Ystäväni Herra Vuohi

Minä sain Ssesellä aivan erityisen ystävän, Herra Vuohen. Se oli ilmestynyt jostain ja oleili Kalayan koulukampuksella muutaman päivän. Sillä oli naru kaulassa. Naru oli sotkeutunut sen jalkoihin, niin ettei voinut kävellä ihan normaalisti.

Herra Vuohi tykkäsi erityisesti lapsista. Kun lapset olivat koulussa, se tuli ovien taakse ihmettelemään. Kun ovet aukaistiin, se käveli siihen luokkaan, jossa oli kaikista pienimmät oppilaat. Oppilaiden opetuksesta ei tietenkään tullut yhtään mitään, vaan lapsia Herra Vuohi vaan nauratti. Minä tartuin Herra Vuohen naruun ja ihan ensimmäiseksi selvitin sotkuisen narun ja vapautin vuohen. Kiskoin narusta ja johdatin sen ulos pelikentälle. 

Palasin luokkaan ja jatkoimme tuntia. Aivan pienen hetken kuluttua Herra Vuohi oli taas ovella ja se asteli tottuneesti luokkaan. Niinpä tartuin sitä narusta ja vein sen taas pelikentälle. Sinne se jäi määkimään.

Palasin taas luokkaan ja jatkoimme hommia. Ja kukas se taas olikaan ovella? Herra Vuohi! Minä sanoin Herra Vuohelle, että vien sen nyt toisten eläinten luokse, jotta sillä on suurin piirtein samanlaista seuraa. Minä vedin sitä naurusta ja se tuli ihan kiltisti mukana. Se oli jo tottunut minuun. Vein sen kauemmaksi pihamaalle paikkaan, missä oli pieni vasikka. Kiinnitin Herra Vuohen narusta puuhun ja toivotin sille mukavaa päivänjatkoa vasikan seurassa. Herra Vuohi vaikutti ihan tyytyväiseltä. Se alkoi syödä heinää.

Seuraavana päivä oli lauantai. Kävin avaamassa Herra Vuohen narun ja käskin sitä mennä kotiin. Herra Vuohi asteli suoraan pihan poikki kouluun ja pikkulasten luokan oven taakse. Hetken ajan se ihmetteli ja  kuunteli. Ei lasten ääniä. Sinä päivänä lapset eivät oleet tulleet kouluun.

Tovin siinä seistyään se käveli vesitankin luokse ja nuolaisi lattialta vähän kostuketta. Sen jälkeen se hetken seisoskeli siinä ja mietti. Se katsahti kohti porttia ja alkoi kulkea sitä kohti. Se käveli portista ulos ja hyppäsi pientareelle. Hei hei, Herra Vuohi! Toivottavasti löydät kotiin!