Gulun rankka historia

Meidän ompelupisteessä on ollut lähes koko ajan herra Bosco tai ystäväni Ibra paikalla. Tänään heillä kummallakin oli menoja ja me tytöt jäimme keskenämme hommiin. 

En muista, mitä oikein kysyin, mutta siskokset alkoivat avoimesti kertoa Gulun alueella vuosina 1996 - 2013 käydystä sodasta, jota käytiin hallituksen joukkoja vastaan. Sodan johdossa oli ollut Joseph Kony, Onemkam Dulu, Otim Lagoin ja Bomin Abo. Suurimmat taistelut käytiin Gulussa, Zuerossa, Awachissa, Awichissa ja Aweressa.

Tytöt kertoivat, että kaikki miehet ja pojat pakotettiin tarttumaan asteisiin. Jos siitä kieltäytyi, tuli tapetuksi, poltetusta tai jotenkin muuten pahoinpidellyksi.

Tyttöjen isä oli kuollut pommiin. Äitiä ja hänen ympärillään olleita oli ammuttu. Kaikki muut tästä porukasta olivat kuolleet, paitsi tyttöjen äiti ja muutamat lapset. Äiti oli saanut useita luoteja ja hänen kätensä oli palanut. Hän oli kuitenkin selvinnyt kaikesta tästä. Hänen kädessään olevat pahat palovamma-arvet ja liikuntarajoitteisuus muistuttavat kuitenkin joka päivä julmista tapahtumista.

Yli 12 -vuotiaita tyttöjä raiskattiin. Myös lapsia ammuttiin. Lapset yrittivät paeta. Toista siskoksista oli ammuttu kolmeen kohtaan jalkaa. Kuitenkin hän pääsi pakenemaan pienen lapsen kanssa. Lopulta hän pääsi pakolaisleirille turvaan. Siellä World Visionin väki antoi hänelle ja pikkulapselle ruokaa. Hän oli niissä oloissa kaksi kuukautta. Lopulta hän pääsi takaisin kotiin elossa olevan äidin luo.

Toinen siskoksista oli myös saanut osumia, mutta ei niin pahoja, kuin siskonsa.

Tyttöjen kokemukset vetivät minut hiljaiseksi. Kurkussani tuntui ikävä möykky ja silmistäni valui kyyneleitä. Olimme kaikki ihan hiljaa. Koottuani itseni halasin tyttöjä ja ilmaisin olevani todella pahoillani siitä, mitä hirveyksiä he olivat kokeneet.

Kysyin vanhemmalta siskolta, miten ihmeessä hän on henkisesti selvinnyt järkyttävistä tapahtumista. Hän vastasi: ”Jumalan avulla!” Tytön silmät loistivat iloisesti. Upea asenne tällä tytöllä. Minulla ja monella muulla olisi paljon opittavaa hänen asenteestaan suhtautumisessa menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin.

Kana tuli käymään kylässä meidän ompelupisteessämme

Ahkerat ompelijat

Ompeluprojektimme jatkui tänään kolmen tytön ja yhden opettajan vahvuudella. Tytöt olivat heti aamusta alkaen ihan superahkeria. He halusivat saada kolmet shortsit aikaan yhden työpäivän aikana. Kova tavoite.

Tytöt eivät pitäneet muita taukoja, kuin sen hetken, jolloin söivät lounasta. Heti sen jälkeen he jatkoivat töitään. Klo 17 minun piti sanoa, että nyt riittää tältä päivältä. Huomenna jatketaan taas klo 9. Päivän aikana valmistui kahdet shortsit ja kolmannet valmistuvat huomenna aamupäivällä. Lisäksi he leikkasivat kahdet housuhameet niin, että huomenna pääsee heti suoraan ompelemaan. Hyvä suoritus. Sitä paitsi jokainen ompeli todella siistiä jälkeä.

Tämän ompeluprojektin tavoitteena on saada ommeltua neljät shortsit ja neljät housuhameet. Projektimme on pilotointia. Vaatteet menevät Suomessa Fair.fi:lle myyntiin. Jos asiakkaat pitävät valmistamistamme vaatteista, saavat tytöt tehdä niitä lisää. Haaveenani on, että nämä kolme tyttöä saisivat tästä itselleen työn, joka toisi heille elannon. Tytöt ovat ymmärtäneet, että kaikki on mahdollista, jos heidän työnsä on laadukasta ja asiakkaille sopivia. He toivovat projektille jatkoa ja yrittävät parhaansa, jotta heidän ompelemistaan vaatteista pidettäisiin.

Irene ja Gloria työnteossa

Ensimmäinen ompelupäivä

Aloitin tänään Glorian ja hänen siskonsa kanssa työskentelyn. Ompelevasta siskosta minulla ei ollut aiempaa tietoa, mutta ei se mitään. Kolmen tytön kanssa saisimme enemmän aikaan. Kolmas matkusti tänään Zumbosta Guluun ja tuli vasta työpäivämme loputtua. Hän aloittaa meidän kanssamme hommat huomenna.

Ompelimme yhden päivän aikana yhdet bermudat ja saimme leikattua toiset huomista varten. Käytin paljon aikaa siihen, että vaatteesta tulisi oikean kokoinen, siisti ja huoliteltu. Vaikka ompelukonessa ei olekaan siksakkia eikä käytössä ole saumuria, keksin käyttää kapeaa pussisaumaa, jolla saumat saatiin siistiksi ja kestäviksi. 

Bermudat onnistuivat mielestäni todella hyvin. Olen todella tyytyväinen tyttöjen työskentelyyn.

Minä, herra Bosco, Glorian äiti ja Gloria

Ompeluprojekti Gulussa alkaa

Aloitan kaksi viikkoa kestävän ompeluprojektin kahden pohjois-ugandalaisen tytön kanssa. Toinen heistä, Gloria, asuu täällä Gulussa, toinen Zumbossa, Gulusta länteen, aivan lähellä Kongon rajaa. 

Tutustuin näihin tyttöihin Kalayalla pitäessäni heille silkkipainokurssia. He olivat tunneillani erittäin aktiivisia ja innokkaita opiskelijoita. Nämä kaksi tyttöä toivoivat kovasti sitä, että näkisimme vielä uudestaan. Se oli minunkin toiveeni. Nyt meillä tarjoutui siihen mahdollisuus. 

Olen itse asiassa hyvin onnellinen, että sain heihin yhteyden. Yhteyden saaminen näihin kahteen tyttöön ei ollut helppoa. Siihen tarvittiin ompelukoulun opettajan, Winnyn, sekä helluntaiseurakunnan teknisen asiantuntijan, herra Boscon apua. Ehdin odottaa yhteyttä noin kolme kuukautta ja ehdin jo menettää uskoni, että sitä löytyisi, kunnes lopulta herra Bosco otti minuun sähköpostitse yhteyttä.  Tänään tapasin Glorian ja herra Boscon, Harriet tulee Zumbosta huomenna.

Tänään minulla oli suunnittelupäivä herra Boscon kanssa. Iltapäivällä menimme tervehtimään Gloriaa ja hänen äitiään heidän kyläänsä. Samalla visiitillä arvioimme myös sitä, voisiko työskentely tapahtua vieressä olevan kirkon tiloissa. Tila olisi kiva, jos ei sada, mutta sateen tullessa työskentely ei siellä ole mahdollista. Sadesuojaa siellä on liian vähän. Ehkä tulemme lopulta työskentelemään jossain toisessa tilassa.

Varsinainen työ alkaa huomenna klo 9. Aika huikeaa valmistaa vaatteita Afrikan taivaan alla lämpötilan ollessa noin +25 ˚C. Näkymä ompelutilasta on perinteinen afrikkalainen savimajakylä. Ihan mahtavaa!

Matka Guluun

Eilen matkustin ystäväni kanssa bussilla Guluun. Gulu on Pohjois-Ugandassa ja matka Kampalasta Guluun kestää noin seitsemän tuntia. 

Tulimme bussipysäkille hyvissä ajoin ja saimme bussista hyvät paikat. Otimme tavaramme, repun, rinkan ja pienen matkalaukun sisälle bussiin. Joku firman miehistä auttoi tunkemaan täysiä laukkujamme ylähyllylle. Hän auttoi myös löytämään paikan, josta sai ostettua aamupalaa. Minä jäin autoon siksi ajaksi, kun ystäväni kävi hakemassa aamupalaa itselleen ja minulle mustaa teetä. Minulla oli vatsa sekaisin jostain syömästäni ruoasta, joten päätin pärjätä parilla banaanilla. Ystäväni ja firman mies tulivat takaisin. Mies ei suostunut lähtemään luotamme ennen kuin oli saanut meiltä 2000 shillinkiä. Euroissa se ei ole kuin noin 50 senttiä.

Ihan kohta asettumisemme jälkeen autoon alkoi lapata kaikenlaista porukkaa myymään melkein mitä tahansa, mitä ikinä voi kuvitella: pussilakanoita, meikkejä, pikkulaukkuja, puhelimia, lisämuistia puhelimiin, sandaaleja, juomapulloja, termareita, kankaisia nenäliinoja, pikkulamppuja, kirjoja, sanomalehtiä, sarjakuvakirjoja.... Jotkut myivät syötävää ja juotavaa, kuten limsaa, vettä, maapähkinöitä, paahdettuja heinäsirkkoja, keksejä, leipää, purukumia, hedelmiä... Samaan aikaan, kun ihmisiä lappasi sisälle kassiensa kanssa, nuo kauppiaat tunkivat tavaroineen käytävillä. Meininki oli ihan hullua. Eikä sitä kaupustelua tapahtunut pelkästään bussin sisällä, vaan myös sen ulkopuolella. Kauppiaat yrittivät myydä tuotteitaan ikkunoista.

Lopulta bussi oli täynnä ja se saattoi lähteä. Lähdimme noin 10 min myöhässä, mikä oli aika hyvin.

Bussinkuljettaja soitti koko matkan englanninkielistä hengellistä ylistysmusiikkia, mikä sopi minulle oikein hyvin. Itsekin laulan Helsingissä gospelkuorossa. Suomessa hengellisen musiikin soittaminen bussissa ja vielä varsin kovalla äänellä ei kyllä onnistuisi. Mutta tämä ei olekaan Suomi vaan Uganda.

Bussi ajoi reipasta vauhtia. Tie Kampalasta Guluun on hyvä ja suora. Näkymät ikkunasta olivat kauniit. Sadekausi on juuri loppumassa ja kaikkialla on hyvin vihreää. Monet puut kukkivat.

Bussi pysähteli useita kertoja sellaisissa kohdissa, joissa myytiin ruokaa. Kauppiaat myivät tuotteitaan ikkunoista sisällä istuville matkustajille. Tarjolla oli kaikenlaisia trooppisia hedelmiä, kuten banaaneja, mangoja, guavaa, passionhedelmiä, appelsiineja, ananaksia... Jotkut myivät paahdettuja kuumia banaaneja, paahdettua maissia, lihavartaita, chilikastiketta, popkornia. Monet ostivat ja söivät bussissa. Kokonaisia ananaksia he kantoivat nipuissa koteihinsa. Näitä pysähdyksiä oli matkan aikana vaikka kuinka monta. Koko matka oli yhtä myymistä, ostamista ja syömistä, paitsi minulla, joka vältin syömistä, jotten joudu vatsani kanssa tukalaan tilanteeseen.

Lopulta tulimme perille Guluun. Otimme kaksi boda bodaa (moottoripyörätaksia) ja hurautimme niillä kantamustemme kanssa varaamaani hotelliin.

Hotelli on ihan hyvä, ei valittamista. Illalla tuli yllätyksiä. Jostakin baarista alkoi illalla kuulua kovaa ääntä ja bassojen jytinää. Olin niin väsynyt, että tungin vaan korvatulpat korviini ja nukahdin. Nukuin  pitkät unet ja syvästi kuin pieni lapsi. 

Vierailu ADRA Ugandan toimistolla

Olen Suomessa keskustellut ADRA Finland:n johtajan Heimo Lempisen kanssa mahdollisesta yhteistyöstä ADRA Ugandan kanssa. Ennen reissuani olimme yhteydessä ADRA Ugandan johtajaan Charles Aguilariin, joka halusi tavata minut ollessani Ugandassa. Maassa ollessani olen yrittänyt soittaa hänelle useita kertoja, mutta hän ei ole niihin vastannut. Niinpä päätin lähteä käymään ADRA:n toimistolla.

Toimistolla minulle selvisi, että Aguilar on lomalla, eikä siksi tavoitettavissa. Paikalla oli kuitenkin muita, jotka halusivat ottaa minut vastaan. Kun kerroin heille asiani, olivat he erittäin kiinnostuneita yhteistyöstä ADRA Finland:n kanssa. Heillä oli mielessä jokin selkeä tehtävä, jossa sitä yhteistyötä voisi tehdä. Lupasin jatkaa sähköpostiviestittelyä. Kiinnostavaa nähdä, mitä tästä yhteistyöstä voi tulevaisuudessa seurata.

Mayengo Ibrahim, minä, Waiswa Musa ja James Bisheko

Päivä leikkipuistossa

Gloria Kindergarten teki viimeisenä vierailupäivänäni retken leikkipuistoon. Retken piti alkaa aamulla klo 9, mutta koska oli ukonilma ja satoi rajusti, piti retkeläisten odottaa muutama tunti.

Lopulta päästiin lähtemään. Kaikki sinä päivänä paikalle tulleet 14 lasta pakattiin yhteen pikkuautoon. Siihen samaan änkeytyi vielä viimeisillään oleva opettaja, minä sekä kuljettaja. Tämä ei kävisi ikinä päinsä Suomessa! 

Iltapäivästä sää kirkastui ja lapset jopa menivät pulikoimaan altaaseen.  Vaikka aamu olikin näyttänyt retken kannalta toivottomalta, onnistui retki kuitenkin ja lapsilla oli tosi hauskaa. 

Gloria Kindergarten, Masaka

Eilen ja tänään olen opettanut ystäväni päiväkodissa. Päiväkoti on ihan pieni. Siellä on kaksi luokkaa, Top Class ja Baby Class. Yhteensä lapsia on 25.

Tein syksyllä 2016 viikon ajan yhteistyötä Jane-opettajan kanssa Kalaya -nimisessä koulussa Ssese -saarella. Siitä saakka olemme olleet yhteydessä ja nyt pääsin käymään hänen päiväkodissaan.

Jane toivoi minun käyttävän suomalaisia menetelmiä tuomaan vähän vaihtelua omaan opetukseensa. Siksi ajattelinkin käyttää toiminnallisia ja lapsia aktivoivia menetelmiä ja tuoda tunneille luovuutta. 

Pidin kumpanakin päivänä tunnin matematiikkaa 5-6 -vuotiaille ja niillä tunneilla harjoittelimme lukujen 3-hajoittamista. Käytin taputuksia ja tömistelyä, numerokortteja sekä puukyniä havainnollistamiseen. Helmet tms. olisivat olleet hyvät, mutta niitä en tähän hätään saanut. Lauloimme myös ihanaa Five Little Bears Jumping on the Bed -laulua sekä suomeksi Yksi pieni elefantti -laulua. Oudolla kielellä laulaminen oli lapsista hauskaa.

Kumpanakin päivänä pidin kuvista. Maanantaina rakensimme kepeistä, heinistä ja lehdistä pienet majat pikkuisille mielikuvitusasukkaille. Askartelimme myös pienet nuket banaaninlehdistä. Se oli minulle uusi materiaali ja itse asiassa erittäin toimiva. Ja mikä parasta, kaikki nämä materiaalit löytyivät koulun takapihalta, eikä tarvinnut lähteä kauppaan ostamaan jotain ja käyttää siihen rahaa.

Tänään kuviksentunnilla teimme savitöitä. Savea käyttämämme massa ei kuitenkaan ollut, vaan maa-ainesta, josta valmistetaan myös tiiliä ja laattoja. Sitä saimme takapihalla ahertavilta miehiltä, jotka samaan aikaan, kuin me, työskentelivät laattojensa kanssa. Massa oli muovailtavaa, mutta siinä ei ollut samaa sitkaa kuin savessa. Aikomukseni oli teetättää lapsilla jokin eläin, mutta tehtävä oli vaikea. Useimmat saivat lopulta open avustuksella jonkinlaisen kupin aikaiseen.

Kumpanakin päivänä jäi aikaa piirtää. Lapset pitivät todella paljon puukynistä, jotka omat oppilaani olivat lahjoittaneet päiväkotiin. 

Huomenna menemme retkelle jonnekin. Kiva nähdä, minne se suuntautuu.

Saving Group

Ugandassa toimii nykyään useita ryhmiä, joita kutsutaan nimellä saving group. Minulla oli mahdollisuus olla yhdessä sellaisessa mukana täällä Masakassa.

Suomeksi ryhmää voisi kutsua säästämisryhmäksi. Ryhmässä opetellaan säästämään. Ajatus säästämisestä on afrikkalaisille vieras. Monilla on hyvin pienet tulot ja ne menee helposti päivittäisiin menoihin, eikä niistä jää mitään säästöön. Sekin ylimääräinen, mitä jää, menee helposti impulsiivisiin ostoksiin. Niinpä ryhmässä tutustutaan ajatukseen säästävästä elämäntavasta. Sen jälkeen ryhmän jäsenet alkavat pienistä tuloistaan säästää yhteiseen kassaan. 

Alussa säästäminen yhteiseen kassaan aiheuttaa jäsenissä paljon kysymyksiä ja pelon tunnetta. Vie aikansa, että jäsenet oppivat luottamaan siihen, että kukaan ei vie heidän rahojaan. Kun se luottamus on saatu, tulee ryhmästä hyvin tarpeellinen ryhmän jäsenille ja yhteyttä vahvistava.

Ryhmän jäsenet saavat eri tehtäviä. Yksi seuraa läsnäoloja, toinen pitää kirjanpitoa säästöistä, toinen annetuista lainoista, jotka myös laskevat säästöjen ja lainojen erotuksen. Ryhmän johtaja on taas vastuussa rahojen viemisestä pankkiin. 

Säästöryhmillä on oikeasti merkitystä näiden ihmisten elämässä. Ryhmän jäsenet voivat tarvitessaan lainata melko mittaviakin summia ryhmän kassasta esim. oman pienen yrityksen perustamiseen.

Masakassa toimiva saving group kokoontuu kerran viikossa Jane -opettajan päiväkodin läheisyydessä. 

Paluu Afrikkaan

Afrikka ei jättänyt minua rauhaan ja koko talven kehittelin erilaisia suunnitelmia päässäni. Niinpä sitten ostin jossain vaiheessa lentoliput ja ryhdyin sopimaan eri ihmisten kanssa tarkemmin ohjelmaan liittyvistä asioista.

Pähkinänkuoressa matkaohjelmassani on aluksi pari päivää Entebbestä, viikko Masakassa, 1-2 viikkoa Gulussa ja noin viikko Jinjassa.

Masakassa asuu minulle tuttu opettaja, jonka kanssa tein opettajayhteistyötä Kalayalla Ssese-saarella syksyllä 2017. Hän on perustanut oman päiväkodin. Tämä opettaja, Jane, kutsui minut vieraakseen tuomaan ideoita suomalaisesta päiväkodista.

Gulussa minun olisi tarkoitus pitää ompeluworkshopia kahdelle tytölle, joihin tutustuin Kalayalla siellä viimeksi käydessäni. 

Jinjassa olen luvannut pitää pari päivää kestävän hygieniakoulutuksen pakolaisleirien opettajille.

Aika paljon erilaisia asioita vajaalle viidelle viikolle. Aihepiiristä toiseen siirtyminen on tyypillistä luokanopettajalle. Reissu näyttää, mikä näistä voisi kenties kantaa tulevaisuuteen.

Nyt juuri tällä hetkellä olen Masakassa ystäväni kotona. Hän tuli hakemaan minua Entebbestä, mikä oli todella ystävällistä. Entebbestä pitää ajaa ruuhkaisen Kampalan läpi päästäkseen Masakaan vievälle tielle. Vasta matkalla ymmärsin, miten pitkän matkan hän oli matkustanut hakeakseen minut. 

Heillä on kivitalo, jossa on useita pieniä huoneita. Keittiö on ulkona ja se on perinteinen afrikkalainen keittiö, jossa ruokaa laitetaan hiilipannuilla. Vessa on myös ulkona ja se on reikä lattiassa. Tämä on varmastikin melko keskiluokkainen koti. 

Tänään on Ugandassa kansallinen vapaapäivä, koska vietetään Eid -juhlaa. Vapaapäivä on myös kristityillä, vaikka Eid -juhla onkin muslimien juhla.

Varsinaiseen päiväkotielämään pääsen tutustumaan vasta maanantaina. Siihen asti saan olla vieraana tässä ihanassa perheessä.

Bussi lähti vasta sitten, kun ihan jokainen paikka oli täysi. Minulla oli iso ja pieni matkalaukku sekä rinkka ja ne kaikki saatiin jotenkin mahtumaan kyytiin.