Automatka Kitgumiin

Tänään teimme päiväreissun Kitgumiin, Gulusta n. 84 km koilliseen. Etelä-Sudan ei ole sieltä enää kovinkaan kaukana, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Luonto alkoi Gulusta lähdettyä muuttua yhä enemmän savannin luonnoksi. Maisema oli avaraa, puut ja pensaat matalia. Avarat maisemat muistuttivat minua Lapin luonnosta.

Erään ugandalaisten ystäväni kautta olin saanut luotua kontaktin Kitgumissa asuvaan ja vaikuttavaan mieheen, Oryem Kissingeriin. Hän oli se, joka tällä kertaa kirjoitti minulle kutsukirjeen Ugandan viisumia varten. Halusin tutustua häneen ja hänen kauttaan työhön tyttöjen ja naisten hyväksi Kitgumissa.

Tie Gulusta Kitgumiin oli erittäin hyvä ja suora. Ainoat rasitteet matkan varrella olivat töyssyt. Aina kun tien varressa oli kylä pyöreine majoineen, oli tiellä töyssyjä. Pikkukyliä majoineen oli lähes koko ajan, joten töyssyjäkin oli koko ajan. Matkan olisi hyvinkin voinut tehdä tunnissa, mutta töyssyjen takia siihen meni lähes kaksi tuntia.

Minulle selvisi matkan varrella, mitä kiinalaiset olivat tulleet Pohjois-Ugandaan tekemään: tien varrella oli kyltti, joka johdatti kaivokselle. Todennäköisesti kiinalaiset olivat lainanneet Ugandalle rahaa ja lainaa vastaan he olivat saaneet rakentaa tien, avata kaivoksen ja louhia malmeja. Paikalliset tekevät kaivoksissa töitä ilman työaikaa ja saavat hyvin pienen palkan, joka ei riitä mihinkään. Ugandan rikkaudet siis siirtyvät Kiinan teollisuudelle ja syntyvät tuotteet meidän kaikkien ostettavaksi. Jokainen voi tykönään miettiä, toimitaanko tässä oikein vai väärin. Voi miettiä sitä, mitä varten Uganda rahaa lainaa, mihin se käytetään sekä sitä, kuka koko hommassa hyötyy ja kuka häviää. Paikalliset eivät ainakaan, vaan tekevät orjuudenkaltaisissa olosuhteissa töitä.

Matkan varrella oli pieni järvi, jonka rannalla kävimme kävelyllä. Acholi-heimon ihmiset ovat hyvin mustia. Olin aika kummallinen näky kalpeudessani kävellessäni siellä rannalla naisten ja lasten pestessä järvessä pyykkejään siinä ihan lähellä. Jännitystä vähän purki se, että osasin tervehtiä heitä omalla kielellään: ”Afoijo mate!”

Ihmettelin tien vieressä olevia mustia palaneita kohtia. Ne olivat maastopalon jälkiä. Ajoimme muutaman maastopalon ohikin. Ihmiset ilmeisesti kaskeavat täällä, jotta sateiden tultua ruoho kasvaisi erityisen hyvin ja karja saisi hyvää ruohoa syödäkseen.

Matka jatkui ja jonkin ajan päästä saavuimme Kitgumiin, jossa lämpöä oli ainakin 35˚C. Uudet, koskettavat kohtaamiset odottivat.