Naisten kokous yhdessä Kitgumin kylistä

Toinen iltapäivän kohteista oli naisten kokous yhdessä Kitgumin kylistä. Eräs paikallinen naisjohtaja johdatti meidät sinne.

Kokoonnuimme tuuhealehtisen kookkaan mangopuun alle. Nuoria naisia ilmestyi paikalle parisenkymmentä. Heillä oli suuret odotukset sille, mitä minä toisin tullessani. 

Kerroin aluksi kuka olen ja mistä tulen ja mitä Ugandassa olen tähän mennessä tehnyt. Sen jälkeen kyselin heiltä, mitä he tekevät ja mitä he haluaisivat tehdä. Kaksi viljeli ja myi tomaatteja, kolme kalasti ja loput olivat kotirouvia. Muutama oli yksinhuoltaja. He halusivat opetella käyttämään ompelukonetta ja hankkia sillä elantonsa. Osa halusi oppia kampaajan ammatin.

Minä yritin selittää heille, että mikään ei tule itsestään, ei ompelukone eikä mikään muukaan. Kaikkea varten pitää säästää. Se tieto masensi heitä. Heillä on säästöryhmä, mutta säästöt ovat niin pieniä, ettei niillä voi saada mitään hankittua. 

Lupasin puhua heidän tilanteestaan ystävilleni ja seurakuntalaisille kirkossa sekä jatkaa keskustelua Oryemin sekä paikallisen naisjohtajan kanssa. Ehkä asiat menevät eteenpäin, mutta kaikki vie aikansa. Mitään varmaa en pystynyt lupaamaan.

Kokous jätti minut ja kaverini kovin hiljaisiksi. Odotukset ovat suuret, ja kun niihin ei vastata, on pettymys kova.

Näen kuitenkin tilanteessa toivoa. On vapaaehtoisia, jotka haluavat tulla ja auttaa. Tälläisen kylään voisi tuoda vapaaehtoisia, jotka toisivat mekaanisen ompelukoneen tullessaan ja opettaisivat sen käyttöä näille innokkaille naisille. Työ pitäisi olla joku todella helppo, esim. tyynynpäällinen ugandalaisilla mitoilla tai kangaskassi. Erilaiset aktiviteetit ja yhdessä toimiminen suomalaisryhmän kanssa voisi tuoda näille nuorille naisille toivoa, lisätä aktiivisuutta ja vähentää sitä näköalattomuutta, joka heitä niin pahasti vaivaa.