Kokemuksia rasismista

Viime päivinä mediassa on käsitelty näkyvästi ja kuuluvasti rasismia. Presidentti Sauli Niinistö ilmaisi kantansa asiasta tämän päivän Helsingin Sanomissa otsikolla: Rasismi ja ääriliikehdintä on pysäytettävä. Tavallinen suomalainen voisi vähän hillitä mieltänsä.

28-vuotias nuori mies kuoli muutama päivä sitten väkivaltaisesti pysähdyttyään seuraamaan mielenilmaisua ja ilmaistessaan kantansa asiasta. Tämä tapahtui Helsingin Rautatieasemalla. Monet julkisuuden henkilöt ovat osoitaneet myötätuntoa kilpaillen siitä, kuka on osannut sanoa asiansa parhaiten. Jos minun 20-vuotias lapseni olisi kuollut tuollaisessa tilanteessa, olisi se ollut niin kova isku minulle, että olisin varmasti halunnut itsekin kuolla pois. Mitkään julkisuudessa sanotut sanat eivät olisi voineet poistaa sitä tuskaa.

Miksi minäkin kirjoitan tästä asiasta? Reilu viikko sitten sunnuntai-iltana tulin kotiin ja ihmettelin sitä, että Vuosaaressa on paljon poliiseja. Nopeasti selvisi, että täällä on ollut Rajat kiinni! -mielenilmaus sekä siihen liittyvä vastamielenilmaus. Alkuviikosta kuulin, että vastaavanlainen mielenilmaus ja vastamielenilmaus oli ollut myös Itiksessä.

Tiistaina asia tuli esille koulussa oman luokkani käsityötunnilla. Muutama oppilaani oli ollut paikan päällä mielenilmaisun aikana. Toinen oli ollut Itiksessä, toinen Vuosaaressa, tyttöjä kumpikin. En tarkkaan tiedä, kenen kanssa he olivat olleet liikkeellä. Kumpikin erottuu kantasuomalaisista ulkonäkönsä puolesta. Tytöt olivat tapahtuneesta selvästi järkyttyneitä. He olivat saaneet osakseen huutelua, esim.:"Mene takaisin sinne, mistä olet tullutkin!" He kysyivät minulta, minne heidän pitäisi mennä, he kun ovat syntyneet Suomessa? Vastasin siihen, että ei minnekään, sillä he ovat tämän maan tulevaisuus.

Olen todella surullinen, että Suomessa rasismi nostaa päätään, ja että nämä lapset joutuvat kokemaan rasismia. Kerroin oppilailleni, että minä tiedän itse henkilökohtaisesti, miltä rasismi tuntuu. Kerroin heille, että lapseni isä on Afrikasta, ja että kun isoisäni kuuli, että odotan lasta mustalle miehelle, minulla ei ollut enää asiaa siihen taloon. Oppilaani olivat hyvin myötätuntoisia. Koin, että meillä oli syvä ymmärrys toisiamme kohtaan.

Olen selitellyt oman isoisäni käytöstä sillä, että mieheltä, joka on syntynyt vuonna 1930, ei voi odottaa suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Hänen maailmansa on aina ollut suhteellisen rajallinen ja hyvin suomalainen. Hän ei ole varmastikaan koskaan matkustanut ulkomaille. Minä itse olen asunut ulkomailla, tehnyt työtä erimaalaisten ihmisten kanssa ja kokenut itse myöskin toiseutta. Minun maailmani on kovin erilainen kuin isosäni. Se on paljon monikulttuurisempi. Ja koska itsekin olen kokenut toiseutta, voin aavistella, miltä tuntuu muuttaa vieraaseen maahan ja yrittää sopeutua siihen.

Minun Suomeni on monikulttuurinen. Minun maailmani on monikulttuurinen. Minun elämäni on rikasta juuri siksi, että se on monikulttuurista.