Matka Kampalasta Guluun

Meillä oli niin paljon tavaraa, ompelukone pöytineen, iso kasa kankaita, säkillinen käytettyjä vaatteita yms. sekä omat tavaramme, että päädyimme vuokraamaan auton. Matkanteko noin ison tavaramäärän kanssa bussissa olisi ollut todella hankalaa. 

Pakkasimme tavarat autoon aamulla aikaisin ja lähdimme ajamaan pohjoista kohti. Pelkästään n. 6 km:n matkaan Kampalassa kului yksi tunti. Tämän jälkeen tie olikin jo vähäliikenteisempi, joten matkanteko alkoi edistyä. 

Heti kohta Kampalan jälkeen tie oli aivan uusi, suora ja tasainen. Se on kuulemma kiinalaisten rakentama. Mietin, mitä varten kiinalaiset sen tien ovat rakentaneet. Kaverini kertoi, että ensin he rakentavat tien ja jonkin ajan kuluttua tulee jotain muuta. Maassa on kuulemma paljon malmeja, joten mahdollisesti lähitulevaisuudessa Gulun suunnalla aukaistaan joku kaivos tms. 

Ajoimme rivakkaa vauhtia. Välillä tiellä ei ollut ketään muuta ja näkyvyys oli hyvä kauas eteenpäin. Autoilijan unelma.

Matkan varrella on yksi iso huoltoasema (muistaakseni Kigumbassa), jossa kaikki bussit pysähtyvät. Pysähdyimme siellä. Kun olimme astumassa takaisin autoon, meidän luokse tuli isä neljän pienen lapsen kanssa. Hän kantoi pienintä lastaan, joka nukkui, sekä isoa säkkiä. Hän pyysi kyytiä kotipaikkakunnalleen jonkun kilometrin päähän. Meille se sopi. Ahdoimme kaikki tavarat auton perään, isä lapsineen mahtui takapenkille ja me kaksi etupenkeille. Minulla oli pieniä banaaneja ja keksejä, jotka jaoin uusien kanssamatkustajiemme kanssa. Tuntui hyvältä auttaa tätä isää lastensa kanssa. Mietin, miten ihmeessä hän olisi muuten selvinnyt matkasta, vaikutti nimittäin kovin köyhältä. Perille päästyämme hän kiitteli meitä vuolaasti kutsuen minua madameksi ja kaveriani sir:ksi.

Saavuimme Guluun lounasaikaan. Gulussa meitä otti vastaan kuuma, polttava aurinko. Varjossa lämpöä oli varmasti n. 35˚C. Pitkä matka ja kuuma ilma veivät minusta mehut. Mutta vielä ei ollut aika levätä.

Otimme ihanasta, kotoisesta hostellista nimeltä Iron Donkey, huoneen viikoksi. Sitten jäimme odottelemaan Gloria-ystäväämme hostellin kahvioon. Hän tuli ihan pian. Oli ihana nähdä monen kuukauden jälkeen!

Kävimme lounaalla hyvässä paikallisessa ravintolassa. Siellä oli seisova pöytä ja vaikka mitä eri ruokia tarjolla. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä paikalliset syövät. Itse söin vähän matokea (banaaninlehdissä höyrytettyä keittobanaania), riisiä, kalaa, papu-ja hernekastiketta. Ruoka oli maukasta. Se maksoi henkeä kohti 10 000 shillinkiä, eli n, 2,5e. 

Lounaan jälkeen käväisimme tervehtimässä Glorian ja Irenen äitiä. Hän oli juuri parhaillaan tekemässä jotain tilaustyötä, helmillä kirjailtua laukkua.

Tämän jälkeen Gloria opasti meidät työhuoneelleen. Hän, Irene ja kolmas nuori nainen nimeltä Vicky työskentelevät siellä. Tytöt olivat saaneet vuokrattua tilan saatuaan minulta viime kerralla mukavan summan rahaa palkaksi ahkerasti työstä.

Olen todella iloinen siitä, että tytöt käyttivät rahansa työtilan vuokraamiseen, eivätkä esim. turhuuksiin. Nämä nuoret naiset tulevat pärjäämään elämässään.

Kannoimme ompelukoneen ja kaikki muuta tavarat työhuoneeseen. Tytöt alkoivat innokkaasti avaamaan laatikoita ja olivat onnellisia uudesta koneestaan sekä kaikista niistä muista lahjoista, joita olin tuonut. Suuri osa niistä oli käytettyjä vaatteita, joita he voivat joko käyttää itse, myydä tai antaa pois. 

Uuden kalliin ompelukoneen takia työtila piti suojella entistä paremmin. Lähdimme Gulun keskustaan ostamaan jykevää lukkoa. Tämän hankinnan jälkeen olin ihan puhki ja minun oli ihan pakko lähteä hostelliin lepäämään.  

Pieni lepohetki ja suihku tekivät hyvää. Aurinko juuri laski noin klo 19 maissa. Ilma on jo vähän viileämpää ja olo helpompi. Syön parhaillani hostellin hummus-kasvislautasta ja kirjoittelen tätä. Ihanaa olla jälleen täällä!