Kotimatka

Kaikki loppuu aikanaan, myös tämä minun matkani. Minun oli mahdollista olla Afrikassa kuukauden ajan. Todellisuudessa minusta tuntuu, että olen ollut pois todella kauan! Menin hyvin erilaiseen ilmaston, erilaisen kulttuurin pariin, koin hyvin hyvin paljon erilaisia asioita. Tämä kaikki sai poissaolon tuntumaan paljon pidemmältä.

Viimeisenä päivänäni Kampalassa kävin aamulla vielä kolmessa perheessä kotikäynnillä. Nämä kohtaamiset olivat todella liikuttavia. Näiden ihmisten tilanteet ovat hyvin vaikeat. Kuuntelimme näitä ihmisiä ja rukoilimme heille Jumalan siunausta. Minua lohdutaa se tieto, että nämä perheet ovat Caring Handsin tuen piirissa, joten näille ihmisille etsitään apua.

Puolen päivän aikaan Caring Handsin henkilökunta piti minulle ja Lauralle, joka myös lähti takaisin Suomeen tämän viikonlopun aikana, jäähyväistilaisuuden. Milla, sekä muutamat muut, pitivät puheita, he siunasivat meidät ja lopuksi söimme vielä banaanikakkua. Se oli aamullisten perhekäyntien jälkeen jo ihan emotionaalisesti liikaa! Itkeä tihrustimme kumpikin, niin Laura kuin minäkin. On rankkaa jättää taakse ihania ystäviä. Onneksi tämän ensimmäisen reissun jälkeen on helppo tulla Ugandaan uudestaan. Siksi onkin helpompi sanoa nähdään taas kuin hyvästi.

Mahaani oli vääntänyt aamusta asti. Iltapäivällä se yltyi ja pian sen jälkeen ripuloin. Minulle nousu kuume. Iltapäivän nukuin, välillä pakkasin ja sitten taas nukuin. Taksi tuli hakemaan minut klo 1 yöllä. Lentoni lähti aamulla klo 4.55.

Vatsani oli tyhjä. Oli parasta paastota, jotta vatsa tasaantuisi. Join kokista ja fantaa. Se oli vatsalle parasta.

Lento lähti aamuhämärän aikaan. Aamulla ensimmäiseksi näkyi lentokoneen ikkunasta aamun kajo. Sen jälkeen ikkunasta alkoi erottua Niili-joki, sen kiemurat ja haarat aavikon keskellä. Lentokone seurasi Niiliä koko matkan ajan aina Kairoon asti. Nukahtelin aina vähän väliä, mutta herättyäni kurkin taas ikkunasta näkymiä. 

Myös Turkki näkyi selvästi, sen vuoret, kuivuus, laaksoissa olevat kylät ja kaupungit. Lentokone liiteli pitkään Istanbulin lähellä. Ikkunasta saattoi seurata Välimerellä matkaavia rahtilaivoja. Vesi liplatteli. Hieno lento.

Minulla oli Istanbulissa reilun kolmen tunnin vaihto. Se kului hienosti kahviossa. Nukahdin sielläkin laukku sylissäni. Onneksi torkahdin vain hetkeksi ja ehdin hyvin seuraavaan lentokoneeseen.

Lento Istanbulista kului taas nukkumalla. Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää pisti silmääni siistit ja tasaiset valonauhat. Tuli mieleen Kampala, jossa katuvaloja oli muistaakseni vain kahdessa paikkaa: siinä, missä paavi oli käynyt vierailulla ja majoittunut, sekä ihan ydinkeskustassa hienon ostoskeskuksen kohdilla. 

Tyttäreni tuli minua vastaan. Oli ilo tavata häntä pitkästä aikaa. Hänellä oli ollut minua ikävä. Otimme taksin ja tulimme kotiin. 

Helsingissä on täysi talvi. On ollut pakkasta, nyt se on vähän laantumaan päin. Sisällä oli vain 20 astetta lämmintä. Se tuntui kylmältä. Oli heti laitettava pattereita vähän isommalle, kynttilöitä palamaan, vedettävä villasukat jalkaan ja laitettava teetä porisemaan. Menee varmasti hetki tottua tähän koleuteen.

Vaikka Afrikan matkani loppuikin, ei Afrikka minun elämästäni lopu tähän. Ensimmäiseksi alan ompelemaan tyttärelleni yhdestä Kampalasta ostamastani kankaasta housut.

Minulla on vielä monta aihetta, joista haluan kirjoittaa, kuvia, joita haluan jakaa. Tulen siis päivittämään blogiakin.

Oppilaani odottavat minua kouluun, tuliaisia sekä juttuja. Työkaverit haluavat kuulla kokemuksistani. Tulen varmasti pitämään jonkin tilaisuuden koulussa ja kerron siellä kokemuksistani.

Tuttavani haluavat kuulla kokemuksistani ja nähdä kuvia. Tulen myös myymään Caring Handsin koruja sekä Kalayan tyttöjen tekemiä laukkuja myyjäisissä ja samalla tulen kertomaan kokemuksia Afrikasta. Sain monia ystäviä, joiden kanssa tulen olemaan yhteyksissä. Alan säästämään rahaa ja suunnittelemaan uutta matkaa ja safaria Ugandaan. Aoin ommella kaikenlaista ihanaa afrikkalaisista kankaista. Afrikka siis tulee jatkumaan elämässäni monella ihanalla tavalla.