuitenkin tieto, että perhe on Caring Handsin tuen piirissä. Caring Handsin työntekijät miettivät, mikä olisi paras tapa tukea äitiä ja hänen lapsiaan. Voi olla, että mukaan otetaan kaupungin sosiaalityöntekijät ja heidän keinonsa.

Perheen 10-vuotias tyttö olisi saatava kouluun mahdollisimman pian. Jos hän ei sinne pääse, on hyvin todennäköistä, että hän tulee raskaaksi viiden seuraavan vuoden sisällä. Ugandassa teiniraskaudet ovat hyvin hyvin yleisiä. Uganda on siinä asiassa maailman kärkisijoilla.


Jacqueline -opettaja, Rachel -sosiaalityöntekijä, Barbra vauvansa kanssa sekä minä Namatabassa














Vaikka monen ihmisen tilanne on täällä todella huono, näkee täällä todella vähän masennusta tai toivottomuutta. Useimmat ihmiset ovat iloisia ja toiveikkaita.