Kiitos, Milla! ❤️

Kiitos Milla, Caring Handsin äiti, mahtavasta kuukaudesta Ugandassa! Kiitos vieraanvaraisuudestasi,  petipaikasta, pyykkihuollosta, hedelmäsalaatista (jota söin kulhokaupalla) ja digi-illoista kotisohvallasi hyvän internetyhteyden piirissä.

Kiitos, että jaoit kokemuksiasi kehitysyhteistyöstä. Siitä sinulla on kokemusta yli kymmeneltä vuodelta. Teet työntekijöidesi kanssa hyvin arvokasta työtä. Toivottavasti löydät työllesi tukijoita eri puolilta maailmaa, jotta työsi voi jatkua tästä eteenpäinkin ja tuottaa tulosta. Minä täällä Suomessa yritän olla avuksi resurssieni mukaan.

Kiitos myös autokyydeistä maastoautollasi! Olet loistava kuski ja sinulla on hyvää katu-uskottavuutta. Paikalliset kuljettajakin kunnioittavat sinua liikenteessä!

Oli myös ihanaa viettää aika kotieläinten kanssa: Banange-papukaijan, Muzungu-kissan sekä koiriesi, Kullan, Pomon sekä Vaimon kanssa. Toivottavasti joku on korjannut aukon aidassa, jotteivat koirasi enää karkaa joka yö aidan toiselle puolelle!

Terveiset Hannulle, miehellesi, jonka kanssa kävin monta hyvää keskustelua, sekä mukavalle pojallesi, Alexille.

Ihanaa, että sinuun saa niin helposti yhteyttä WhatsAppin ja Messengerin välityksellä. ❤️

Milla jakaranda-puun alla

Milla on loistava kuljettaja 

Safarille tulevaisuudessa?

Haaveenani oli päästä Afrikassa safarille. Olen luontoihminen ja rakastan olla luonnossa. Nautin patikoimisesta ja luonnon rauhasta.

Tällä matkalla en päässyt safarille. Minun olisi pitänyt varata sille oma viikkonsa, mutta aika meni töihin. Lähimmäksi luontoa pääsin Ssese-saarella sekä Mazosin sekä Namataban kylissä. Ne olivat minulle, tällaiselle luontoihmiselle, henkireikiä.

Minulla oli mukava juttuhetki safarin liittyvissä asioissa Ndere Troupen showta ennen. Esitystä tuli katsomaan myös ryhmä Piece of Uganda Safariksesta. Olen tutustunut tämän yrityksen Facebook-sivuihin jo aiemmin, sekä jutellut velipuoleni Janin kanssa asiasta. Hänen lapsuudenystävänsä Ukko on perustanut tämän safariyrityksen.

Ukko oli iloinen tavatessaan Janin siskopuolen. Kerroimme lyhyesti toisillemme, mitä kumpikin meistä tekee Ugandassa. Sain Ukon käyntikortin ja aionkin tulevaisuudessa ottaa yhteyttä yritykseen ja alkaa säästämään rahaa Safaria varten. Yksi selkeä tavoite taas Afrikan matkalle!

Tässä linkki yrityksen upeille sivuille:   pieceof.ug

Ndere Troupe 

Viimeisellä viikolla ennen kotiin lähtöäni lähdimme Lauran ja Justiinan kanssa katsomaan Ndere Troupen kansallistansseja Kampalan Nderessä Cultural Centerissä.

Esitykset olivat todella korkeatasoisia. Tanssit tulivat eri puolilta Ugandaa: etelästä, keskiosasta, Kenian rajoilta, pohjoisesta Sudanin rajoilta, Kongosta sekä Ruandasta. Esitysten väleissä juontaja kertoi hauskoja juttuja ugandalaisen kulttuurin sekä länsimaalaisen kulttuurin kohtaamisista. Hän sai aikaan yleisössä monet hyvät naurut.

Jos pääset käymään Ugandan Kampalassa, tätä showta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Show kestää kolme tuntia ja maksaa 50 000 shillinkiä (n. 15e). 

Me otimme koko ajaksi taksin. Taksi odotteli parkissa koko esityksen ajan. Näin voi tehdä Ugandassa, harvemmin Suomessa!

Kampalan kangaskaupat (tai ainakin osa niistä) sijaitsevat kaupungin keskustassa tuossa edessä näkyvässä korttelissa. Meidän piti ensiksi kävelle tämän matatu-aseman halki päästäksemme kortteliin. Ei ollut ihan helppoa!

Afrikkalaiset kankaat

Minä pääsin Justinin, suomeksi Justiinan, Caring Handsin työntekijän kanssa kangasostoksille kaksi kertaa. Se vasta oli jännittävää! 

Ensimmäisellä kerralla otimme yksityisen taksin keskustaan. Taksi odotti parkissa sillä aikaa, kun tein valintoja. Toisella kertaa olin jo uskaliaampi ja lähdimme keskustaan julkisilla kyydeillä. Olin jo tutumpi matatuiden ja boda bodien kanssa, samoin kuin Ugandan shillingin. Taksin hinnalla saisin 11 m kangasta!

Kangaskaupat sijaitsevat Kampalan ydinkeskustassa isossa korttelissa. Kauppoja on korttelissa kahdessa kerroksessa, ne ovat pieniä ja niitä on useita. Osa myy ohuita, kimmeltäviä kankaita, jotka tulevat varmastikin jostain Intian suunnalta. Osa myy näiden lisäksi afrikkalaisia Wax Print -kankaita. Niistä minä olin kiinnostunut.

Ensimmäisellä kerralla etsin erityisesti kankaita kietaisumekkoihin, joita suunnittelin ompelutettavan Kalayan koulun tytöillä. Löysin kivan kankaan ja teetinkin mekot Ssesellä ollessani. Siitä kirjoitan lähiaikoina ihan oman jutun.

Seuraavalla kerralla etsin kankaita itselleni, tyttärelleni ja äidilleni, jotka kaikki olemme käsityöihmisiä.

Afrikkalaiset Wax Print -kankaat ovat kiinnostavia, mutta meille suomalaisille haastavia. Niissä on hyvin voimakkaat ja yleensä kirkkaat värit. Yritin etsiä kankaita, joissa värit olisivat pehmeitä ja sävyt viileitä. Vaivasin myyjiä useasti. Onnistuin lopulta löytämään joitakin kankaita, joista saa ommeltua hameita, kesämekkoja, kesähousuja sekä verhot.

Heti kotiin päästyäni tyttäreni tarvitsi musiikkikeikalle persoonalliset housut. Tein ne hänelle kelta-musta-viininpunaisesta kukka-kankaasta. Housuista tuli hyvät. Työkaverini piti sini-valkoisesta kankaasta, jota myin hänelle sopivan palan. Siitä samasta aion tehdä mummolleni kimonon. Äitini piti joistakin kankaista. Hän sai muutaman palan kotelmekkoja varten. Minä itse aion tehdä kesäksi uusia mekkoja ja hameita itselleni. Eivät jää kankaat pölyyntymään kaappiin, vaan tulevat ommelluksi ja käyttöön.

Mitä nyt, matkan jälkeen?

Heräsin maanantaiaamuna aikaisin uneen, jossa metromatkani päätepysäkkinä oli rakennustyömaa. Yritin kovasti etsiä reittiä ulos rakenteilla olevasta suuresta rakennuksesta. En löytänyt, vaikka kuinka etsin ja etsin. Minä kiertelin ja kaartelin rakennustyömaalla, mutta turhaan. Ulospääsyä ei ollut. Heräsin siihen. Olo oli jotenkin hämmentynyt.

Uni kertoi minulle unen keinoin omasta tilanteestani. Koko vuoden olin valmistellut matkaani, lopulta tehnyt sen. Matkani oli onnistunut, se oli mennyt hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Nyt matkan jälkeen ajatukseni risteilevät niissä paikoissa, joissa olin käynyt, niiden henkilöiden luona, joiden kanssa olin viettänyt aikaa. Vähän väliä mieleni siirtyy Afrikkaan. On vaikeaa sopeutua tähän hetkeen ja tähän vuodenaikaan, päivän aikana kohtaamiin tilanteisiin ja ihmisiin. Olen vähän kuin eksyksissä rakennustyömaalla enkä löydä reittiä ulos. En löydä metrorataa, en vaunua, johon astua.

Onneksi asioita tulee eteen koko ajan ja ne ottavat taas otteen minusta. On työ, oppilaat, on oma tytär, omat lähisukulaiset.

Myös Caring Hands työllistää minua. Tuntuu hyvältä, että voin olla täältä käsin auttamassa ystäviäni ja tukemassa heidän työtään Ugandassa. Olen järjestämässä useita myyntitapahtumia, joissa minä tai joku muu myy Caring Handsin helmiä. Helsingissä Kaapelitehtaalla järjestetään Kaapelin joulu, jonne olen ilmoittanut Caring Handsin mukaan. Sain kivan porukan hommaan mukaan. Viikonlopusta tulee varmasti tosi kiva.

Toinen tapahtuma on meidän taloyhtiön joulumyyjäiset. Se varmistui tänään. Tämäniltaisessa kokouksessa ihmiset selkeästi ilahtuivat siitä, että joku ottaa ja järjestää jotain yhteistä. Sellaisesta on ollut selkeästi pulaa. Meitä on muutama, jotka aloimme puuhaamaan tätä pientä tapahtumaa, ja nyt vaikuttaa siltä, että moni haluaa osallistua siihen jollain tavalla.

Kolmas on opettajatuttavani varainkeruuhanke tamperelaisessa koulussa. Hän ja ysiluokkalaiset ottavat Caring Handsin helmiä myyntiin. Osa tuotosta menee heidän retkikassaansa, osa Ugandaan. Juuri tällä tavalla minäkin lähdin tähän koko juttuun mukaan. Hienoa, että nämä nuoret haluavat tehdä varainkeruuhankkeen yhdistämällä siihen kehitysyhteistyön!

Lisäksi seurakuntani pastori on pyytänyt minulta kähetyskertomusta sekä pidempää ohjelmaa jollekin lauantai-illalle. Puuhaa tulee siis olemaan riittämiin vielä pitkäksi aikaa.

Ehkä tänään en ole enää yhtä pahasti eksyksissä kuin eilen aamulla. Metrovaununi  on taas matkalla jonnekin. En näe määränpäätä ihan selkeästi, mutta tuntuu siltä, että tässä vaunussa on ihan hyvä olla ja että suunta on oikea.

Reflektointia

Mitkä olivat minun matkani tavoitteet?

Pääsinkö tavoitteisiini?

Matkani tarkoitus oli viedä toiminnallisia, osallistavia ja visuaalisia menetelmiä niin lasten opetukseen kuin aikuisryhmiinkin.

Viikkoni Kalayan koulussa Ssese-saarella pienten kasten parissa onnistui hienosti. Toin hienovaraisesti, pikku hiljaa koulun arkeen toiminnallisia ja visuaalisia menetelmiä. Opettajat olivat alkujännityksen jälkeen iloisia uusista ideoista.

Kampalassa minulla oli kolme aikuisryhmää: yksi oli Caring Handsin keskuksessa, yksi Namatabassa, yksi Masozissa. Kaksi viimeistä olivat pieniä kyliä Kampalan reunalla.

Näissä ryhmissä harjoittelimme matematiikan perustaitoja, käsittelimme käsihygieniaa, intiimihygieniaa sekä suuhygieniaa. Mietimme ympäristön siisteyteen ja puhtauteen liittyviä asioita sekä roskaongelmaa. Kävimme läpi myös ravintoympyrää ja siihen liittyviä asioita. Keskustelimme myös kyläpankkitoiminnasta ja siihen liittyvistä haasteista. Sisällöt rakentuivat sen mukaan, minkä näin parhaaksi.

Yritin aktivoida oppilaita mahdollisuuksien mukaan. Aktivointi oli rajallista, sillä oppilaat tulivat tunnille miten ehtivät. Tarvitsin lähes koko ajan tulkkia, sillä kaikki aikuiset eivät osanneet englantia. Visualisointikin oli haasteellista, sillä minulla oli käytettävissäni vain fläppitaulu. Käytänössä opetin englanniksi, paikallinen opettaja käänsi, ja minä kirjoitin ja piirsin flappitaululle.

Sopivan aiheen kohdalla järjestin ryhmäkeskusteluja ja niiden purkuja. Ne onnistuivat hyvin. Ryhmäkeskustelujen jälkeen toin oppilaille uusia näkökulmia ja yhdessä pohdimme, miten ne soveltuvat heidän olosuhteisiinsa.

Matematiikan tunneilla käytin jopa aikuisten kanssa numerokortteja. Valmistin myös suuria pahvisia rahoja, joilla harjoittelimme rahalaskuja. Leikimme laskuleikkejä ja leikkikauppaa. Lapsellista, mutta kaikki tykkäsivät. Joillekin laskut eivät edes olleet liian helppoja. Tärkeimpänä tavoitteenani oli luoda naisille tunne, että he osaavat peruslaskutaidot hyvin. Niiden päälle on helppo lisätä vaativampia taitoja. Halusin myös, että kaikki pääsevät osallistumaan tavalla, joka ei vaadi rohkeutta tai hyvää kielitaitoa.

Viimeisenä päivänä pidin peruslaskuista kokeen. Koe osoittautui useimmalle naiselle juuri sopivaksi. Kokeesta Caring Handsin opettajat saivat hyvää tietoa siitä, mikä heidän oppilaidensa todellinen laskutaito on.

Ehdin itse olla eniten Masozissa, joten siitä ryhmästä tuli minulle hyvin läheinen. Viimeinen käyntini siellä oli todella tunteellinen. Kun olin kertonut olevani siellä viimeistä kertaa, nousi naisista vanhin ja piti minulle kauniin puheen. Hän myös siunasi minut yhdessä toisten naisten kanssa. Samalla tavalla he toimivat Lauran, toisen suomalaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Hetki oli hyvin herkkä ja tunteellinen.

Minä lähdin auttamaan ja opettamaan, tuomaan erilaisia taitoja Suomesta. Ja mitä sainkaan tilalle? Sydämen täydeltä rakkautta, iloa ja lämpöä!

Toivon saavani mahdollisuuden käydä tässä kylässä ja tavata näitä naisia uudestaan.

Namataban kylä lähellä Kampalaa. Caring Hands tekee työtä tämän kylän naisten kanssa.

Kyläpankkitoiminta

Yksi Caring Handsin toimintamuodoista on ns. Village Saving Programs, eli suomeksi kyläpankkitoiminta. Caring Handsillä on useita kyläpankkeja eri puolilla Kampalaa tälläkin hetkellä. Kaiken kaikkiaan kyläpankkeja on ollut yli 40.

Perusidea on se, että kylän naisille opetetaan säästämistä ja säästöjen käyttämistä tuottoisaan toimintaan. Kylän naisista kootaan tiimi. Naiset säästävät viikottain sen verran kuin pystyvät ja laittavat säästöt yhteiseen kassaan. Yhdessä he päättävät, mihin säästetyt rahat käytetään. Säästöillä voidaan esim. päättää ostaa siemeniä ja alkaa viljellä jotain tiettyjä vihanneksia myyntiin, tai säästöillä voidaan ostaa porstaita, lehmä, kanoja jne. 

Caring Handsin opettajien työtä on opettaa kylän naisille säästämiseen ja pienyritykseen tarvittavia taitoja, kuten luku- ja kirjoitustaitoja sekä matematiikkaa. Minä itse kuljin opettajien matkassa ja opetin näillä naisille esim. matematiikan perustaitoja.

Masozin ryhmän kanssa suunnittelimme kyläpankkitoimintaa, jossa kylän naiset ostaisivat siemeniä ja kasvattaisivat vihanneksia ja juureksia myyntiin. Ajatuksena oli tarjota vihanneksia ja juureksia lähialueen ravintoloille ja saada luotua sopimus tuottajan ja ostajan välille. Lähdin itse siinä vaiheessa pois, kun asiaa vasta ideoitiin. Haluaisin kuulla lähitulevaisuudessa, miten hanke edistyy.

Kyläpankkitoiminta on kestävää toimintaa. Se opettaa naisia toimimaan yhdessä yhteisen hankkeen eteen. Se opettaa, miten kaiken perustana on yhdessä hankittu varallisuus, sitä, miten varallisuutta investoidaan, ja miten se saadaan tuottamaan. Kun taito on opittu, pärjäävät kyläläiset ilman ulkopuolisen apua. On opetettava ihmiset kalastamaan, kuten ugandalainen ystäväni sanoi.

Masozin kylän naiset viljelevät yhdessä tomaatteja myyntiin