Sosiaalityö Afrikassa

Elämä ei ole missään ihan helppoa. Ihmiselämään kuuluu omat vaikeutensa. On ongelmia ihmissuhteissa, rahahuolia, työttömyyttä ja ongelmia työpaikoilla. 

Itse toimin opettajana ja törmään elämän tuomiin haasteisiin oppilaideni elämässä. En niistä ole välttynyt itsekään, eivät kolleganikaan. Jokaisella on jotain. 

Ammattikuvaani kuuluu tehdä läheistä yhteistyötä koulukuraattorin, koulupsykologin sekä erityisopettajan kanssa. Välillä perhe tarvitsee kunnan palveluja, kuten kunnan perhetyöntekijän palveluja hankalaan elämäntilanteeseen. Kun elämäntilanne taas helpottuu, palveluja vähennetään ja jossain vaiheessa ne poistuvat kokonaan.

Välillä tuntuu, että apua ei saada riittävän nopeasti ja että se ei ole riittävää. Näin Afrikasta katsottuna meillä Suomessa annettu tuki on melkoisen mittavaa.

Suomessa kunnan palveluihin kuuluu, kuten me hyvin Suomessa tiedämme, myös kaupungin vuokra-asunto, asumistuki, opintotuki ja työttömyyskorvaus. Muitakin tukia on riippuen henkilön tilanteesta ja tarpeista. Ketään ei jätetä ilman jotain tukea. Kuten tiedämme, maksamillamme veroilla maksetaan nämä tukitoimet. Meille peruskauraa.

Afrikassa, ainakaan täällä Ugandassa, asiat eivät mene samoin. Täällä ihmiset ovat täysin omillaan. Jos olet heikossa asemassa, köyhä, työtön, sairas, koditon, mitä tahansa, yhteiskunta ei pidä sinusta millään tavalla huolta. Olet puilla paljailla. 

Ugandassa veroprosentti on korkea, helposti 30-40%. Moni kiertelee veroja ja tekee pimeää työtä kaduilla myymällä esim. vettä, sanomalehtiä ym. Valtio saa kuitenkin verorahoja, mutta niistä n. 60% menee jonkun taskuun. Tavalliset ugandalaiset ihmiset hyötyvät verotuloista hyvin vähän. Tiet ovat huonossa kunnossa ja valtion koulut surkeita. Monet meille suomalaisille ilmaiset tai suhteellisen edulliset asiat maksavat, kuten esim. käynti lääkärissä ja lääkkeet. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

Ugandan hallitus ei huolehdi omista kansalaisistaan, ei ainakaan siinä mittakaavassa, kuin sen pitäisi. Verotulot menevät yhden tai muutamien taskuihin. Esim. ministerit nostavat huikeita palkkoja.

Olen täällä ollessani tutustunut Caring Handsin arvokkaaseen työhön kaikista köyhimpien ihmisten parissa. Yhtä arvokasta työtä tekevät monet muut länsimaiset humanitäärisen työn järjestöt, joita tässäkin maassa on useita. Nämä humanitäärisen työn tekijät tekevät sitä työtä, jota ugandalaisten pitäisi itsensä tehdä. Itse asiassa Ugandan valtion omat viranomaiset tekevät yhteistyötä Caring Handsin kanssa ja ovat kiitollisia siitä työstä, jonka se tekee köyhien hyväksi. Se on kädenojennus valtiolle.

Minua suututtaa tämä asetelma. On väärin, että köyhät ihmiset ovat vailla yhteiskunnan palveluja. On omituista, että länsimaalaiset hoitavat Afrikan köyhät. Ugandan valtion pitäisi itse hoitaa kansalaisensa.

Ongelman ydin on hallinnossa, sen johtajissa. Ongelma on johtajien arvoissa. Se näkyy korruptiona, yksinvaltana tai harvainvaltana, kaikenlaisena ahneutena. Tilanne on hyvin surullinen ja monessa mielessä toivoton.

Ratkaisua tähän olisi etsittävä kansainvälisellä poliittisella ja valtiollisella tasolla. Sitä varmasti tehdäänkin, mutta hyvään tulokseen on äärimmäisen vaikea päästä. Ugandan hallinnon pitäisi muuttua, jotta tavallisen ihmisen tilanne korjaantuisi. 

Hallinnon varoilla pitäisi laittaa infrastruktuuri kuntoon: tiet, viemäröinti, sisävesi ja jätehuolto. Koulutuksen laatuun pitäisi panostaa. Koulutus pitäisi tehdä täysin ilmaiseksi kaikille. Ryhmäkokoja pitäisi pienentää, opetuksen laatuun pitäisi panostaa. Työsarkaa olisi.

Humanitäärisen työn tekijät tietävät, miten toivoton tilanne täällä on. Muutosta ei ole näköpiirissä. He ovat hyväksyneet, että kaikkea ei voi muuttaa, kaikkia ei voi auttaa. Kuitenkin yhtä ihmistä voi auttaa kerrallaan. Sekin on arvokasta. Se yksi voi omalla esimerkillään tukea ympärillään olevia ja auttaa heitä. Tämä tällainen työ tuo tuloksia ja on arvokasta.