Vita ja minä Kaapelin Joulussa

Kaapelin Joulu

Olipa mukava päivä. Olin Vitan, työkaverini, kanssa myymässä Caring Handsin helmiä Kaapelin Joulussa. Huomenna menemme uudestaan.

Voisi kuvitella, että keskellä koulutyön kiireisintä aikaa voisi olla rankkaa olla viikonloppuna töissä myyntihommissa, mutta ei ollut. Oli pikemminkin virkistävää olla mukana iloisessa ja jouluisessa tapahtumassa, jossa taustalla soi kiva musiikki, ihmiset olivat vapaalla ja hyväntuulisia, ja koko paikka oli laitettu kauniiksi ja viihtyisäksi. Viikon rasittavat työasiat suorastaan pyyhkiytyivät päästäni.

Pöytämme kohdalla pysähteli moni asiakas. Heitä kiinnostivat kokemukeni Afrikasta. Heistä oli myös mukavaa nähdä kuvia henkilöistä, jotka valmistavat eri tuotteita, sekä työstä, jota Ugandassa tein. 

Tapahtumassa oli mukana muitakin yrityksiä, jotka omilla tuotteillaan ja toiminnallaan tukevat eri kehitysmaissa eläviä ihmisiä. Paikalla olivat ainakin Store of Hope, Fair.fi, Village Home, Maita Basa ja Kikoi. Olen todella iloinen, että on syntynyt tällaisia yrityksiä ja että niin moni suomalainen tekee työtä köyhien kehitysmaiden ihmisten olojen parantamiseksi.

Opettajalla joulukiireitä

Tämä joulukuu on todella kiireistä aikaa opettajille. Eilen korjasin koko illan matikan kokeita. Tänään jäin tuntien jälkeen kirjoittamaan todistuksia, jotka jäivät pahasti kesken.

Meidän koulun todistukset ovat toistaiseksi vielä todella monimutkaiset. On kaikenlaisia asioita, joita arvioida. Monesti ne ovat vielä sellaisia, että niihin on todella vaikea vastata. Yksi hyvä esimerkki on liikunnan arvioinnin kohdalla lause: Huolehdin liikuntavarusteistani ja puhtaudesta. Ensinnäkin meidän luokan liikuntatunti on torstain kaksi viimeistä tuntia, jolloin lapset lähtevät suoraan tuntien jälkeen koteihin, enkä vaadi heitä käymään silloin suihkussa. Arvioi siinä sitten puhtautta. Ehkä opea pitäisi arvioida, pitääkö hän kiinni yleisistä hyvistä tavoista, siitä, että liikuntatunnin jälkeen käydään suihkussa. Sen valvominen naisopettajana ei ole ihan helppoa. En voi mennä poikien pukkariin valvomaan sitä. Sitä paitsi aikaisemmin lasten ollessa pieniä, koko touhu oli yhtä riehumista suihkuissa. Ei kiitos. Peseytykööt kotona.

Sitten ne tyttöjen liikuntavarusteet. Mistä sen tietää, ovatko ne legginsit liikuntatrikoot vai normitrikoot? Muutenkin koko pukeutuminen on mennyt erikoiseksi. Muslimitytöillä on mekkoja ja huiveja, eivätkä he niitä riisu pois. Kaikenlaisia hankalia asioita me opet olemme kirjoittaneet arvioitavaksi.

Tämä oli vain yksi esimerkki. Vastaavanlaisia hankalia kohtia on todistuslomakkeessamme useita. Siinä sitten minun kohdallani käy niin, että jään miettimään, miten asia kyseisen lapsen kohdalla oli silloin ja silloin tai silloin.... Pähkäilen ja pähkäilen ja aika kuluu ja kuluu ja kuluu ja kuluu.

Jotain melko pysyvää hyötyä oli matkallani Afrikkaan. Stressin se katkaisi loistavan hyvin. Vaikka minulla on ihan hirveästi työtä ennen ensi viikon torstaita, osaan ottaa asiat tavallista rennommin. Kaikki valmistuu aikanaan.

Periaatteessa minun piti pitää muutama iso koe ennen joululomaa, mutta nyt kävi niin, että en ehdi. Kokeet on pakko siirtää tammikuulle. Haittaako se? Eipä oikeastaan. Elämä jatkuu silloinkin.

Onnea 99 -vuotiaalle Suomelle!

Itsenäisyyspäivän postaukseni menee nyt muodin, tai pikemminkin vaatetuksen puolelle. Se ei kai haittaa, koska kyseessä on oma blogini. Illalla tuhansissa kodeissa katsotaan TV:stä linnan pukujuhlaa, joten vaatteet ja muoti ovat joka tapauksessa osa päivän puheenaiheita.

Minulla on nyt neljäs vapaapäivä, mikä on aivan ihana asia. Olen käyttänyt vapaani kaikenlaiseen ihanaan tekemiseen. Aurinkokin on paistanut, paistaa juuri nytkin ja ihan suoraan silmiin. En aion käydä kääntämässä kaihtimia kiinni, sillä niin harvinaista herkkua auringonpaiste täällä tähän aikaan vuodesta on. Paistakoon vaan suoraan silmiin!

Yksi mukavista vapaapäivän tekemisistä on ollut ompeleminen. Ostin Kampalasta African Wax Print -kankaita omia käsitöitäni varten. Yhdestä niistä ompelin mummolleni kimonon. Mummollani on varmastikin useita aamutakkeja, mutta ei takuulla yhtään afrikkalaisesta kankaasta tehtyä. Mutta tänä jouluna hänellä on! Minusta kimonosta tuli todella hieno, vaikka itse sanonkin. Ja väriensä puolesta se sopii hyvin tähän itsenäisyyspäivän postaukseenkin. 

Kimono afrikkalaisesta Wax Print -kankaasta

Kuva Suvi S.

Taloyhtiön joulumyyjäiset

Nyt ovat tämän taloyhtiön myyjäiset ohitse! Olivat sitten ihka ensimmäiset joulumyyjäiset koko taloyhtiön historian. Taloyhtiö ei ole edes uusi, vaan on ollut olemassa jo vuodesta 1972. Joskus on yhteisöllinen toiminta aloitettava!

Meillä oli muutama kirpputoripöytä sekä puffetti. Kaikki kalusteet olimme muutaman halukkaan asukkaan kanssa raahanneet pesutuvasta tai kotoa. Itse tila oli paikalla aiemmin toimineen yrityksen jäljiltä täysin tyhjä.

Nämä myyjäiset valmistuivat melko kivuttomasti. Eilen hommasin glögiä ja torttuainekset, tänään paistelin tortut ja lopulta raahasin kaiken tilaan. Sitten vaan vähän järjestelyä ja se oli siinä.

Paikalle tuli yllättävän paljon talon asukkaita. Tortut, kahvi ja glögi maistuivat. Tuoleja oli sen verran paljon, että kaikki pääsivät istumaan. Vaikutti siltä, että ihmiset viihtyivät.

Minä itse keskityin kertomaan Ugandan oloista sekä siitä, mitä siellä itse tein. Joitakin kauppoja tuli. Lähetin rahat saman tien Caring Handsin tilille. 

Tässä taloyhtiössä on paljon vanhuksia. He tarvitsisivat paikan, jossa tavata toisiaan ja mahdollisesti toimia yhdessä. Toiminta voisi olla vanhuksille tarkoitettua jumppaa, yhteislauluja, askartelua tai käsitöitä tai jotain muuta sopivaa. Tämän asian otan esille taloyhtiön puheenjohtajan kanssa keskustelussa. Asialle voisi varmastikin tehdä jotain.

Post Africa Time

Elän elämää jälkeen Afrikan. Millaista se on? Miltä kaikki näyttää sen jälkeen, kun on ollut Afrikassa kuukauden?

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota Istanbulin lentokentällä Helsinkiin meneviin ihmisiin. Melko hymytöntä porukkaa. Lentokoneessa juttelin hetken suomalaisen naisen kanssa, joka oli ollut Ruandassa katsomassa kumilastaan. Hän oli ystävällinen, hymyili ja oli lämmin. Hän oli myös Afrikan pehmittämä. Vieressäni istuvat nuoret miehet olivat kivikasvoisia, vetivät kuulokkeet korvilleen ja alkoivat seuraamaan jotain elokuvaa. OK minulle. Laitoin lentotyynyn kaulalle ja aloin nukkua.

Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää, pisti silmiini tasainen lamppujen rivistö. Täällä infrastruktuuri toimii.

Töissä koulussa lasten tapaaminen oli mukavaa. Heillä oli ollut selkeästi ikävä. Toisaalta koululaisten rauhattomuus, epäkunnioittava käytös sekä pahoinvointi hyppäsivät silmille. Afrikassa sellaista en nähnyt.

Sama pahoinvointi ja epäkunnioittava käytös hyppäsi silmiini metroissa, asema-tunnelissa, monissa tv-ohjelmissa ja some-kirjoituksissa. Vittu kuului kuuluvasti joka puolella, minne meni. TV:ssä ja somessa alkoi Sipilä-ryöpytys. Koulurintamalla keskusteltiin opettajien kiusaamisesta ja ärsyttämisestä kännykkävideoinnilla. Kaikkea sellaista ikävää.

Kun täällä asuu ja elää, sitä ei oikein huomaa ja näe. Siihen on tottunut. Mutta kun on ollut hetken pois, se hyökkäys silmille ja korville. Mikä täällä ihmisiä oikein vaivaa?

Suomen pitäisi olla hyvinvointivaltio, mutta jostain syystä se ei sitä ole. Hyvinvointiakin meillä on, mutta meillä on hyvin paljon kaikenlaista pahoinvointia. On tyytymättömyyttä, masennusta, mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä, väkivaltaa, pahaa tahtoa, epäkunnioitusta, päihdeongelmia... Ei tarvitse kuin katsoa hetken ympärilleen, niin se näkyy ihmisten kasvoissa.

Meillä on tässä maassa kaikki mahdollisuudet elää hyvää elämää. Kaikki pääsevät kouluun ja voivat saada tasokkaan koulutuksen jonkin alan ammattilaiseksi saakka. Meidän on mahdollista asua hyvissä lämpimissä kodeissa, joissa vesi ja sähköt on vedetty sisälle. Meille on tarjolla kaikenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Meidän on mahdollista toteuttaa itseämme monin eri tavoin. Tällaisia mahdollisuuksia ei ole kaikkialla.

Kun tekee vertailuja, lankeaa helposti naiveihin yleistyksiin. Tiedän jonkun verran Ugandan ongelmista. Siellä on paljon puutetta ja köyhyyttä. On ikävää korruptiota ja tavallisten ihmisten laiminlyöntiä. On räikeää itsekkyyttä. Mutta siitäkin huolimatta jotain siellä kuitenkin on paljon paremmin kuin täällä: Afrikassa ihmisillä on usein hyvä asenne. Ihmiset ovat toiveikkaita ja tyytyväisiä. Heillä on hymy herkässä. He ovat yritteliäitä ja tekevät mielellään työtä. Ja koska elämä ei ole helppoa, he laittavat toivonsa Jumalaan ja uskovat lujasti, että Jumala auttaa heitä asiassa kuin asiassa.

Ugandassa minä sain osakseni paljon ystävällisyyttä ja huolenpitoa.

Akumu on opettaja, johon tutustuin lautalla. Tapasimme lauttamatkan jälkeenkin ja jaoimme kokemuksia opettamisesta. Akumu antoi minulle
lahjaksi kädessäni olevan laukun. 

Perhesuunnittelua Ugandassa

Meillä täällä Suomessa, ja varsinkin täällä Helsingissä, tapaa paljon suomalaisia perheitä, joissa on vain yksi tai kaksi lasta tai ei yhtään lasta. On paljon myös sinkkuja ja lapsettomia henkilöitä.

Afrikassa tilanne on aivan toinen. Pariskunnalla on useita lapsia. Jos pariskunta eroaa, lapset siirtyvät isän mukana uuteen liittoon, koska lapset kuuluvat Afrikassa isän suvulle. Näin siis pääsääntöisesti.

Viime vuosina on kehitysyhteistyössä nostettu paljon esille naisten kouluttamista ja voimauttamista. Me tiedämme, että naisten koulutus on avain syntyvyyden laskuun. Tästäkin huolimatta lapsia syntyy Afrikassa yhdelle naiselle monta.

Matkani aikana törmäsin useasti kysymykseen perhesuunnittelusta. Tätä työtä tehdään niissäkin kylissä, joissa itse kävin kotikäynneillä sekä opettamassa.

Tapasin joitakin naisia, jotka ovat tutustuneet perhesuunnitteluun, mutta eivät pysty sitä toteuttamaan parisuhteessaan, vaikka haluaisivat. He ovat voimattomia miehen tahdon alla. Asian ydin piilee naisen ja miehen asemassa, näin sen ymmärsin.

Afrikkalainen lapsi kasvatetaan pienestä pitäen osoittamaan kunnioitusta vanhempaa henkilöä kohtaan. Kun afrikkalainen tyttö kasvaa aikuiseksi, hänet opetetaan osoittamaan kunnioitusta miestä kohtaan. Tämä asetelma säilyy naisen avioiduttua miehen kanssa.

Afrikassa seksuaalisuus on miesten asia. Afrikassa naisten seksuaalisuutta ei ole, tai on, mutta siitä ei puhuta tai sitä ei pidetä tärkeänä. Minulle kerrottiin, että miehen erektio nähdään lahjana jumalalta. Mies saa silloin oikeuden seksiin naisen kanssa. Sillä, miltä naisesta tuntuu, jaksaako hän, huvittaako häntä, ei ole mitään merkitystä. Naisen on alistuttava osaansa. Silläkään ei ole väliä, miltä seksi naisesta tuntuu.

Afrikassa naiset tekevät paljon työtä pelloilla, pyykkäävät käsin, keittävät ruoan hiilipannuilla, hoitavat lapset ja kotieläimet, jos niitä on. Moni yrittää tehdä myös jotain työtä saadakseen vähän rahaa kasaan. Päivät ovat täynnä työtä. Kaiken tämän jälkeen naisen on maattava miehensä kanssa, jos tämä sitä haluaa. Hän ei saa kieltäytyä tai vastustaa. Pian uusi vauva saa taas alkunsa.

Miksi naiset eivät sitten tee edes jotain helpottaakseen elämää, edes ehkäise? Ehkäisevät, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. E-pillereiden käyttö maksaa, sitä paitsi pilleri pitää muistaa ottaa joka päivä. Afrikassa aikakäsitys on erilainen ja pillerit voivat jäädä ottamatta. Jotkut käyvät ottamassa pistoksia noin kuukauden välein. Entä kierukka? Sekin maksaa, samoin lääkärikäynnit. Köyhillä ihmisillä raha on tiukassa. Ja sitten se perinne, asenne. Afrikassa pariskunta usein haluaa lapsia. Isot perheet ovat se Afrikkalainen juttu.

Syntyvyyden säännöstelyyn on siis vielä pitkä matka. Ensinnäkin hallituksen pitäisi huolehtia, että kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat kunnollisen peruskoulutuksen. Kun tytöt saavat koulutuksen, he välttyvät lapsiraskauksilta ja saavat mahdollisuuden muuhunkin, kuin synnyttäjäksi.

Toiseksi keskustelu tasa-arvosta olisi toivottavaa. En tiedä, miten paljon sitä käydään. Oman kokemukseni valossa naiset ovat vielä hyvin alisteisessa asemassa Ugandassa.

Kolmanneksi Afrikassa olisi varmasti tarpeen antaa seksuaalikasvatusta ja ottaa siinä huomioon niin nais- kuin miesnäkökulma sekä syntyvyyden säännöstely.

Toivottavasti asiat menevät Ugandassa ja muuallakin Afrikassa eteenpäin tässä asiassa. Maissa on valtavasti lapsia ja nuoria, mikä aiheuttaa ongelmia esim. nuorten aikuisten työnsaannissa. 

Kiitos, Milla! ❤️

Kiitos Milla, Caring Handsin äiti, mahtavasta kuukaudesta Ugandassa! Kiitos vieraanvaraisuudestasi,  petipaikasta, pyykkihuollosta, hedelmäsalaatista (jota söin kulhokaupalla) ja digi-illoista kotisohvallasi hyvän internetyhteyden piirissä.

Kiitos, että jaoit kokemuksiasi kehitysyhteistyöstä. Siitä sinulla on kokemusta yli kymmeneltä vuodelta. Teet työntekijöidesi kanssa hyvin arvokasta työtä. Toivottavasti löydät työllesi tukijoita eri puolilta maailmaa, jotta työsi voi jatkua tästä eteenpäinkin ja tuottaa tulosta. Minä täällä Suomessa yritän olla avuksi resurssieni mukaan.

Kiitos myös autokyydeistä maastoautollasi! Olet loistava kuski ja sinulla on hyvää katu-uskottavuutta. Paikalliset kuljettajakin kunnioittavat sinua liikenteessä!

Oli myös ihanaa viettää aika kotieläinten kanssa: Banange-papukaijan, Muzungu-kissan sekä koiriesi, Kullan, Pomon sekä Vaimon kanssa. Toivottavasti joku on korjannut aukon aidassa, jotteivat koirasi enää karkaa joka yö aidan toiselle puolelle!

Terveiset Hannulle, miehellesi, jonka kanssa kävin monta hyvää keskustelua, sekä mukavalle pojallesi, Alexille.

Ihanaa, että sinuun saa niin helposti yhteyttä WhatsAppin ja Messengerin välityksellä. ❤️

Milla jakaranda-puun alla

Milla on loistava kuljettaja 

Safarille tulevaisuudessa?

Haaveenani oli päästä Afrikassa safarille. Olen luontoihminen ja rakastan olla luonnossa. Nautin patikoimisesta ja luonnon rauhasta.

Tällä matkalla en päässyt safarille. Minun olisi pitänyt varata sille oma viikkonsa, mutta aika meni töihin. Lähimmäksi luontoa pääsin Ssese-saarella sekä Mazosin sekä Namataban kylissä. Ne olivat minulle, tällaiselle luontoihmiselle, henkireikiä.

Minulla oli mukava juttuhetki safarin liittyvissä asioissa Ndere Troupen showta ennen. Esitystä tuli katsomaan myös ryhmä Piece of Uganda Safariksesta. Olen tutustunut tämän yrityksen Facebook-sivuihin jo aiemmin, sekä jutellut velipuoleni Janin kanssa asiasta. Hänen lapsuudenystävänsä Ukko on perustanut tämän safariyrityksen.

Ukko oli iloinen tavatessaan Janin siskopuolen. Kerroimme lyhyesti toisillemme, mitä kumpikin meistä tekee Ugandassa. Sain Ukon käyntikortin ja aionkin tulevaisuudessa ottaa yhteyttä yritykseen ja alkaa säästämään rahaa Safaria varten. Yksi selkeä tavoite taas Afrikan matkalle!

Tässä linkki yrityksen upeille sivuille:   pieceof.ug

Ndere Troupe 

Viimeisellä viikolla ennen kotiin lähtöäni lähdimme Lauran ja Justiinan kanssa katsomaan Ndere Troupen kansallistansseja Kampalan Nderessä Cultural Centerissä.

Esitykset olivat todella korkeatasoisia. Tanssit tulivat eri puolilta Ugandaa: etelästä, keskiosasta, Kenian rajoilta, pohjoisesta Sudanin rajoilta, Kongosta sekä Ruandasta. Esitysten väleissä juontaja kertoi hauskoja juttuja ugandalaisen kulttuurin sekä länsimaalaisen kulttuurin kohtaamisista. Hän sai aikaan yleisössä monet hyvät naurut.

Jos pääset käymään Ugandan Kampalassa, tätä showta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Show kestää kolme tuntia ja maksaa 50 000 shillinkiä (n. 15e). 

Me otimme koko ajaksi taksin. Taksi odotteli parkissa koko esityksen ajan. Näin voi tehdä Ugandassa, harvemmin Suomessa!

Kampalan kangaskaupat (tai ainakin osa niistä) sijaitsevat kaupungin keskustassa tuossa edessä näkyvässä korttelissa. Meidän piti ensiksi kävelle tämän matatu-aseman halki päästäksemme kortteliin. Ei ollut ihan helppoa!

Afrikkalaiset kankaat

Minä pääsin Justinin, suomeksi Justiinan, Caring Handsin työntekijän kanssa kangasostoksille kaksi kertaa. Se vasta oli jännittävää! 

Ensimmäisellä kerralla otimme yksityisen taksin keskustaan. Taksi odotti parkissa sillä aikaa, kun tein valintoja. Toisella kertaa olin jo uskaliaampi ja lähdimme keskustaan julkisilla kyydeillä. Olin jo tutumpi matatuiden ja boda bodien kanssa, samoin kuin Ugandan shillingin. Taksin hinnalla saisin 11 m kangasta!

Kangaskaupat sijaitsevat Kampalan ydinkeskustassa isossa korttelissa. Kauppoja on korttelissa kahdessa kerroksessa, ne ovat pieniä ja niitä on useita. Osa myy ohuita, kimmeltäviä kankaita, jotka tulevat varmastikin jostain Intian suunnalta. Osa myy näiden lisäksi afrikkalaisia Wax Print -kankaita. Niistä minä olin kiinnostunut.

Ensimmäisellä kerralla etsin erityisesti kankaita kietaisumekkoihin, joita suunnittelin ompelutettavan Kalayan koulun tytöillä. Löysin kivan kankaan ja teetinkin mekot Ssesellä ollessani. Siitä kirjoitan lähiaikoina ihan oman jutun.

Seuraavalla kerralla etsin kankaita itselleni, tyttärelleni ja äidilleni, jotka kaikki olemme käsityöihmisiä.

Afrikkalaiset Wax Print -kankaat ovat kiinnostavia, mutta meille suomalaisille haastavia. Niissä on hyvin voimakkaat ja yleensä kirkkaat värit. Yritin etsiä kankaita, joissa värit olisivat pehmeitä ja sävyt viileitä. Vaivasin myyjiä useasti. Onnistuin lopulta löytämään joitakin kankaita, joista saa ommeltua hameita, kesämekkoja, kesähousuja sekä verhot.

Heti kotiin päästyäni tyttäreni tarvitsi musiikkikeikalle persoonalliset housut. Tein ne hänelle kelta-musta-viininpunaisesta kukka-kankaasta. Housuista tuli hyvät. Työkaverini piti sini-valkoisesta kankaasta, jota myin hänelle sopivan palan. Siitä samasta aion tehdä mummolleni kimonon. Äitini piti joistakin kankaista. Hän sai muutaman palan kotelmekkoja varten. Minä itse aion tehdä kesäksi uusia mekkoja ja hameita itselleni. Eivät jää kankaat pölyyntymään kaappiin, vaan tulevat ommelluksi ja käyttöön.

Mitä nyt, matkan jälkeen?

Heräsin maanantaiaamuna aikaisin uneen, jossa metromatkani päätepysäkkinä oli rakennustyömaa. Yritin kovasti etsiä reittiä ulos rakenteilla olevasta suuresta rakennuksesta. En löytänyt, vaikka kuinka etsin ja etsin. Minä kiertelin ja kaartelin rakennustyömaalla, mutta turhaan. Ulospääsyä ei ollut. Heräsin siihen. Olo oli jotenkin hämmentynyt.

Uni kertoi minulle unen keinoin omasta tilanteestani. Koko vuoden olin valmistellut matkaani, lopulta tehnyt sen. Matkani oli onnistunut, se oli mennyt hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Nyt matkan jälkeen ajatukseni risteilevät niissä paikoissa, joissa olin käynyt, niiden henkilöiden luona, joiden kanssa olin viettänyt aikaa. Vähän väliä mieleni siirtyy Afrikkaan. On vaikeaa sopeutua tähän hetkeen ja tähän vuodenaikaan, päivän aikana kohtaamiin tilanteisiin ja ihmisiin. Olen vähän kuin eksyksissä rakennustyömaalla enkä löydä reittiä ulos. En löydä metrorataa, en vaunua, johon astua.

Onneksi asioita tulee eteen koko ajan ja ne ottavat taas otteen minusta. On työ, oppilaat, on oma tytär, omat lähisukulaiset.

Myös Caring Hands työllistää minua. Tuntuu hyvältä, että voin olla täältä käsin auttamassa ystäviäni ja tukemassa heidän työtään Ugandassa. Olen järjestämässä useita myyntitapahtumia, joissa minä tai joku muu myy Caring Handsin helmiä. Helsingissä Kaapelitehtaalla järjestetään Kaapelin joulu, jonne olen ilmoittanut Caring Handsin mukaan. Sain kivan porukan hommaan mukaan. Viikonlopusta tulee varmasti tosi kiva.

Toinen tapahtuma on meidän taloyhtiön joulumyyjäiset. Se varmistui tänään. Tämäniltaisessa kokouksessa ihmiset selkeästi ilahtuivat siitä, että joku ottaa ja järjestää jotain yhteistä. Sellaisesta on ollut selkeästi pulaa. Meitä on muutama, jotka aloimme puuhaamaan tätä pientä tapahtumaa, ja nyt vaikuttaa siltä, että moni haluaa osallistua siihen jollain tavalla.

Kolmas on opettajatuttavani varainkeruuhanke tamperelaisessa koulussa. Hän ja ysiluokkalaiset ottavat Caring Handsin helmiä myyntiin. Osa tuotosta menee heidän retkikassaansa, osa Ugandaan. Juuri tällä tavalla minäkin lähdin tähän koko juttuun mukaan. Hienoa, että nämä nuoret haluavat tehdä varainkeruuhankkeen yhdistämällä siihen kehitysyhteistyön!

Lisäksi seurakuntani pastori on pyytänyt minulta kähetyskertomusta sekä pidempää ohjelmaa jollekin lauantai-illalle. Puuhaa tulee siis olemaan riittämiin vielä pitkäksi aikaa.

Ehkä tänään en ole enää yhtä pahasti eksyksissä kuin eilen aamulla. Metrovaununi  on taas matkalla jonnekin. En näe määränpäätä ihan selkeästi, mutta tuntuu siltä, että tässä vaunussa on ihan hyvä olla ja että suunta on oikea.

Reflektointia

Mitkä olivat minun matkani tavoitteet?

Pääsinkö tavoitteisiini?

Matkani tarkoitus oli viedä toiminnallisia, osallistavia ja visuaalisia menetelmiä niin lasten opetukseen kuin aikuisryhmiinkin.

Viikkoni Kalayan koulussa Ssese-saarella pienten kasten parissa onnistui hienosti. Toin hienovaraisesti, pikku hiljaa koulun arkeen toiminnallisia ja visuaalisia menetelmiä. Opettajat olivat alkujännityksen jälkeen iloisia uusista ideoista.

Kampalassa minulla oli kolme aikuisryhmää: yksi oli Caring Handsin keskuksessa, yksi Namatabassa, yksi Masozissa. Kaksi viimeistä olivat pieniä kyliä Kampalan reunalla.

Näissä ryhmissä harjoittelimme matematiikan perustaitoja, käsittelimme käsihygieniaa, intiimihygieniaa sekä suuhygieniaa. Mietimme ympäristön siisteyteen ja puhtauteen liittyviä asioita sekä roskaongelmaa. Kävimme läpi myös ravintoympyrää ja siihen liittyviä asioita. Keskustelimme myös kyläpankkitoiminnasta ja siihen liittyvistä haasteista. Sisällöt rakentuivat sen mukaan, minkä näin parhaaksi.

Yritin aktivoida oppilaita mahdollisuuksien mukaan. Aktivointi oli rajallista, sillä oppilaat tulivat tunnille miten ehtivät. Tarvitsin lähes koko ajan tulkkia, sillä kaikki aikuiset eivät osanneet englantia. Visualisointikin oli haasteellista, sillä minulla oli käytettävissäni vain fläppitaulu. Käytänössä opetin englanniksi, paikallinen opettaja käänsi, ja minä kirjoitin ja piirsin flappitaululle.

Sopivan aiheen kohdalla järjestin ryhmäkeskusteluja ja niiden purkuja. Ne onnistuivat hyvin. Ryhmäkeskustelujen jälkeen toin oppilaille uusia näkökulmia ja yhdessä pohdimme, miten ne soveltuvat heidän olosuhteisiinsa.

Matematiikan tunneilla käytin jopa aikuisten kanssa numerokortteja. Valmistin myös suuria pahvisia rahoja, joilla harjoittelimme rahalaskuja. Leikimme laskuleikkejä ja leikkikauppaa. Lapsellista, mutta kaikki tykkäsivät. Joillekin laskut eivät edes olleet liian helppoja. Tärkeimpänä tavoitteenani oli luoda naisille tunne, että he osaavat peruslaskutaidot hyvin. Niiden päälle on helppo lisätä vaativampia taitoja. Halusin myös, että kaikki pääsevät osallistumaan tavalla, joka ei vaadi rohkeutta tai hyvää kielitaitoa.

Viimeisenä päivänä pidin peruslaskuista kokeen. Koe osoittautui useimmalle naiselle juuri sopivaksi. Kokeesta Caring Handsin opettajat saivat hyvää tietoa siitä, mikä heidän oppilaidensa todellinen laskutaito on.

Ehdin itse olla eniten Masozissa, joten siitä ryhmästä tuli minulle hyvin läheinen. Viimeinen käyntini siellä oli todella tunteellinen. Kun olin kertonut olevani siellä viimeistä kertaa, nousi naisista vanhin ja piti minulle kauniin puheen. Hän myös siunasi minut yhdessä toisten naisten kanssa. Samalla tavalla he toimivat Lauran, toisen suomalaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Hetki oli hyvin herkkä ja tunteellinen.

Minä lähdin auttamaan ja opettamaan, tuomaan erilaisia taitoja Suomesta. Ja mitä sainkaan tilalle? Sydämen täydeltä rakkautta, iloa ja lämpöä!

Toivon saavani mahdollisuuden käydä tässä kylässä ja tavata näitä naisia uudestaan.

Namataban kylä lähellä Kampalaa. Caring Hands tekee työtä tämän kylän naisten kanssa.

Kyläpankkitoiminta

Yksi Caring Handsin toimintamuodoista on ns. Village Saving Programs, eli suomeksi kyläpankkitoiminta. Caring Handsillä on useita kyläpankkeja eri puolilla Kampalaa tälläkin hetkellä. Kaiken kaikkiaan kyläpankkeja on ollut yli 40.

Perusidea on se, että kylän naisille opetetaan säästämistä ja säästöjen käyttämistä tuottoisaan toimintaan. Kylän naisista kootaan tiimi. Naiset säästävät viikottain sen verran kuin pystyvät ja laittavat säästöt yhteiseen kassaan. Yhdessä he päättävät, mihin säästetyt rahat käytetään. Säästöillä voidaan esim. päättää ostaa siemeniä ja alkaa viljellä jotain tiettyjä vihanneksia myyntiin, tai säästöillä voidaan ostaa porstaita, lehmä, kanoja jne. 

Caring Handsin opettajien työtä on opettaa kylän naisille säästämiseen ja pienyritykseen tarvittavia taitoja, kuten luku- ja kirjoitustaitoja sekä matematiikkaa. Minä itse kuljin opettajien matkassa ja opetin näillä naisille esim. matematiikan perustaitoja.

Masozin ryhmän kanssa suunnittelimme kyläpankkitoimintaa, jossa kylän naiset ostaisivat siemeniä ja kasvattaisivat vihanneksia ja juureksia myyntiin. Ajatuksena oli tarjota vihanneksia ja juureksia lähialueen ravintoloille ja saada luotua sopimus tuottajan ja ostajan välille. Lähdin itse siinä vaiheessa pois, kun asiaa vasta ideoitiin. Haluaisin kuulla lähitulevaisuudessa, miten hanke edistyy.

Kyläpankkitoiminta on kestävää toimintaa. Se opettaa naisia toimimaan yhdessä yhteisen hankkeen eteen. Se opettaa, miten kaiken perustana on yhdessä hankittu varallisuus, sitä, miten varallisuutta investoidaan, ja miten se saadaan tuottamaan. Kun taito on opittu, pärjäävät kyläläiset ilman ulkopuolisen apua. On opetettava ihmiset kalastamaan, kuten ugandalainen ystäväni sanoi.

Masozin kylän naiset viljelevät yhdessä tomaatteja myyntiin

Pohdintaa pikkujouluissa

Eilen meidän työporukalla oli pikkujoulut ravintola Rodolfossa Kruununhaassa. Tuntui aivan omituiselta kävellä pitkin Helsingin katuja, katsella jouluvaloja ja viettää pikkujouluja. Oma pääni oli vielä puolittain Afrikassa ja oma sisäinen vuodenaikani jossain kesän ja syksyn välissä.

Sain Afrikkaan työkaveriltani viestin, jossa hän pyysi minua valitsemaan tietyistä vaihtoehdoista alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan. Kaikki vaihtoehdot kuulostivat todella hienoilta. Koko viesti oli kuin viesti ulkoavaruudesta. Olin edelliset päivät syönyt perinteistä melko mautonta afrikkalaista työpaikkaruokaa ja illalla jotain, mitä löysin jääkaapista. Senkin kanssa oli ollut ongelmia. Jääkaappi pakasti kaiken ja välillä otin sen jopa pois päältä. Sellaista epämääräistä syömistä pari viikkoa.

Ravintolan ruoka oli taivaallista ja seura oli mukavaa. Oli kiva olla taas tuttujen työkavereiden kanssa saman pöydän ääressä. 

Samassa pöydässä istui koulumme yksi työntekijöistä Mughtar, joka on parikymmentä vuotta sitten tullut Pohjois-Somaliasta. Keskustelumme vierähti tietenkin Afikkaan ja afrikkalaisiin, erityisesti somalialaisiin täällä Suomessa. Kerroin hänelle siitä, miten yritteliäitä ugandalaiset olivat. Mughtar kertoi, että aivan samalla tavalla somalialaiset ovat yritteliäitä Somaliassa. On oltava ahkera ja yritteliäs, koska sosiaaliturvaa ei ole. Ihmiset laittavat pieniä yrityksiä pystyyn ja yrittävät saada siitä toimeentulon. 

Pian keskustelumme vierähti politiikkaan ja sosiaaliturvaan. Työkaverini on vahvasti sitä mieltä, että suomalainen sosiaaliturva kasvattaa somalialaisista passiivisia ja sosiaaliturvan varaan laskevia ihmisiä. Ihmiset laskevat tarkasti, kannattaako mennä töihin, vai saako yhtä paljon rahaa käteen, jos on työttömänä ja toimettomana kotona. Ihmiset eivät ole tyhmiä. Systeemimme on vaan sellainen, joka ei kannusta yrittämään ja mukaan työelämään, varsinkaan maahanmuuttajataustaisia. Olen nähnyt tämän saman ilmiön itsekin. Eikä se koske pelkästään maahanmuuttajataustaisia vaan myös suomalaisia. Systeemille pitäisi tehdä jotain. Tämä nykyinen tilanne on kestämätön eikä kenenkään kannalta hyvä. 

Illan päätteeksi jaoimme toisillemme kirjalahjoja. Minä sain Alexande McCall Smithin Pienten muutosten kauneussalongin, jossa Mma Ramotswe tutkii jotain uutta mysteeriä. Hyvän mielen lukemista Etelä-Afrikasta! Afrikka jatkuu elämässäni! Kiitos, Riina!

Yritteliäät ugandalaiset

Katujen varsilla näkee usein valkoisia mallinukkeja nätisti rivi rivissä. Nuket ovat aina valkoisia. Joskus nukkien lantiosta on levennetty, koska leveä lantio ja iso peppu on ugandalaisten mielestä kaunista.

Nyt olen ollut muutaman päivän Suomessa. Mikä jäi Ugandasta päällimmäisenä mieleen? Monikin asia, mutta yksi on ainakin ugandalaisten yritteliäisyys. 

Kampala kuhisee yrittämistä. Kaikille kynnelle kykenevät yrittävät ansaita tuloja jollain tavalla.

Kaikista pienimuotoisimpaa yrittämistä on esimerkiksi se, että laittaa tien varteen pienen hiilipannun ja uppopaistaa öljyssä esim. jamssia tai kassavaa. Jotkut paistavat pannulla leipää, chiapattaa tai grillaa maissia. Monet myyvät omaa satoaan, esim. tomaatteja, sipulia, kassavaa, jamssia, perunoita, avokadoja, ananaksia, banaania, mangoja ja papayaa. Jotkut kiillottavat kenkiä, tekevät suutarinhommia, myyvät preepaid-liittymiä puhelimiin tai jotain muuta pientä.

Astetta suurempaa yrittämistä ovat pienet liikehuoneet, jotka ovat noin kontin kokoisia tai sitä pienempiä. Sellaisia pieniä liikkeitä on katujen varsilla tiiviisti kylki kyljessä. Niissä on kampaamoja, vaatimattomia apteekkeja, vaatekauppoja, muovitavarakauppoja, astiakauppoja yms. Tavaroita otetaan päiväksi ulos aivan autoteiden viereen kaikkien nähtäväksi.

Hauskimpia kauppoja olivat minun mielestäni huonekalukaupat. Katujen varsilla oli useita sänkykauppoja ja sohvakauppoja. Sänkyjä saatettiin valmistaa siinä paikan päällä. Sängyt olivat täyspuisia ja hienoja. Myös lasten kerrossänkyjä myytiin teiden varsilla. Ne olivat useimmiten metallisia ja iloisen värikkäitä.

Liikkeiden nimet olivat mielikuvituksellisia. Monesti kaupan, mutta myös kampaamon tai baarin nimi oli uskonnollinen, esim. God Is Able. Koska mikään ei ole Ugandassa helppoa, on ainoa toivo ihmisten uskossa. Siksi monet laittavat toivonsa Jumalaan myös kaupanteossa.

Kaikki lapset eivät pääse kouluun vanhempien heikon taloustilanteen vuoksi. Lapset saattavat tehdä jo pienestä pitäen töitä korvausta vastaan, kuten siivota naapurille. Monet vähän vanhemmat pojat alkavat ajaa boda bodaa tai toimivat matatuissa sisäänheittäjinä/rahastajina.

Yleinen henki on toiveikas ja yritteliäs. Näin suomalaisen silmin monen mahdollisuudet onnistua elämässä ovat hyvin rajalliset. Ihmiset saavat hyvin vähän tuloja ja niillä selvitään niukin naukin seuraavaan päivään. Siitäkin huolimatta ugandalaiset osaavat nauttia pienistä hetkistä, päivän ateriasta, ystävien seurasta, jumalanpalveluksesta, jalkapallosta, kaikesta siitä, mitä arkinen elämä tuo tullessaan. He hymyilevät ja tervehtivät, kun tapaat heitä. Heillä on aikaa vaihtaa sinun kanssasi kuulumisia. Ihania ihmisiä.

Liha ja kala myydään myös katukaupoissa. Kylmäketjusta ei ole tietoakaan! 

Kotimatka

Kaikki loppuu aikanaan, myös tämä minun matkani. Minun oli mahdollista olla Afrikassa kuukauden ajan. Todellisuudessa minusta tuntuu, että olen ollut pois todella kauan! Menin hyvin erilaiseen ilmaston, erilaisen kulttuurin pariin, koin hyvin hyvin paljon erilaisia asioita. Tämä kaikki sai poissaolon tuntumaan paljon pidemmältä.

Viimeisenä päivänäni Kampalassa kävin aamulla vielä kolmessa perheessä kotikäynnillä. Nämä kohtaamiset olivat todella liikuttavia. Näiden ihmisten tilanteet ovat hyvin vaikeat. Kuuntelimme näitä ihmisiä ja rukoilimme heille Jumalan siunausta. Minua lohdutaa se tieto, että nämä perheet ovat Caring Handsin tuen piirissa, joten näille ihmisille etsitään apua.

Puolen päivän aikaan Caring Handsin henkilökunta piti minulle ja Lauralle, joka myös lähti takaisin Suomeen tämän viikonlopun aikana, jäähyväistilaisuuden. Milla, sekä muutamat muut, pitivät puheita, he siunasivat meidät ja lopuksi söimme vielä banaanikakkua. Se oli aamullisten perhekäyntien jälkeen jo ihan emotionaalisesti liikaa! Itkeä tihrustimme kumpikin, niin Laura kuin minäkin. On rankkaa jättää taakse ihania ystäviä. Onneksi tämän ensimmäisen reissun jälkeen on helppo tulla Ugandaan uudestaan. Siksi onkin helpompi sanoa nähdään taas kuin hyvästi.

Mahaani oli vääntänyt aamusta asti. Iltapäivällä se yltyi ja pian sen jälkeen ripuloin. Minulle nousu kuume. Iltapäivän nukuin, välillä pakkasin ja sitten taas nukuin. Taksi tuli hakemaan minut klo 1 yöllä. Lentoni lähti aamulla klo 4.55.

Vatsani oli tyhjä. Oli parasta paastota, jotta vatsa tasaantuisi. Join kokista ja fantaa. Se oli vatsalle parasta.

Lento lähti aamuhämärän aikaan. Aamulla ensimmäiseksi näkyi lentokoneen ikkunasta aamun kajo. Sen jälkeen ikkunasta alkoi erottua Niili-joki, sen kiemurat ja haarat aavikon keskellä. Lentokone seurasi Niiliä koko matkan ajan aina Kairoon asti. Nukahtelin aina vähän väliä, mutta herättyäni kurkin taas ikkunasta näkymiä. 

Myös Turkki näkyi selvästi, sen vuoret, kuivuus, laaksoissa olevat kylät ja kaupungit. Lentokone liiteli pitkään Istanbulin lähellä. Ikkunasta saattoi seurata Välimerellä matkaavia rahtilaivoja. Vesi liplatteli. Hieno lento.

Minulla oli Istanbulissa reilun kolmen tunnin vaihto. Se kului hienosti kahviossa. Nukahdin sielläkin laukku sylissäni. Onneksi torkahdin vain hetkeksi ja ehdin hyvin seuraavaan lentokoneeseen.

Lento Istanbulista kului taas nukkumalla. Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää pisti silmääni siistit ja tasaiset valonauhat. Tuli mieleen Kampala, jossa katuvaloja oli muistaakseni vain kahdessa paikkaa: siinä, missä paavi oli käynyt vierailulla ja majoittunut, sekä ihan ydinkeskustassa hienon ostoskeskuksen kohdilla. 

Tyttäreni tuli minua vastaan. Oli ilo tavata häntä pitkästä aikaa. Hänellä oli ollut minua ikävä. Otimme taksin ja tulimme kotiin. 

Helsingissä on täysi talvi. On ollut pakkasta, nyt se on vähän laantumaan päin. Sisällä oli vain 20 astetta lämmintä. Se tuntui kylmältä. Oli heti laitettava pattereita vähän isommalle, kynttilöitä palamaan, vedettävä villasukat jalkaan ja laitettava teetä porisemaan. Menee varmasti hetki tottua tähän koleuteen.

Vaikka Afrikan matkani loppuikin, ei Afrikka minun elämästäni lopu tähän. Ensimmäiseksi alan ompelemaan tyttärelleni yhdestä Kampalasta ostamastani kankaasta housut.

Minulla on vielä monta aihetta, joista haluan kirjoittaa, kuvia, joita haluan jakaa. Tulen siis päivittämään blogiakin.

Oppilaani odottavat minua kouluun, tuliaisia sekä juttuja. Työkaverit haluavat kuulla kokemuksistani. Tulen varmasti pitämään jonkin tilaisuuden koulussa ja kerron siellä kokemuksistani.

Tuttavani haluavat kuulla kokemuksistani ja nähdä kuvia. Tulen myös myymään Caring Handsin koruja sekä Kalayan tyttöjen tekemiä laukkuja myyjäisissä ja samalla tulen kertomaan kokemuksia Afrikasta. Sain monia ystäviä, joiden kanssa tulen olemaan yhteyksissä. Alan säästämään rahaa ja suunnittelemaan uutta matkaa ja safaria Ugandaan. Aoin ommella kaikenlaista ihanaa afrikkalaisista kankaista. Afrikka siis tulee jatkumaan elämässäni monella ihanalla tavalla.

Caring Hands ja koruvalmistus

Caring Handsin tiloissa valmistetaan kierrätyspaperista sekä vanhoista rahoista koruja. Korujen valmistus on ollut järjestön toiminnassa ihan alusta asti. Aluksi koko toimintaa rahoitettiin koruista saaduilla tuloilla. Myöhemmin rahoitusta toiminnalle on haettu esim. Suomen Ulkoministeriöstä sekä US AID:stä. Niistä saatu tuki on aina projektiluontoista.

Kierrätyspaperikorut ovat Itä-Afrikassa melko yleisiä. Paperi ostetaan tietystä paikasta, minkä jälkeen siitä leikataan pitkiä kaposia kolmioita. Kolmioista pyöritellään helmiä, jotka lakataan hyvin. Helmistä valmistetaan rannekoruja, kaulakoruja ja avainnauhoja.

Miehet valmistavat vanhoista kolikoista kauniita riipuksia. Rahat lakataan kaivertamisen jälkeen, jotteivat ne aiheuta kenellekään allergiaa. Lopuksi koruihin laitetaan musta nauha tai metalliketju.

Suomessa toimii Caring Handsin toimintaa tukeva järjestö Caring Hands Finland. Se on mukana erilaisissa myyntitapahtumissa ja myy näitä Ugandassa valmistettuja helmiä sekä rahakoruja. Olen itsekin ollut tässä toiminnassa mukana loma-aikoinani.

Justin valmistamassa helmistä rannekoruja 

Laura pakkaamassa rannekoruja Suomeen vietäväksi.

Apila valmistaa työkseen helmiä.

Abi valmistaa kolikkokoruja.

Majid kaivertaa myös kolikoita.

Näkymiä Kampalasta

Lapset menossa aamulla kouluun. Koulu sijaitsee Kampalassa Mbuya -kukkulan juurella

Näkymä Acholi quartersin suuntaan. Kukkulan laella näkyy iso rakennus, joka adventistien kirkko ja koulu. Kaupungissa on lukuisia eri kirkkokuntien kirkkoja ja kouluja.

Huonekaluja myydään katujen varsilla.

Junarata on ihmisille markkinapaikka sekä kävelytie. Junien saapuessa kaupunkiin, ne vislaavat ja olettavat ihmisten väistyvän. Aika ajoin sattuu pahoja junaonnettomuuksia ihmisten jäädessä junan alle.

Yleinen junaradan ylityspaikka.

Juna tuli ja meni. Ihmiset voivat taas jatkaa puuhiaan junaradan vieressä.

Kuljetuksia

Boda boda -asema

Erilaiset uskonnolliset tekstit ovat autoissa hyvin yleisiä.

Kanakuljetus :)

Kanakuljetys tässäkin

Kivihiilikuljetuksia

Kivihiiltä kuljettavan rekan vieressä menee matatu. Se on hyvin edullinen tapa matkustaa. Yhteen matatuun ahdetaan  usein jopa 20 ihmistä! Ahtaudesta huolimatta kaikki käyttäytyvät yllättävän kohteliaasti.

Muovikuppikuljetus

Boda bodalla voi kuljettaa ihan mitä vaan.

Liikkuva harjakauppa 

Aikuisopetusta Caring Handsin keskuksessa

Mietimme maanantairyhmän kanssa, mitä tehdä roskien kanssa. Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, koska kaupungin jätehuolto on hyvin puutteellista ja huonosti organisoitua. Pari yksityistä firmaa kerää maksua vastaan roskia, mutta harva käyttää heidän palvelujaan. Tavallisin keino päästä roskista eroon, on polttaa ne. Sitä täällä tehdäänkin joka puolella harva se päivä. Roskista olisi kuitenkin hyvä päästä eroon, jotta rotta-ja hiirikanta vähenisi.

Opetustuokion keskeytti hirveä trooppinen kaatosade. Sen aikana saattoi kuitenkin kirjoittaa muistiinpanoja.

Sosiaalityö Afrikassa

Elämä ei ole missään ihan helppoa. Ihmiselämään kuuluu omat vaikeutensa. On ongelmia ihmissuhteissa, rahahuolia, työttömyyttä ja ongelmia työpaikoilla. 

Itse toimin opettajana ja törmään elämän tuomiin haasteisiin oppilaideni elämässä. En niistä ole välttynyt itsekään, eivät kolleganikaan. Jokaisella on jotain. 

Ammattikuvaani kuuluu tehdä läheistä yhteistyötä koulukuraattorin, koulupsykologin sekä erityisopettajan kanssa. Välillä perhe tarvitsee kunnan palveluja, kuten kunnan perhetyöntekijän palveluja hankalaan elämäntilanteeseen. Kun elämäntilanne taas helpottuu, palveluja vähennetään ja jossain vaiheessa ne poistuvat kokonaan.

Välillä tuntuu, että apua ei saada riittävän nopeasti ja että se ei ole riittävää. Näin Afrikasta katsottuna meillä Suomessa annettu tuki on melkoisen mittavaa.

Suomessa kunnan palveluihin kuuluu, kuten me hyvin Suomessa tiedämme, myös kaupungin vuokra-asunto, asumistuki, opintotuki ja työttömyyskorvaus. Muitakin tukia on riippuen henkilön tilanteesta ja tarpeista. Ketään ei jätetä ilman jotain tukea. Kuten tiedämme, maksamillamme veroilla maksetaan nämä tukitoimet. Meille peruskauraa.

Afrikassa, ainakaan täällä Ugandassa, asiat eivät mene samoin. Täällä ihmiset ovat täysin omillaan. Jos olet heikossa asemassa, köyhä, työtön, sairas, koditon, mitä tahansa, yhteiskunta ei pidä sinusta millään tavalla huolta. Olet puilla paljailla. 

Ugandassa veroprosentti on korkea, helposti 30-40%. Moni kiertelee veroja ja tekee pimeää työtä kaduilla myymällä esim. vettä, sanomalehtiä ym. Valtio saa kuitenkin verorahoja, mutta niistä n. 60% menee jonkun taskuun. Tavalliset ugandalaiset ihmiset hyötyvät verotuloista hyvin vähän. Tiet ovat huonossa kunnossa ja valtion koulut surkeita. Monet meille suomalaisille ilmaiset tai suhteellisen edulliset asiat maksavat, kuten esim. käynti lääkärissä ja lääkkeet. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

Ugandan hallitus ei huolehdi omista kansalaisistaan, ei ainakaan siinä mittakaavassa, kuin sen pitäisi. Verotulot menevät yhden tai muutamien taskuihin. Esim. ministerit nostavat huikeita palkkoja.

Olen täällä ollessani tutustunut Caring Handsin arvokkaaseen työhön kaikista köyhimpien ihmisten parissa. Yhtä arvokasta työtä tekevät monet muut länsimaiset humanitäärisen työn järjestöt, joita tässäkin maassa on useita. Nämä humanitäärisen työn tekijät tekevät sitä työtä, jota ugandalaisten pitäisi itsensä tehdä. Itse asiassa Ugandan valtion omat viranomaiset tekevät yhteistyötä Caring Handsin kanssa ja ovat kiitollisia siitä työstä, jonka se tekee köyhien hyväksi. Se on kädenojennus valtiolle.

Minua suututtaa tämä asetelma. On väärin, että köyhät ihmiset ovat vailla yhteiskunnan palveluja. On omituista, että länsimaalaiset hoitavat Afrikan köyhät. Ugandan valtion pitäisi itse hoitaa kansalaisensa.

Ongelman ydin on hallinnossa, sen johtajissa. Ongelma on johtajien arvoissa. Se näkyy korruptiona, yksinvaltana tai harvainvaltana, kaikenlaisena ahneutena. Tilanne on hyvin surullinen ja monessa mielessä toivoton.

Ratkaisua tähän olisi etsittävä kansainvälisellä poliittisella ja valtiollisella tasolla. Sitä varmasti tehdäänkin, mutta hyvään tulokseen on äärimmäisen vaikea päästä. Ugandan hallinnon pitäisi muuttua, jotta tavallisen ihmisen tilanne korjaantuisi. 

Hallinnon varoilla pitäisi laittaa infrastruktuuri kuntoon: tiet, viemäröinti, sisävesi ja jätehuolto. Koulutuksen laatuun pitäisi panostaa. Koulutus pitäisi tehdä täysin ilmaiseksi kaikille. Ryhmäkokoja pitäisi pienentää, opetuksen laatuun pitäisi panostaa. Työsarkaa olisi.

Humanitäärisen työn tekijät tietävät, miten toivoton tilanne täällä on. Muutosta ei ole näköpiirissä. He ovat hyväksyneet, että kaikkea ei voi muuttaa, kaikkia ei voi auttaa. Kuitenkin yhtä ihmistä voi auttaa kerrallaan. Sekin on arvokasta. Se yksi voi omalla esimerkillään tukea ympärillään olevia ja auttaa heitä. Tämä tällainen työ tuo tuloksia ja on arvokasta.

Lois pikkusiskonsa kanssa

Lois

Lois on 9-vuotias tyttö. Hän on pienestä pitäen asunut mummonsa kanssa. Kaksi viikkoa sitten Loisin mummo kuoli aivan yllättäen, ja siksi Lois ei ole tiennyt, kuka hänestä pitää nyt huolta.

Loisin oma isä on kuollut. Äiti on sen jälkeen löytänyt uuden miehen ja mennyt hänen kanssaan naimisiin. Äiti asuu uuden miehensä kanssa kaukana Kampalasta. 

Loisin äiti, tämän uusi mies, sekä äidin sukulaiset ovat kuluneiden kahden viikon aikana miettineet, mikä olisi Loisin kannalta paras ratkaisu. He päättivät, että tytöstä tulee pitämään huolta äidin sisko, eli tytön täti. Hän asuu Kampalassa, missä Loiskin on ikänsä asunut. Loisin äiti ja tämän uusi mies ovat sopineet, että Lois tulee lomilla äidin luokse.

Lois on syntymästään saakka ollut paljon sairaana. Hän käy kuukausittain lääkärin luona tarkastuksissa. Matka lääkäriin on tytölle melko pitkä ja rasittava ja vaatii ylimääräistä rahaa.

Loisin on pakko syödä vahvoja lääkkeitä sairautensa takia. Lääkkeiden syönti edellyttää, että tyttö syö kunnolla ja ravitsevaa ruokaa.

Loisin tilanne on tädille taloudellisestikin haastava. Lois on onneksi saanut kaksi kummia, joiden antama tuki auttaa Loisia hyvin paljon. Toinen kummeista maksaa ruoasta, kuljetuksista lääkäriin sekä lääkkeistä. Toinen kummeista maksaa Loisin koulumaksut.

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet Loisille henkisesti yhtä myllerrystä. Mummon kuolema aiheutti surua, huoltajuuskysymys levottomuutta, rahatilanne huolta. Nyt kaikki asiat ovat selvät ja rahoitus taattu. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Tuliaisostoksilla

Friday Market, perjantaitori, oli mukava paikka tehdä ostoksia. Siellä oli vaikka mitä ihanaa: koruja, avaimenperiä, pussukoita, laukkuja, vaatteita, tilkkutöitä, tauluja, patsaita...

Laura ja minä saimme mukaamme Caring Handsin työntekijän Justinin. Kun on paikallinen mukana, pysyvät hinnat kohtuullisena. Muzungut (valkoiset) joutuvat muuten maksamaan kaikesta aina muzungulisän, mikä voi olla kaksinkertainen hinta tai ihan mitä tahansa, mitä myyjä kehtaa pyytää.

Tuliaiset oppilailleni löytyivät tämän rouvan myyntipisteeltä.

Pyykkipäivä Kampalan Kirekassa

Mazosin tiellä tuli vastaan liikkuva tekstiilikauppa selä boda-boda. 

Sports and Regriation Day for Kids

Liikunta-ja virkistyspäivä lapsille

Caring Hands järjesti tänään kivan päivän lapsille ja vähän aikuisillekin Masozissa. Laura, vapaaehtoistyöntekijä, piti aluksi hammashygieniasta opetustuokion kaikille. Tuokion jälkeen jaoimme 100 hammasharjaa lapsille ja noin 40 hammastahnatuubia isoille lapsille ja aikuisille.

Tämän jälkeen jaoimme lapsille vaatteita. Olin saanut kollegaltani Ranalta ison kassillisen käytettyjä lastenvaatteita, ja itse olin ostanut joitakin edullisesti ennen matkaani. Annoimme ne kaikki nyt yhdellä kertaa lapsille. Vaatteita ei ollut kaikille, mutta toivottavasti he antavat ja vaihtavat niitä keskenään.

Myöhemmin iltapäivällä lapset pelasivat vielä Lauran tuomalla pallolla jalkapalloa ja hyppivät hyypynaruilla. Kaikilla oli hauskaa!

Laura piti opetustuokion hammashygieniasta.

Lapset saivat uudet hammasharjat.

Uudet hammasharjat olivat tosi hienot. Uutta oli se, että hammastahnaa pitää laittaa ihan vaan vähän.

Kaikki olivat iloisia ja onnellisia uusista vaatteista ja hammasharjoista.

Uusi jalkapallo oli tosi mieluinen.