Uganda-keräys koulussa

"Me menimme luokkiin pareittain. Luokan ulkopuolella sovimme, kumpi puhuu ja kumpi pitää keräyslipasta", kertoi yksi oppilaani kysyttyäni, miten he rahojen keräämisen perjantaina hoitivat. "Pelottiko teitä?" kysyin. "Joo, vähän", vastasi sama oppilas ja jatkoi: "Joistakin luokista pitää vielä hakea". "Kiitos, että hoiditte keräämisen niin hienosti. Kyselen opettajilta vielä keräämättömistä rahoista" kiittelin.

Rahaa oli kolmessa keräyslippaassa ja loput lahjoitukset tulivat kirjekuorissa eri opettajilta tiputellen. Jotkut perheet olivat todella panostaneet keräykseen, mikä kosketti minua syvästi. Minulla on mahdollisuus kysyä Ugandassa melko tarkasti, mihin keräämämme raha käytetään. Voin kertoa sen asian lahjoittajille matkan jälkeen.

Lapset, joiden perheet osallistuivat keräykseen, ovat tulleet luokkaani tekemään afrikkalaisista helmistä omia rannekoruja. Niistä on tullut hienoja. Muutama teki hienon avaimenperän.

Keräys tuotti noin 550e. Se on hieno tulos. Rahan voi laittaa suoraan Caring Handsin keräystilille, osalla voisi hankkia jotain viemisiä, esim. hammasharjoja, joista on kuulemani mukaan puutetta. Niiden lisäksi pari jalkapalloa ja pumppu voisivat olla kova juttu. Oli maa mikä tahansa, pelaavat lapset siellä jalkapalloa hyvin mielellään.

Omat oppilaani haluaisivat antaa mukaani omia pieneksi käyneitä vaatteitaan. Sanoin, että voin ottaa mukaan vaikka vauvan vaatteita, johon yksi tyttö sanoi, että hänen äitinsä on varta vasten laittanut säästöön tytön vaatteita annettavaksi minun matkaani Ugandaan. Tyttö ei halua laittaa niitä mihinkään muuhun keräykseen. Hän selitti, että ei haittaisi, vaikka vaate olisi liian iso pienelle lapselle. Siihen voisi laittaa vaikka vyön ja kyllä se lapsi kasvaisi ja vaate olisi jonain päivänä sopiva. Tämän tarinan kuultuani päätin, että pakko minun on ottaa joitakin isompia lastenvaatteita mukaani, jotta voin tehdä oppilaani sekä perillä jonkun lapsen onnelliseksi.

Kävele naiselle ammatti -tapahtuma

Kävele naiselle ammatti -tapahtuman alussa oli lämmittelyä EY -talossa

Terveisä Töölönlahdelta! Osallistuin tänään Naisten Pankin tosi mukavaan Kävele naiselle ammatti -tapahtumaan. Olen osallistunut tapahtumaan jo useina vuosina. Tapahtuma kerää sellaisia ihmisiä yhteen, jotka ovat kiinnostuneita reippailusta, vapaaehtoistyöstä sekä erityisesti naisten kouluttamisesta kehitysmaissa. 

Tänäkin vuonna Naisten Pankin aktiivit olivat onnistuneet saamaan hienon ohjelman kasaan. Oli eksoottinen tanssiesitys Filippiineiltä, kertomus Liberiasta, afrikkalaista tanssia alkulämmittelyksi, tuotemyyntipöytiä, herkkumyyntiä.... Juontajana toimi aina niin reipas ja iloinen  Baba Lybeck. Alkuohjelmien jälkeen kaikki lähtivät kiertämään Töölönlahtea ja he, jotka halusivat reippailla enemmän, kiersivät vielä Eläintarhanlahdenkin. 

Minä lähdin kävelylle tuttuni Oge Enehin kanssa. Heti kohta oven edessä törmäsimme naisiin, jotka eivät tienneet, minne lähteä. Minä kerroin, ettei se sen vaikempaa ole kuin lähteä kiertämään tuo edessä oleva lätäkkö. Niinpä sitten Oge ja minä saimme kannettavaksi puisen kyltin, jossa luki 2,5 km. Sen siitä saa, kun avaa suunsa: Pääsee hommiin! Me kuljimme etunenässä ja muut seurasivat meitä, paitsi teitenkin he, jotka tuntevat reitin. 

Töölönlahden ympäristöä oli siistitty ja sen varrella on nykyään hieno leikki- ja kuntoilualue. Muutos viimekertaiseen oli huomattava. Sääkin suosi meitä. Aamun sumu oli väistynyt ja taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi lämpimästi. 

Jossain kohtaa Baba Lybeck liittyi meidän seuraamme. Oli mukavaa saada tutustua häneen näin reippailun merkeissä. Kerroin Baballe tulevasta matkastani Afrikkaan. Hänestä se oli kiinnostavaa.

Yksi syy, miksi lähdin tänään tähän Naisten Pankin -tapahtumaan, oli auttaa ystävääni Sannaa. Sannalla on oma verkkomyyntikauppa www.fair.fi, mutta tänään hän oli tuotteineen tapahtumassa paikan päällä. Sanna myy tuotteita, jotka on valmistettu reilun kaupan periaatteella, eli siis valmistaja saa tuotteesta reilun korvauksen. Materiaaleissa on huomioitu myös ekologisuus. Tuotteen valmistus lisää paikallista yrittäjyyttä ja naisten voimautumista. 

Sannan myyvin tuote tänään oli valopallot, jotka muistaakseni tehdään Thaimaassa. Kauppa kävi mukavasti ja Naisten Pankkikin sai myynnistä osansa. 

Olen viimeisinä lähivuosina pyrkinyt ostamaan kaikki lahjat sellaisista paikoista, jotka myyvät kehitysmaiden ihmisten tekemiä tuotteita reilulla periaatteella, siis niin, että ne valmistajat saavat työstään reilun palkan. Aluksi voisi kuvitella, että sellaisten lahjojen löytäminen on erityisen vaikeaa. No, ei se ole ollut, tai sitten itse vaan liikun sellaisissa paikoissa, joissa niitä on myynnissä. Olen ostanut Intiassa tai Bangladeshissa tehtyjä rahakukkaroita sekä kenialaisia puisia salaattiottimia ylioppilaslahjoiksi, kenialaisia virkattuja pehmoeläimiä vauvoille, ugandalaisia kierrätyspaperikoruja sukuni naisille... Näitä esimerkkejä löytyy. Samalla, kun löytää sen sopivan lahjan kulloiseenkin tarkoitukseen, saa hyvän mielen, kun on voinut olla jollain pienellä tavalla tukemassa pienyrittäjyyttä jossain kehitysmaassa.

Olipas mukava päivä! Kotona Mimi-koira otti minut häntä iloisesti heiluen onnellisena vastaan. Mimistä tuomani lahjakassi ilmapalloineen oli pelottava. Kassia piti töniä ja palloa haukkua henkensä edestä. Voi pientä höpsöä!

Lapset aktiivisesti osallisina koulun toiminnassa

Jee! Olen taas terve! Illalla jaksoin käydä Mimi-villakoiran kanssa kävelyllä lähikallioilla. Aurinko paistoi kirkkaasti, metsän männyt ja katajat näyttivät aikaisempaa kauniimmalta. Huomasin, että meidän lähimetsässä on enemmän kelohonkia kuin muistinkaan ja että tänä vuonna tulee katajiin todella paljon marjoja. Ilmeisesti muutama päivä sairaana avasi taas silmät huomaamaan luonnosta yksityiskohtia ja opetti arvostamaan sitä, että jaksaa ja pystyy liikkumaan.

Mitenkähän siellä koulussa keräys on mennyt? Kysyn kyllä pian opekaveriltani siitä WhatAppin välityksellä siitä.

Olen täällä kotosalla miettinyt, miten tärkeää on koululaisille olla osallisena eri jutuissa. Meillä koulussa valitaan luokissa kerran vuodessa oppilaskunnan hallituksen jäsenet, yksi tyttö ja yksi poika.

Sitten on myöskin ympäristöraati, jonne myös valitaan luokista kaksi jäsentä. Mutta näihin pääsee siis yhteensä neljä oppilasta luokasta ja minulla on luokassa monta muutakin, jotka haluavat osallistua.

Koulussa on viime aikoina toiminut välkkäritoiminta, jotka siis  järjestävät välitunneilla leikkejä ja pelejä. He ovat yleensä isompia oppilaita, siis 5-6 -luokkalaisia. Minun neljäsluokkalaiset muistaakseni innostuivat siitäkin. (He ovat aivan ihania ja innostuvat lähes kaikesta!)

Lauantaikoulupäivän järjestelyihin tuli lopulta yhdeksän halukasta auttamaan. Ajatella, he tulivat lauantaiaamuna klo 8 kouluun, tuntia aikaisemmin kuin muut, aivan täysin vapaaehtoisena ja intoa puhkuen!

Näitä osallistavia tehtäviä tarvitaan koko ajan lisää, jotta niitä on sopivasti ympäri lukuvuoden. Kun lapsella on vastuullinen ja tärkeä tehtävä, hän kokee koulunkäynnin mielekkäänä ja kokee olevansa tarvittu ja tärkeä. On hyvä syy tulla kouluun, kun siellä saa tehdä tärkeitä asioita, olla osallisena toiminnassa, vaikuttaa toiminnan suunnitteluun ja toteutumiseen. Siinä on yksi salaisuus onnellisen koululaisen elämään.

Rokotteesta sairaaksi

Olen ollut monta päivää sairaana. Kuume alkoi nousta viime maanantaina. Kaikkia paikkoja särkee: olkapäitä, lonkkia, päätä... jopa pään taivuttaminen alaspäin sattuu selkä- ja niskanikamiin. Seisaallani ollessani huimaa, kävellessäni tasa-paino on vähän hukassa. Yöllä nukkuessa vaihdan koko ajan asentoa, koska koko ajan sattuu johonkin.

Meillä on töissä ollut jonkin verran henkilökuntaa sairaana, osa oppilaistanikin on ollut kuumeessa. Ajattelin, että ehkä tämä on nyt sitten sitä samaa. Mutta oireet ovat vaan niin kummalliset, eikä ole mitään tavallisia flunssan oireita, kipeätä kurkkua, nuhaa tai yskää. Jospa tämä johtuisikin niistä viime viikolla saamistani rokotteista.

Kävin tänään lääkärissä. Aluksi minut ohjattiin terveydenhoitajalle, jolle kerroin oireistani sekä siitä, että olen saanut vasta viime viikolla kaksi rokotetta: Hepatiitti A:n sekä keltakuumerokotteen Stamarilin. Terveydenhoitaja soitti rokoteneuvontaan, josta annettiin ohje, että minut pitää ohjata lääkärin tutkittavaksi. Seuraavaksi odottelinkin sitten pääsyä lääkärin luokse. Lääkäri teki tutkimuksensa ja soitteli hänkin jollekin rokoteasiantuntijalle. Kaikki ei vaan mennut ihan näin nopeasti, vaan välillä piti odottaa, että hän sai sen oikean henkilön kiinni ja siltä henkilöltä oikeat arviot. No niin. Minun oireeni johtuvat siis näistä rokotteista, tautini ei tartu toisiin, ja olon pitäisi parantua viikonlopun aikana. Ei siis huolta. Kolme tuntia meni lääkärissä, melkein kaksi tuntia kulkuneuvoissa. Hyvä, että asia selvisi kuitenkin.

Huomenna olisi ollut koulussa se lipaskeräys ja helmirannekorujen teko. En pääse itse paikalle. Toinen ope saa hoitaa sen lipaskeräyksen organisoinnin. Olisi ollut nin kiva nähdä, miten lapset siitä suoriutuvat. Maanantaina he saavat kertoa, millaista oli.

Lahjoittajat saavat tulla tekemään rannekoruja ensi viikolla, sitten, kun olen taas paikalla. Tämä homma ei nyt mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta minkäs sille mahtaa, kun sairastuu.

Minun pitäisi mennä ottamaan vielä yksi rokote ensi viikon tiistaina: meningokokkirokote aivokuumetta vastaan. Ihan jo valmiiksi pelottaa. Voikohan siitäkin sairastua näin kovasti kuin tästä keltakuumerokotteesta?  Eikä nämä tähän vielä jää. Jääkaapissa minulla on vielä lavantautia varten sisäisesti otettavia kapseleita. Ennen matkaa pitää ostaa malariaa vastaan jotain antibioottia. Jokainen näistä rokotteista on maksanut 50-60 e, joten tähän mennessä niihin on mennyt rahaakin jo yli 250e. Hyvä puoli näissä on se, että ne antavat iänikuisen suojan. Tätä rokoterumbaa ei enää tarvitse käydä uudestaan läpi. Voi mennä vaikka joka vuosi Afrikkaan, jos vaan rahat riittävät!

Lauantaikoulupäivä

"Koulu on meidän!" huusivat neljäsluokkalaiset oppilaani lauantaiaamuna klo 8.10 pimeillä koulun käytävillä. He puhkuivat intoa niin, etteivät pysyneet kunnolla nahoissaan. Avasin heille luokan oven ja pyysin kantamaan kaikki kassit, jotka olivat täynnä helmiä, alakertaan myyntipöytien luokse. Ei aikaakaan, niin kassit olivat siellä. Yhdessä tyhjensimme kassit ja lajittelimme helmet hintojen mukaan. Toin opettajien huoneesta koreja, joihin tyhjensimme rannerenkaat ja muut pikkujutut. Sitten laitoimme hintalaput paikoilleen. Siinä ahkeroidessamme kuudesluokkalaiset tulivat leivonnaisiensa kanssa. Meteli yltyi uskomattoman kovaksi. Ilo oli katossa!

Saimme kaiken valmiiksi klo 9 mennessä. Siirryimme saliin. Yksi huolellinen oppilaani jäi vielä hetkeksi huolehtimaan, ettei kukaan vaan varastaisi myytäviä tavaroita. Myöhemminkin hän osoittautui siinä tehtävässä erittäin tarkaksi ja tarpeelliseksi.

Salissa oli kaikki valmiina. Tekniikka oli asennettu paikoilleen, lapset istuivat jonoissa, vanhemmat ja opettajat istuivat tai seisoivat reunoilla. Vanhempia oli jonkin verran, enemmänkin olisi voinut olla.

Ensiksi rehtori esitteli vanhempainyhdistyksen toimintaa, sen jälkeen oli minun vuoroni. Valmistamani power point-esitys toimi hyvin. Kerroin kaikenlaista Caring Handsin toiminnasta, siitä, miten koko homma sai alkunsa jouluateriasta, heikossa asemassa olevista naisista, helmien valmistamisesta ja myynnistä, lukutaito-ohjelmasta, ammattikoulutuksesta, yritystaitojen opettamisesta, ruoka- ja muiden tarvikkeiden lahjoittamisesta, lasten kouluoloista, hygieniatarvikkeiden ompelusta sekä vapaa-ajan kerhoista. Salissa olevat lapset ja aikuiset jaksoivat keskittyä loistavasti.

Salituokion jälkeen lähdimme pururadalle. Minä ja myyntipöytää hoitavat oppilaani kiersimme lenkin, kaksi kilometriä, kerran, muut jäivät kiertämään sitä vielä useampia kertoja. Kovakuntoisimmat oppilaani juoksivat 14 ja 16 km! Se on pitkä matka 10-vuotiaalta!

Sää suosi meitä. Sää oli mitä parhain ulkoiluun. Lauantaille oli luvattu sadetta, mutta se alkoi vasta myöhemmin alkuillasta.

Mitenkäs meidän helmimyynti? No, sitä tapahtui jonkin verran. Eniten kauppoja tekivät varmaan opettajat. Helmien myynnistä oli kyllä mainittu Wilma-viestissä, mutta ehkä asia oli vähän liian nätisti ja huomaamattomasti laitettu sinne kaiken muun tiedon joukkoon. Meidän olisi pitänyt markkinoida asiaa enemmän ja näkyvämmin. Tätä pitää minun ja lasten vielä miettiä. Ehkä otamme jonkin myyntikamppanjan jonkin ajan kuluttua, mietimme siihen hienot mainokset ja markkinointilauseet. Siinä taas meille uutta opittavaa.

Kirjanpidon lapset oppivat nopeasti. Muutenkin he olivat erittäin vastuuntuntoisia, tarkkasilmäisiä ja hyvin innokkaita pikkumyyjiä.

Pakko kertoa kahdesta näpistelytilanteesta. Pöydällämme oli pikkujuttua, jotka maksoivat 2e kpl. Yksi poikaoppilaani huomasi, että alemmalla luokalla oleva poika näpisteli yhden pienen jutun. Salamana oppilaani juoksi perään, otti pojan kiinni ja teki tarkastuksen: taskut, hihat, puntit... se oli hyvin perusteellinen tarkastus! Eikä tämä nuorempi kaveri ollut moksiskaan! Tämä tapahtui siis kahdesti, kummallakin kerralla eri lapsi kyseessä.

Päivä päättyi klo 12. Vanhemmat, ja muutama lapsi, auttoi minua siivoamaan kaiken paikoilleen ja pikkuhiljaa talo alkoi tyhjentyä. Korvissani hurisi ja päätäni särki, olinhan ollut pari tuntia korvia särkevässä metelissä. Olo oli kuitenkin tyytyväinen. Päivä oli onnistunut oikein hyvin.

Viikon kuluttua perjantaina oppilaani saavat käydä Caring Handsin lippaiden kanssa keräämässä luokista rahalahjoitukset. Lahjoittajat saavat tulla luokkaamme tekemään omat rannerenkaansa Caring Handsin irtohelmistä. Toivottavasti perheet ovat ottaneet asian sydämenasiakseen ja tämä keräys tuottaa tulosta.

Lauantaikoulupäivään valmistautuminen 

Huomenna on se lauantakoulupäivä. jolloin reippailemme metsässä, keräämme tarroja Uganda- kortteihin sekä myymme uganlaisia helmiä. Omat oppilaani ovat intoa täynnä. He kyselivät moneen kertaan pitkin päivää, koska pitää tulla kouluun, tuleeko vanhemmatkin, pääsee kömyymään, koska järjestetään myytävät tavarat, pitääkö ottaa reppu ja oppikirjoja... Ihanan iloista odotusta ilmassa!

Koko luokan kanssa tutkimme Ugandan karttaa, lähinnä sitä, mitä eläimiä siellä asustaa ja millaisessa ympäristössä ne elävät. Oppilaat saivat pienet Ugandan kartat, joihin he piirsivät savannin ja viidakon eläimiä tai värittivät muuten vaan karttapohjaa. Jotkut panostivat karttapiirrokseen todella paljon, ja niistä tulikin oikein hienoja. Kartat liimattiin kartongille, joko punaiselle, keltaiselle tai mustalle, koska ne ovat Ugandan kartan värit. Huomenna kortit otetaan mukaan lenkkipolulle ja jokaisen kilometrin kohdalla oppilaat saavat tarran. Lopuksi jokainen voi laskea tarrojen määrän, ja siitä tietää, kuinka monta kilometriä on liikkunut.

Minä itse sain valmiiksi esityksen Caring Handsin toiminnasta Kampalassa, työkaveri lupasi hoitaa tekniikan kuntoon salissa. Yksi vanhempi lupasi tulla auttamaan lapsia myyntihommissa. Kaikki on siis valmista huomista varten. Toivottavasti kaikki menee hyvin! Toivotaan vaan, että sääkin suosii meitä! 

Lahjoitusten pyytämisestä

Olen huono pyytämään mitään lahjoituksia, vaikka kohde olisikin tosi hyvä. Mieluummin ostan kaiken tarvitsemani itse. Olen siksi ostanutkin kaikenlaista, mitä koulutusmatkani aikana tarvitsen: tusseja, saksia, Post it-lappuja.... näiden lisäksi edullisia bodeja vauvoille, pieniä T-paitoja ja shortseja lahjoiksi tapaamilleni äideille. 

Viime lauantaina rohkaistuin pyytämään kuulakärkikyniä, en ventovieraalta, vaan tutulta! Kävin katsomassa Aurinkolahdessa, millainen tapahtuma Helsingin Venetsialaiset tänä vuonna on. Siellä olikin kaikenlaista tohinaa ja toimintaa lapsille, nuorille ja vähän vanhemmillekin. Tapahtuman järjesti Helsingin Kokoomus, ja heidän teltallaan törmäsin tuttuuni, Päivi Kiiliin. Rohkaistuin pyytämään häneltä kauniita, tummansinisiä kuulakärkikyniä, ja se kannatti! Nyt minulla on naisryhmälle kyniä. 

Mikä siinä lahjoitusten pyytämisessä on vaikeaa? Se tuntuu kerjäämiseltä. Jos pyytää, on se mahdollisuus, että toinen vastaa kieltävästi, ja se tuo itselle pettymyksen. Pettymys ei ole koskaan kiva tunne. Toisaalta, jos pyytää, joku toinen saa mahdollisuuden auttaa, olla osana projektia omalla panoksellaan. Hänellä on mahdollisuus saada antamisen ilo. Siitä näkökulmasta ajateltuna lahjoitusten pyytäminen on ihan hyvä juttu, itse asiassa tosi hyvä juttu. 

Helsingin Kokoomus lahjoitti kuulakärkikyniä Ugandaan vietäväksi