Romanikerjäläinen kadulla

Tuttavani laittoi muutama päivä sitten kuvan romanikerjäläisestä Facebookiin. Aika pian siihen alkoi tulla kommentteja, joissa naljailtiin siitä, että tuo kerjäläinen voi ansaita 200-300e päivässä verottomasti. Jotkut laskeskelivat, että siitähän kertyy mukava palkka kuukaudessa verottomasti. Kerjäläinen ei myöskään maksa paikkamaksua, ei yrittäjän Y-tunnuksesta. Joku arveli, että ei tuo kaikki jää tuolle kerjäläiselle, vaan ainakin 80% menee sille äijälle, joka on tämän kaiken takana ja kerää voitot.

Luin noita kommentteja surullisena siitä, että kukaan ei tuntunut tuntevan sääliä tuon kerjäläisen puolesta. Kommentit olivat kaikki hyvin vihamielisiä ja ilkeitä. Kukaan heistä ei varmastikaan haluaisi joutua tuon kerjäläisen tilalle tienaamaan sitä 200-300 euroa verottomana. Tuskinpa vaan.

Ymmärrän osittain noiden ärsyyntyneiden ihmisten heitot yrittäjän kuluista. Ollessani vapaaehtoisena myymässä tilaisuuksissa ja tapahtumissa Caring Handsin helmiä, tulevat kaikki nuo yrityskulut vastaan. Itse tuote maksaa. Siitä makseaan veroja ja tullimaksuja. Myyntipaikat maksavat paljon. Asuminen vieraalla paikkakunnalla maksaa paljon. Myydyistä tuotteista pitää maksaa vero. Kaiken kaikkiaan siitä myynnistä vain pieni osa jää käteen, tässä tapauksessa köyhien ihmisten auttamiseksi Ugandassa, mikä on todella valitettavan vähän.

Mutta siitäkin huolimatta, että yrittäjien kulut ovat kovat, vaihtaisiko joku osaansa tuon kerjäläisen kanssa? Mitä me saamme maksaessamme veroja ja muita kuluja? Mikä arvo on yhteiskunnan palveluilla? Mitä siis tuo kerjäläinen ei saa, vaikka saisi kerjättyä päivittäin rahaa? Entä mitä mahdollisuuksia tuolla kerjäläisellä on elämässään? Onko hänellä mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa? Mahdollisuus valita paikkaa, jossa asua? Työtä, jonne hakea? Ruokaa ja tarvikkeita, joita ostaa? Lääkäriä, jonne mennä sairastuttua? Onko hänen lapsillaan mahdollisuus käydä koulua? Onko hänellä mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen?

Olen sitä mieltä, että jos joku joutuu jostain syystä kadulle kerjäämään, hänellä on asiat todella huonossa jamassa. Häntä ja hänen kaltaisiaan pitäisi auttaa, mutta avun pitäisi olla sellaista, joka muuttaa näiden ihmisten oloja lähtömaassa. Poliitikot, niin Suomessa kuin Euroopassa, tulisi etsiä ratkaisuja, jolla ihmisten olot lähtömaassa kohenisivat niin, että näiden ihmisten ei tarvitsisi lähteä kerjäämään ollenkaan. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kotiin, työhön, puhtauteen, ravintoon ja koulutukseen ja sitä kautta parempaan elämään. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Suuren mielenosoituksen jälkeen 23.9. poliitikot pitivät seminaarin, jossa he käsittelivät vihapuhetta ja sitä torjuvaa lainsäädäntöä. Haasteen tuottaa se, että Suomessa on sananvapaus, ja jos ihmisten oikeuteen sanoa mielipiteensä puututaan, on se vastaan arvojamme. Ongelma ei siis ole yksinkertainen ratkaista. Vihapuheeseen pitäisi puuttua, mutta oikeuteen omaan mielipiteeseen ei saisi koskea.

Vihapuheen lisääntyminen kertoo mielestäni siitä, että suomalaisten arvot ovat koventuneet. Se kertoo siitä, ettei osata asettua toisten asemaan, kokea empatiaa.

Entä miten itse suhtaudun tähän vihapuheeseen? En yleensä lue vihapuheita tai edellisen tyyppistä kommentointia. Minulle tulee niistä paha ja surullinen olo. Olen päättänyt antaa sellaisille asioille aikaa, jotka antavat minulle energiaa. Vältän tietoisesti tv-ohjelmia, jotka ovat väkivaltaisia, synkkiä tai pahoja. Haluan täyttää ajatukseni asioilla, jotka ovat hyviä. Tämä tällainen valinta voi olla naiivia, ehkä haluan elää vain positiivisuuden kuplassa, mutta se on myös keino suojella omaa mieltä. Positiivinen ajattelu ja toiminta on myös sellaista, että se tuo lisää positiivisuutta, luovuutta ja energiaa tullessaan.