Tämä kirjoittamani juttu julkaistiin tänään Opettajat ilman rajoja -sivustolla.

Vieraskynä: Opettajayhteistyötä Ugandassa

Blogit / Vieraskynä 03.01.2017.

Vieraskynäosiossamme seuraajamme kirjoittavat omista kehitysyhteistyö- tai globaalikasvatuskokemuksistaan ja jakavat vinkkejä, ideoita ja näkemystään.

Jaana Lahtinen, luokanopettaja Vuosaaresta, Meri-Rastilan ala-asteelta, Helsingistä kirjoittaa kehitysyhteistyömatkastaan Ugandaan.

Tänä syksynä sain toteuttaa unelman, josta olen haaveillut kauan, kehitysyhteistyömatkan Afrikkaan. Tänä vuonna elämäntilanteeni mahdollisti unelmani toteuttamisen. Lähdin kuukaudeksi Ugandaan.

Miksi juuri Ugandaan?

Kaikki alkoi tapahtumista neljä vuotta sitten. Siihen aikaan minulla oli opetettavana kuudes luokka, jonka kanssa halusin tehdä luokkaretken. Tarvitsimme retkeä varten rahaa. Olimme pitäneet useita herkku-buffetteja, mutta jotain muuta piti vielä tehdä. Olin itse kyllästynyt herkkumyyntiin ja halusin tehdä jotain sellaista, jolla olisi enemmän merkitystä.

Helmien myynnillä voimauttamaan kehitysmaan naisia

Törmäsin eri yhteyksissä ugandalaisiin kierrätyspaperihelmiin ja ihastuin niihin. Pidin ajatuksesta, että helmiä myymällä voisi voimauttaa kehitysmaan köyhiä naisia. Kysyin helmiä myyvän järjestön ihmisiltä, voisiko heidän helmillään tehdä varainkeruuhankkeen ja se sopi heille. Luokkani otti siis Caring Hands-järjestön helmiä myyntiin. Myimme todella hyvin ja saatoimme toteuttaa kivan luokkaretken Helsingistä Turkuun. Muutama tuhat euroa lähti Ugandan köyhien auttamiseksi.

Tämän hankkeen aikana saimme luokkaamme vieraaksi Caring Handsin perustajan Milla Happosen, hänen miehensä Hannu Happosen sekä ugandalaisen opettajan Joy Tumuheirwen. Saimme kuulla Ugandassa tehtävästä työstä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ugandalaisten naisten ja lasten parissa. Järjestön keskeinen ajatus on voimauttaa naisia, jotta he voivat nousta köyhyydestä.

Tuosta päivästä lähtien olen ollut mukana Caring Handsin toiminnassa myymällä Ugandassa tehtyjä helmiä eri tapahtumissa.

Haaveena vapaaehtoistyö Ugandassa

Puolitoista vuotta sitten aloin miettiä vakavammin sitä, voisinko itse lähteä käymään Ugandassa. Tammikuussa 2016 tein päätökseni ja siitä alkoi valmistautuminen reissuun.

Milla Happosen kanssa sovin, että tulisin opettamaan aikuisryhmiä. Näissä ryhmissä on lähinnä naisia, joilla on hyvin vähän koulutusta, joillakin ei yhtään. Naisilla on useita lapsia, myös pieniä vauvoja, joita he ottavat tunneille mukaan. Minulta toivottiin visuaalisia sekä motivoivia menetelmiä, jotta nämä naiset jaksaisivat arjen kiireiltään tulla opiskelemaan. Se oli oikeastaan kaikki tieto, jonka sain näistä ryhmistä ennen matkaa. Sain myös mahdollisuuden viettää viikon pienten lasten koulussa Ssese-saarella Victoria-järvellä toimien paikallisten opettajien työparina ja tuoden opetukseen uusia ideoita.

Ennen matkaa

Ennen matkaani keräsin tietoa siitä, miten Afrikan kouluissa opetetaan. Minulle selvisi, että yleinen menetelmä on toistaminen sekä kopioiminen. Lapset istuvat pitkät päivät sisällä ja tekevät paljon vihkotyötä.

Aloin miettiä, mitä suomalaisessa koulutuksessa on erityistä ja mitä voisin viedä täältä ”tuliaisena” Afrikkaan. Päädyin siihen, veisin täältä menetelmiä, joiden avulla oppilas, niin nuori kuin vanhempikin, voisi olla aktiivisesti mukana oppimistilanteissa. Tärkeiksi sanoiksi valitsin sanat: aktiivisuus, osallisuus, toiminnallisuus, konkreettisuus ja tutkiva oppiminen.

Sain rehtorilta luvan tehdä matkani syysloman yhteydessä. Erityiskiitos hänelle!

Koko koulu mukaan

Uganda-kävelykortti

Halusin tehdä tästä kehitysyhteistyöhankkeesta koko koulun asian. Syksyllä järjestimme lauantaikoulupäivän, joka toteutettiin kehitysyhteistyön ja liikunnan merkeissä. Meillä oli ns. Uganda-kävely, jolloin lapset kävelivät lähimetsässä ja keräsivät itse tekemäänsä Ugandan kartta -korttiin tarran joka kilometristä. Kotiväki ja sukulaiset sponsoroivat kilometrejä vastaan rahaa Ugandan köyhille. Keräys tuotti mukavasti.

Omat neljäsluokkalaiseni toimivat lauantaipäivänä apulaisenani. He laittoivat myyntipöydän pystyyn, jossa he myivät ugandalaisia helmiä toiminnan tukemiseksi. Oppilaani olivat erittäin aktiivisia, innokkaita ja vastuullisia. Oli ilo katsoa heidän toimintaansa.

Hyvissä ajoin ennen reissuani aloin kirjoittamaan blogia. Tämä oli oma henkilökohtainen digiloikkani ja samalla tapa, jolla saatoin kertoa tapahtumista Afrikassa omille oppilailleni sekä koulun henkilökunnalle jo matkalla ollessani. Blogista tuli minulle hyvin tärkeä prosessoinnin väline.

Matkaan

Valmistelut lähtöä varten sujuivat melko helposti. Viisumi oli helppo hankkia, rokotukset sain lähiterveyskeskuksesta. Niitä oli useita ja koko prosessiin piti varata aikaa. Keltakuumerokotteesta tulin kipeäksi, muista rokotteista en saanut oireita.

Syysloman ensimmäisenä päivänä hyppäsin lentokoneeseen, joka vei minut Ugandaan. Tätä hetkeä olin odottanut kauan. Lopultakin toteutin sen, mistä olin haaveillut.

Kotikäynti Namatabassa

Hyvin pian pääsin mukaan Caring Handsin työntekijöiden arkeen. Aamupäivisin tein kotikäyntejä pieniin kyliin yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Ihmiset kertoivat elämästään ja haasteistaan meille. Järjestössä mietitään, miten näitä ihmisiä voisi auttaa ja tukea heidän tilanteessaan. Kotikäynnit herättivät ajatuksia ja nostivat esiin tunteita. Miten pienellä kaupungin tuella nuo ihmisraasut saisivatkaan avun elämäänsä! Surullista on, että Ugandassa ei ole paikallista KELA:a, joka pitää köyhistä huolen. Ugandassa köyhät ovat omillaan ja yrittävät tehdä kaikkensa saadakseen vähän tuloja.

Aikuisopetusta

Iltapäivisin opetin aikuisryhmiä joko Caring Handsin tiloissa Kampalassa tai pienissä kylissä kaupungin laidalla. Opetustuokioista ja niihin tulleista naisista tuli minulle hyvin tärkeitä. Nämä naiset olivat kovin eri tasoilla taitojensa suhteen. Joukossa oli sellaisiakin naisia, jotka eivät koskaan olleet käyneet koulua. Osa oli taas käynyt suurin piirtein ala-asteen oppimäärän. Tämän otin huomioon opetusta suunnitellessani.

Opetin naisille joka päivä matematiikkaa. Kävin läpi matematiikan perusasioita ja käytin opetuksessa apuna numerokortteja, pahvirahoja, laskuleikkejä, aikuisia laskijoita aktivoivia metodeja. Hyvä peruslaskutaito on naisille hyvin tarpeellista, sillä he haluavat laittaa omia pieniä yrityksiä pystyyn.

Opetin myös muita tärkeäksi näkemiä oppisisältöjä kuten hygieniaa. Pidin oppitunteja myös roskista. Mietimme, mitä niiden suhteen pitäisi tehdä. Kaupungilla ei ole toimivaa ja järjestäytynyttä jätehuoltoa ja ihmiset ovat omillaan roskien kanssa. Yksi tärkeimmistä aiheista oli ravinto. Monet ugandalaiset syövät hyvin hiilihydraattipitoista ja yksipuolista ruokaa. Vaikka heidän maansa tuottaisikin vihanneksia, myyvät he vihanneksensa mieluummin torilla kuin syövät itse.

Otin usein puheeksi myös naisten kyläpankkitoiminnan ja kannustin naisia jatkamaan ja kulkemaan kohti tavoitettaan.

Miten sain naiset mukaan?

Yritin käyttää opetuksessani osallistavia menetelmiä. Matematiikan tunneilla käytimme toiminnallisia välineitä ja roolileikkejä. Muilla tunneilla muodostin usein pienryhmiä, joissa naiset keskustelivat asiasta ja jakoivat keskustelun tuloksen toisilleen. Sen jälkeen toin asiaan jonkin uuden näkökulman tai idean. Yritin visualisoida asioita mahdollisimman paljon piirtämällä. Siitä he pitivät.

Masozin kylässä, jossa kävin useimmiten, naisia tuli tunneille mielestäni hyvä määrä: noin 30. Toivon pääseväni joskus tulevaisuudessa katsomaan, miten näiden naisten kyläpankki toimii ja miten toiminta on kehittynyt.

Viikko Ssese-saarella

Viikon ajan toimin opettajana myös Ssese-saarella keskellä Victoria-järveä. Keskellä vihreää maaseutua toimii Kalaya Learning Center, jossa on kaksi ammattiin valmistavaa luokkaa, ompelulinja sekä kampaamolinja. Lisäksi koulussa toimii ns. Baby Class (3-4 –vuotiaat) sekä Top Class (esikoulu, 5-6 -vuotiaat), joissa autoin opettajia.

Koululla on hyvät tilat ja kauniit luokat. Koulu on yksityiskoulu, mikä on Ugandassa hyvin tavallista. Kalayan luokissa on 20 ja 26 oppilasta, mikä on todella vähän verrattuna tavallisiin ugandalaisiin luokkiin. Valtion kouluissa luokissa voi olla 100-200 oppilasta ja vain yksi aikuinen.

Ugandan kouluissa käytetään hyvin perinteisiä menetelmiä, myös Kalayan koulussa. Opettajat käyttävät paljon toistomenetelmää, (opettaja sanoo asiat monta kertaa ja lapset toistavat perässä). Lapset tekevät paljon tehtäviä vihkoihinsa. Kalayan koulun oppilailla ei ollut painettuja oppikirjoja lainkaan. Opettajat huomioivat hyvin lasten iän ja laativat sellaisia tehtäviä, jotka olivat lapsille sopivia. Välillä opettajat pompauttivat lapset ylös leikkejä ja lauluja varten. Opettajat olivat opettaneet lapsille myös kivoja toiminnallisia tapoja antaa positiivista palautetta toinen toisilleen.

Ideoita opetukseen

Minä sujahdin koulun arkeen helposti. Pikku hiljaa toin uusia ideoita lasten koulupäiviin. Toin matikantunneille laskuhelmet, papuja, numerokortit, lukusuoraleikkejä, taputuksia ja tömistelyä laskemisen tueksi. Lapset ja opettajat ottivat ne mielihyvin vastaan.

Metsäretkellä

Toin opetukseen tutkivaa opetusta. Tutkimme pihapiirin eläimiä, possuja ja lehmiä, kasveja, hyönteisiä ja puita, kaikkea sitä, mitä ympärillä oli. Piirsimme ja väritimme luonnossa olevia asioita. Teimme myös retken lähimetsään. Kuvataiteen tunnilla annoin lasten piirtää vapaasti antamastani aiheesta. Välillä lauloimme ja leikimme. Viikon aikana ehdimme aika paljon kaikenlaista.

Opettajat pitivät kaikesta siitä, mitä lasten kanssa tein. Heidän pelkonsa oli, että vanhemmat eivät hyväksy, että koulussa leikitään paljon. Ugandan koulusysteemi korostaa akateemisia taitoja ja koulun perinteisestä tavasta opettaa pidetään tiukasti kiinni. Rohkaisin opettajia lisäämään toiminnallisuutta senkin takia, että lasten koulupäivät eskarivuodesta lähtien ovat todella pitkiä. Koulupäivän aikana ehtii tehdä monia asioita ja monella tavalla.

Kaksisuuntainen oppimisprosessi

Viikko opettajien ja lasten parissa opetti minullekin hyvin paljon. Minua suorastaan hämmästytti se rauha, joka lapsissa oli. He malttoivat odottaa vuoroaan sekä seuraavia ohjeita. Heillä ei ollut mihinkään kiire. Lapset myös käyttäytyivät opettajia kohtaan hyvin kunnioittavasti. He tekivät, mitä opettaja sanoi. Kukaan ei inttänyt vastaan, keskeyttänyt tai huudellut. Tämä ei ollut seurausta opettajien ankaruudesta ja kovasta kurista. Tämä on varmasti kulttuurista nouseva tapa. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan, myös opettajia. Lapset tietävät, että koulu ei ole itsestäänselvyys vaan etuoikeus.

Päivän rytmi mahdollisti keskittymisen opiskeluun. Oppitunnit olivat riittävän pitkiä. Lapsilla oli taukoja, mutta kaikkeen oli varattu pidempi aika. Koulupäivä ei siis ollut lasten hoputtamista sisään ja ulos vähän väliä, kuten se usein meillä Suomessa on.

Kaikki loppuu aikanaan, samoin tämä minun reissuni. Olen sitä mieltä, että minun kannatti ehdottomasti lähteä tälle reissulle. Tapasin ihania ja ystävällisiä ihmisiä. Sain kokemuksen elämästä hyvin erilaisissa olosuhteissa. Vaikka Afrikassa monella tapaa on puutetta, huomasin, että tapaamillani ihmisillä on loistava asenne elämää kohtaan. He osaavat iloita arjen pienistä iloista. Olen hyvin iloinen siitä, että lopultakin lähdin Afrikkaan kehitysyhteistyöhön. Se kannatti.

Jaana Lahtinen

Olen luokanopettaja ja opetan Vuosaaressa, Meri-Rastilan ala-asteella, Helsingissä. Tällä hetkellä minulla on neljäs luokka. Koulumme on hyvin monikulttuurinen.

Olen toiminut opettajana yli 20 vuotta ja suurimman osan siitä juuri Meri-Rastilassa. Olen aina ollut kiinnostunut eri kulttuureista. 

Kysymyksemme Jaanalle

Mitkä olivat tärkeimmät opit tästä projektista omaan opettajantyöhösi?

Minua puhutteli se kunnioitus, jota lapseet osoittivat opettajaa ja opetusta kohtaan. Lapset keskittyivät hyvin, tekivät koulutehtäviään rauhassa ja iloitsivat siitä, mitä tekivät.

Yritän jatkossa järjestää omaa opetustani siten, että oppitunneilla on hyvä työskentelyrauha ja että lapset saavat mahdollisuuksien mukaan keskittyä koulutyöhönsä, projektiin tms. rauhassa ilman turhia katkoja.

Miten kokemus näkyy opettajan arjessa?

Yritän minimoida kouluarjesta kaikkea sitä, mikä tuo levottomuutta ja häsellystä ja tuoda tilalle asioita, jotka lisäävät rauhoittumista ja keskittymistä ja sen myötä oppimista ja iloa.

Mitkä ovat terveisesi kehitysyhteistyöstä kiinnostuneille opettajille?

Kannattaa lähteä. Kaikkea täällä olevaa katsoo kuin uusien silmälasien kautta, kun on ollut hetken kehitysyhteistyössä.

Vita ja minä Kaapelin Joulussa

Kaapelin Joulu

Olipa mukava päivä. Olin Vitan, työkaverini, kanssa myymässä Caring Handsin helmiä Kaapelin Joulussa. Huomenna menemme uudestaan.

Voisi kuvitella, että keskellä koulutyön kiireisintä aikaa voisi olla rankkaa olla viikonloppuna töissä myyntihommissa, mutta ei ollut. Oli pikemminkin virkistävää olla mukana iloisessa ja jouluisessa tapahtumassa, jossa taustalla soi kiva musiikki, ihmiset olivat vapaalla ja hyväntuulisia, ja koko paikka oli laitettu kauniiksi ja viihtyisäksi. Viikon rasittavat työasiat suorastaan pyyhkiytyivät päästäni.

Pöytämme kohdalla pysähteli moni asiakas. Heitä kiinnostivat kokemukeni Afrikasta. Heistä oli myös mukavaa nähdä kuvia henkilöistä, jotka valmistavat eri tuotteita, sekä työstä, jota Ugandassa tein. 

Tapahtumassa oli mukana muitakin yrityksiä, jotka omilla tuotteillaan ja toiminnallaan tukevat eri kehitysmaissa eläviä ihmisiä. Paikalla olivat ainakin Store of Hope, Fair.fi, Village Home, Maita Basa ja Kikoi. Olen todella iloinen, että on syntynyt tällaisia yrityksiä ja että niin moni suomalainen tekee työtä köyhien kehitysmaiden ihmisten olojen parantamiseksi.

Opettajalla joulukiireitä

Tämä joulukuu on todella kiireistä aikaa opettajille. Eilen korjasin koko illan matikan kokeita. Tänään jäin tuntien jälkeen kirjoittamaan todistuksia, jotka jäivät pahasti kesken.

Meidän koulun todistukset ovat toistaiseksi vielä todella monimutkaiset. On kaikenlaisia asioita, joita arvioida. Monesti ne ovat vielä sellaisia, että niihin on todella vaikea vastata. Yksi hyvä esimerkki on liikunnan arvioinnin kohdalla lause: Huolehdin liikuntavarusteistani ja puhtaudesta. Ensinnäkin meidän luokan liikuntatunti on torstain kaksi viimeistä tuntia, jolloin lapset lähtevät suoraan tuntien jälkeen koteihin, enkä vaadi heitä käymään silloin suihkussa. Arvioi siinä sitten puhtautta. Ehkä opea pitäisi arvioida, pitääkö hän kiinni yleisistä hyvistä tavoista, siitä, että liikuntatunnin jälkeen käydään suihkussa. Sen valvominen naisopettajana ei ole ihan helppoa. En voi mennä poikien pukkariin valvomaan sitä. Sitä paitsi aikaisemmin lasten ollessa pieniä, koko touhu oli yhtä riehumista suihkuissa. Ei kiitos. Peseytykööt kotona.

Sitten ne tyttöjen liikuntavarusteet. Mistä sen tietää, ovatko ne legginsit liikuntatrikoot vai normitrikoot? Muutenkin koko pukeutuminen on mennyt erikoiseksi. Muslimitytöillä on mekkoja ja huiveja, eivätkä he niitä riisu pois. Kaikenlaisia hankalia asioita me opet olemme kirjoittaneet arvioitavaksi.

Tämä oli vain yksi esimerkki. Vastaavanlaisia hankalia kohtia on todistuslomakkeessamme useita. Siinä sitten minun kohdallani käy niin, että jään miettimään, miten asia kyseisen lapsen kohdalla oli silloin ja silloin tai silloin.... Pähkäilen ja pähkäilen ja aika kuluu ja kuluu ja kuluu ja kuluu.

Jotain melko pysyvää hyötyä oli matkallani Afrikkaan. Stressin se katkaisi loistavan hyvin. Vaikka minulla on ihan hirveästi työtä ennen ensi viikon torstaita, osaan ottaa asiat tavallista rennommin. Kaikki valmistuu aikanaan.

Periaatteessa minun piti pitää muutama iso koe ennen joululomaa, mutta nyt kävi niin, että en ehdi. Kokeet on pakko siirtää tammikuulle. Haittaako se? Eipä oikeastaan. Elämä jatkuu silloinkin.

Onnea 99 -vuotiaalle Suomelle!

Itsenäisyyspäivän postaukseni menee nyt muodin, tai pikemminkin vaatetuksen puolelle. Se ei kai haittaa, koska kyseessä on oma blogini. Illalla tuhansissa kodeissa katsotaan TV:stä linnan pukujuhlaa, joten vaatteet ja muoti ovat joka tapauksessa osa päivän puheenaiheita.

Minulla on nyt neljäs vapaapäivä, mikä on aivan ihana asia. Olen käyttänyt vapaani kaikenlaiseen ihanaan tekemiseen. Aurinkokin on paistanut, paistaa juuri nytkin ja ihan suoraan silmiin. En aion käydä kääntämässä kaihtimia kiinni, sillä niin harvinaista herkkua auringonpaiste täällä tähän aikaan vuodesta on. Paistakoon vaan suoraan silmiin!

Yksi mukavista vapaapäivän tekemisistä on ollut ompeleminen. Ostin Kampalasta African Wax Print -kankaita omia käsitöitäni varten. Yhdestä niistä ompelin mummolleni kimonon. Mummollani on varmastikin useita aamutakkeja, mutta ei takuulla yhtään afrikkalaisesta kankaasta tehtyä. Mutta tänä jouluna hänellä on! Minusta kimonosta tuli todella hieno, vaikka itse sanonkin. Ja väriensä puolesta se sopii hyvin tähän itsenäisyyspäivän postaukseenkin. 

Kimono afrikkalaisesta Wax Print -kankaasta

Kuva Suvi S.

Taloyhtiön joulumyyjäiset

Nyt ovat tämän taloyhtiön myyjäiset ohitse! Olivat sitten ihka ensimmäiset joulumyyjäiset koko taloyhtiön historian. Taloyhtiö ei ole edes uusi, vaan on ollut olemassa jo vuodesta 1972. Joskus on yhteisöllinen toiminta aloitettava!

Meillä oli muutama kirpputoripöytä sekä puffetti. Kaikki kalusteet olimme muutaman halukkaan asukkaan kanssa raahanneet pesutuvasta tai kotoa. Itse tila oli paikalla aiemmin toimineen yrityksen jäljiltä täysin tyhjä.

Nämä myyjäiset valmistuivat melko kivuttomasti. Eilen hommasin glögiä ja torttuainekset, tänään paistelin tortut ja lopulta raahasin kaiken tilaan. Sitten vaan vähän järjestelyä ja se oli siinä.

Paikalle tuli yllättävän paljon talon asukkaita. Tortut, kahvi ja glögi maistuivat. Tuoleja oli sen verran paljon, että kaikki pääsivät istumaan. Vaikutti siltä, että ihmiset viihtyivät.

Minä itse keskityin kertomaan Ugandan oloista sekä siitä, mitä siellä itse tein. Joitakin kauppoja tuli. Lähetin rahat saman tien Caring Handsin tilille. 

Tässä taloyhtiössä on paljon vanhuksia. He tarvitsisivat paikan, jossa tavata toisiaan ja mahdollisesti toimia yhdessä. Toiminta voisi olla vanhuksille tarkoitettua jumppaa, yhteislauluja, askartelua tai käsitöitä tai jotain muuta sopivaa. Tämän asian otan esille taloyhtiön puheenjohtajan kanssa keskustelussa. Asialle voisi varmastikin tehdä jotain.

Post Africa Time

Elän elämää jälkeen Afrikan. Millaista se on? Miltä kaikki näyttää sen jälkeen, kun on ollut Afrikassa kuukauden?

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota Istanbulin lentokentällä Helsinkiin meneviin ihmisiin. Melko hymytöntä porukkaa. Lentokoneessa juttelin hetken suomalaisen naisen kanssa, joka oli ollut Ruandassa katsomassa kumilastaan. Hän oli ystävällinen, hymyili ja oli lämmin. Hän oli myös Afrikan pehmittämä. Vieressäni istuvat nuoret miehet olivat kivikasvoisia, vetivät kuulokkeet korvilleen ja alkoivat seuraamaan jotain elokuvaa. OK minulle. Laitoin lentotyynyn kaulalle ja aloin nukkua.

Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää, pisti silmiini tasainen lamppujen rivistö. Täällä infrastruktuuri toimii.

Töissä koulussa lasten tapaaminen oli mukavaa. Heillä oli ollut selkeästi ikävä. Toisaalta koululaisten rauhattomuus, epäkunnioittava käytös sekä pahoinvointi hyppäsivät silmille. Afrikassa sellaista en nähnyt.

Sama pahoinvointi ja epäkunnioittava käytös hyppäsi silmiini metroissa, asema-tunnelissa, monissa tv-ohjelmissa ja some-kirjoituksissa. Vittu kuului kuuluvasti joka puolella, minne meni. TV:ssä ja somessa alkoi Sipilä-ryöpytys. Koulurintamalla keskusteltiin opettajien kiusaamisesta ja ärsyttämisestä kännykkävideoinnilla. Kaikkea sellaista ikävää.

Kun täällä asuu ja elää, sitä ei oikein huomaa ja näe. Siihen on tottunut. Mutta kun on ollut hetken pois, se hyökkäys silmille ja korville. Mikä täällä ihmisiä oikein vaivaa?

Suomen pitäisi olla hyvinvointivaltio, mutta jostain syystä se ei sitä ole. Hyvinvointiakin meillä on, mutta meillä on hyvin paljon kaikenlaista pahoinvointia. On tyytymättömyyttä, masennusta, mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä, väkivaltaa, pahaa tahtoa, epäkunnioitusta, päihdeongelmia... Ei tarvitse kuin katsoa hetken ympärilleen, niin se näkyy ihmisten kasvoissa.

Meillä on tässä maassa kaikki mahdollisuudet elää hyvää elämää. Kaikki pääsevät kouluun ja voivat saada tasokkaan koulutuksen jonkin alan ammattilaiseksi saakka. Meidän on mahdollista asua hyvissä lämpimissä kodeissa, joissa vesi ja sähköt on vedetty sisälle. Meille on tarjolla kaikenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Meidän on mahdollista toteuttaa itseämme monin eri tavoin. Tällaisia mahdollisuuksia ei ole kaikkialla.

Kun tekee vertailuja, lankeaa helposti naiveihin yleistyksiin. Tiedän jonkun verran Ugandan ongelmista. Siellä on paljon puutetta ja köyhyyttä. On ikävää korruptiota ja tavallisten ihmisten laiminlyöntiä. On räikeää itsekkyyttä. Mutta siitäkin huolimatta jotain siellä kuitenkin on paljon paremmin kuin täällä: Afrikassa ihmisillä on usein hyvä asenne. Ihmiset ovat toiveikkaita ja tyytyväisiä. Heillä on hymy herkässä. He ovat yritteliäitä ja tekevät mielellään työtä. Ja koska elämä ei ole helppoa, he laittavat toivonsa Jumalaan ja uskovat lujasti, että Jumala auttaa heitä asiassa kuin asiassa.

Ugandassa minä sain osakseni paljon ystävällisyyttä ja huolenpitoa.

Akumu on opettaja, johon tutustuin lautalla. Tapasimme lauttamatkan jälkeenkin ja jaoimme kokemuksia opettamisesta. Akumu antoi minulle
lahjaksi kädessäni olevan laukun. 

Perhesuunnittelua Ugandassa

Meillä täällä Suomessa, ja varsinkin täällä Helsingissä, tapaa paljon suomalaisia perheitä, joissa on vain yksi tai kaksi lasta tai ei yhtään lasta. On paljon myös sinkkuja ja lapsettomia henkilöitä.

Afrikassa tilanne on aivan toinen. Pariskunnalla on useita lapsia. Jos pariskunta eroaa, lapset siirtyvät isän mukana uuteen liittoon, koska lapset kuuluvat Afrikassa isän suvulle. Näin siis pääsääntöisesti.

Viime vuosina on kehitysyhteistyössä nostettu paljon esille naisten kouluttamista ja voimauttamista. Me tiedämme, että naisten koulutus on avain syntyvyyden laskuun. Tästäkin huolimatta lapsia syntyy Afrikassa yhdelle naiselle monta.

Matkani aikana törmäsin useasti kysymykseen perhesuunnittelusta. Tätä työtä tehdään niissäkin kylissä, joissa itse kävin kotikäynneillä sekä opettamassa.

Tapasin joitakin naisia, jotka ovat tutustuneet perhesuunnitteluun, mutta eivät pysty sitä toteuttamaan parisuhteessaan, vaikka haluaisivat. He ovat voimattomia miehen tahdon alla. Asian ydin piilee naisen ja miehen asemassa, näin sen ymmärsin.

Afrikkalainen lapsi kasvatetaan pienestä pitäen osoittamaan kunnioitusta vanhempaa henkilöä kohtaan. Kun afrikkalainen tyttö kasvaa aikuiseksi, hänet opetetaan osoittamaan kunnioitusta miestä kohtaan. Tämä asetelma säilyy naisen avioiduttua miehen kanssa.

Afrikassa seksuaalisuus on miesten asia. Afrikassa naisten seksuaalisuutta ei ole, tai on, mutta siitä ei puhuta tai sitä ei pidetä tärkeänä. Minulle kerrottiin, että miehen erektio nähdään lahjana jumalalta. Mies saa silloin oikeuden seksiin naisen kanssa. Sillä, miltä naisesta tuntuu, jaksaako hän, huvittaako häntä, ei ole mitään merkitystä. Naisen on alistuttava osaansa. Silläkään ei ole väliä, miltä seksi naisesta tuntuu.

Afrikassa naiset tekevät paljon työtä pelloilla, pyykkäävät käsin, keittävät ruoan hiilipannuilla, hoitavat lapset ja kotieläimet, jos niitä on. Moni yrittää tehdä myös jotain työtä saadakseen vähän rahaa kasaan. Päivät ovat täynnä työtä. Kaiken tämän jälkeen naisen on maattava miehensä kanssa, jos tämä sitä haluaa. Hän ei saa kieltäytyä tai vastustaa. Pian uusi vauva saa taas alkunsa.

Miksi naiset eivät sitten tee edes jotain helpottaakseen elämää, edes ehkäise? Ehkäisevät, mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia. E-pillereiden käyttö maksaa, sitä paitsi pilleri pitää muistaa ottaa joka päivä. Afrikassa aikakäsitys on erilainen ja pillerit voivat jäädä ottamatta. Jotkut käyvät ottamassa pistoksia noin kuukauden välein. Entä kierukka? Sekin maksaa, samoin lääkärikäynnit. Köyhillä ihmisillä raha on tiukassa. Ja sitten se perinne, asenne. Afrikassa pariskunta usein haluaa lapsia. Isot perheet ovat se Afrikkalainen juttu.

Syntyvyyden säännöstelyyn on siis vielä pitkä matka. Ensinnäkin hallituksen pitäisi huolehtia, että kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat kunnollisen peruskoulutuksen. Kun tytöt saavat koulutuksen, he välttyvät lapsiraskauksilta ja saavat mahdollisuuden muuhunkin, kuin synnyttäjäksi.

Toiseksi keskustelu tasa-arvosta olisi toivottavaa. En tiedä, miten paljon sitä käydään. Oman kokemukseni valossa naiset ovat vielä hyvin alisteisessa asemassa Ugandassa.

Kolmanneksi Afrikassa olisi varmasti tarpeen antaa seksuaalikasvatusta ja ottaa siinä huomioon niin nais- kuin miesnäkökulma sekä syntyvyyden säännöstely.

Toivottavasti asiat menevät Ugandassa ja muuallakin Afrikassa eteenpäin tässä asiassa. Maissa on valtavasti lapsia ja nuoria, mikä aiheuttaa ongelmia esim. nuorten aikuisten työnsaannissa.