Lahjoitusten pyytämisestä

Olen huono pyytämään mitään lahjoituksia, vaikka kohde olisikin tosi hyvä. Mieluummin ostan kaiken tarvitsemani itse. Olen siksi ostanutkin kaikenlaista, mitä koulutusmatkani aikana tarvitsen: tusseja, saksia, Post it-lappuja.... näiden lisäksi edullisia bodeja vauvoille, pieniä T-paitoja ja shortseja lahjoiksi tapaamilleni äideille. 

Viime lauantaina rohkaistuin pyytämään kuulakärkikyniä, en ventovieraalta, vaan tutulta! Kävin katsomassa Aurinkolahdessa, millainen tapahtuma Helsingin Venetsialaiset tänä vuonna on. Siellä olikin kaikenlaista tohinaa ja toimintaa lapsille, nuorille ja vähän vanhemmillekin. Tapahtuman järjesti Helsingin Kokoomus, ja heidän teltallaan törmäsin tuttuuni, Päivi Kiiliin. Rohkaistuin pyytämään häneltä kauniita, tummansinisiä kuulakärkikyniä, ja se kannatti! Nyt minulla on naisryhmälle kyniä. 

Mikä siinä lahjoitusten pyytämisessä on vaikeaa? Se tuntuu kerjäämiseltä. Jos pyytää, on se mahdollisuus, että toinen vastaa kieltävästi, ja se tuo itselle pettymyksen. Pettymys ei ole koskaan kiva tunne. Toisaalta, jos pyytää, joku toinen saa mahdollisuuden auttaa, olla osana projektia omalla panoksellaan. Hänellä on mahdollisuus saada antamisen ilo. Siitä näkökulmasta ajateltuna lahjoitusten pyytäminen on ihan hyvä juttu, itse asiassa tosi hyvä juttu. 

Helsingin Kokoomus lahjoitti kuulakärkikyniä Ugandaan vietäväksi