Andrew

Andrew on 17-vuotias poika, jonka isä on kuollut HIV:iin ja äiti on samasta syystä kuoleman sairas. Äiti ei pysty enää huolehtimaan pojastaan, ja siksi Andrew asuu mummonsa kanssa.

Andrew on ollut syntymästään asti itsekin HIV-positiivinen. Aluksi hän ei sitä tiennyt, mutta koska hän koko ajan lapsena sairasteli, tehtiin hänelle 12-vuotiaana testi, jonka tulos oli positiivinen. Andrew saa HIV-lääkkeet ilmaiseksi ja ne pitävät hänet suhteellisen hyvässä kunnossa. Ilman lääkkeitä hän olisi aina altis sairauksille, sillä HIV aiheuttaa immuniteetin heikkenemistä.

Andrew

Andrew käy koulua ja pitää opiskelusta. Hän pitää erityisesti luonnontieteistä. Hän haluaisi opiskella lisää ja valmistua insinööriksi. Andrewn koulumaksuista vastaa hänen mummonsa, jolla on kahdeksan muuta lasta ruokittavana ja koulutettavana.

Andrewn mummo on vasta 54-vuotias, mutta vaikuttaa vanhemmalta raskaan elämän ja selkäkivun johdosta. Hänen elämäntarinansa on täynnä haasteita. Hän sai miehensä kanssa seitsemän lasta. Mies on nyt jo kuollut, mutta niin on myös hänen neljä lastaan, jotka kaikki kuolivat HIV:iin. Oman miehen kuoleman jälkeen mummo meni uusiin naimisiin. Mies toi edellisestä liitostaan kaksi lasta heidän kotiinsa. Mies häipyi, ja nyt ne kaksi lasta ovat mummon hoidettavana. Eri syistä johtuen hänen omat lapsetkin ovat jättäneet äidilleen lapsia hoidettavaksi ja koulutettavaksi. Mummolla on siis kaikenkaikkiaan yhdeksän lasta elätettävänään ja koulutettavanaan. Haastetta siis riittää.

Mummolla on peltotilkku, jossa hän viljelee vihanneksia myyntiin. Ongelmana on vaan se, että hänen selkänsä on todella kipeä. Leipä ei siis tule helpolla.

Andrew on Caring Handsin tuen piirissä. Nyt Andrewlle on löytynyt Suomesta kummipariskunta, joka haluaa tukea häntä opiskelemaan ammattiin. Se on kuin lottovoitto, sillä ilman ulkopuolisen tukea hänen opiskelunsa melko suurella todennäköisyydellä loppuisivat hyvin pian. Hoitamalla HIV:ä, opiskelemalla ahkerasti, tekemällä välillä pieniä hommia ja säästömällä rahaa tulevaisuutta varten, voi Andrew saada itselleen hyvän elämän.

Andrew perheen muiden lasten kanssa

Mummo lasten kanssa

Työ kylien ihmisten parissa

Ugandassa ihmisten tuloerot vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen. Täällä on hyvin rikkaita ihmisiä, jotka asuvat hienoissa tilavissa taloissaan korkeiden aitojen suojaamina. Näillä ihmisillä on varaa pitää useita hienoja maastoautoja ja useita palvelijoita ja nauttia erilaisista muista mukavuuksista.

Aivan siinä vieressä voi asua ihmisiä mitä puutteellisimmissa olosuhteissa slummeissa ilman infrastruktuuria, sisään tulevaa vettä ja sähköä. Seinät ja katot voivat olla pellistä, lattia pelkästään maalattia. Myrskyn tullessa nämä hökkelit voivat lillua vedessä ja hajota kasaan.

Caring Hands tekee työtä näiden kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Se löytää asiakkaansa tehdessään yhteistyötä paikallisten sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Caring Handsin työ on monenlaista. Se tekee koulu- ja kotikäyntejä niiden ihmisten luona, joiden olosuhteet ovat äärimmäisen haastavat. Se järjestää kerhotoimintaa tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille viikonloppuisin. Myös kierrätyshelmien valmistaminen ja niiden myynti on osa Caring Handsin toimintaa ja sen rahoittamista.

Caring Hands antaa peruskoulutusta lukemisessa, kirjoittamisessa, matematiikassa ja esim. terveystiedossa. Se järjestää naisille opetusta, miten säästetään naisten omaan kyläpankkiin ja auttaa naisia luomaan sellaista pienimuotoista yrittämistä, joka on kylän naisille saavutettavissa.

Perusperiaate vähävaraisten ihmisten auttamisessa on se, että toiminta voimauttaa, eli auttaa ihmisiä tulemaan toimeen omin avuin. Sellainen toiminta on kestävää kehitystä ja sillä on hyvät adellytykset jatkua senkin jälkeen, kun tuki jää pois.

Barbra vauvansa kanssa

Minä olen tällä viikolla ollut mukana kotikäynneillä pienissä kylissä. Namatabassa Kampalan laitamilla tapasin aivan ihanan Barbran vauvansa kanssa. Barbra on neljän lapsen äiti ja leski. Hänen miehensä kuoli liikenneonnettomuudessa tänä vuonna. Barbra elää hyvin vaatimattomissa olosuhteissa. 

Barbra myy vesipulloja liikenteen keskellä, kuten niin moni muukin täällä. Toiminta on laitonta, ja jos jää kiinni, voi helposti menettää koko omaisuuden. Myyntituloillaan Barbra maksaa kolmen kouluikäisen lapsensa koulumaksut. Ruokaa Barbra saa jonkin verran omasta maastaan.

Vaikka Barbran olosuhteet ovat todella haastavat, on Barbralla hyvä asenne elämää kohtaan. Hän on ihanan iloinen ja valoisa. Hänellä on pilke silmäkulmassa ja hän tuntuu uskovan tulevaisuuteen. 

Barbran naapurissa asuu hyvin heikkorakenteisessa hökkelissä perhe, jossa asuu äiti neljän lapsensa kanssa. Olimme ilmoittaneet tulostamme, mutta äiti ei siltikään ollut kotona. Naisen lapset olivat kuitenkin kotona.

Koti oli likainen ja haisi pahalta. Perheen kymmenen vuotias tyttö keitti kattilassa jotain, ehkä poshoa. Hän kuulemma muutenkin tekee heillä ruokaa äidin ollessa kaupungissa myymässä vesipulloja. 

Lapset kotitalonsa edessä. Perheen 10-vuotias tyttö pitää huolta nuoremmista sisaruksista äidin ollessa töissä.

Isoimmat lapset olivat käyneet aikaisemmin koulua, mutta koulu oli pitänyt lopettaa kesken, koska äiti ei ollut pystynyt maksamaan koulumaksuja.

Lasten isä on lähtenyt, eikä hän anna perheelle ruokarahaa. Hänellä on uusi perhe, eikä hän käy enää Namatabassa näiden neljän lapsen ja heidän äitinsä luona.

Caring Handsin työntekijät tuntevat äidin ja tietävät, että perheen äidillä on rankkaa ja se vaikuttaa hänen mielenterveyteensä. Lasten tilanne suretti minua kovasti. Minua lohdutti kuitenkin tieto, että perhe on Caring Handsin tuen piirissä. Caring Handsin työntekijät miettivät, mikä olisi paras tapa tukea äitiä ja hänen lapsiaan. Voi olla, että mukaan otetaan kaupungin sosiaalityöntekijät ja heidän keinonsa.

Perheen 10-vuotias tyttö olisi saatava kouluun mahdollisimman pian. Jos hän ei sinne pääse, on hyvin todennäköistä, että hän tulee raskaaksi viiden seuraavan vuoden sisällä. Ugandassa teiniraskaudet ovat hyvin hyvin yleisiä. Uganda on siinä asiassa maailman kärkisijoilla.

Jacqueline -opettaja, Rachel -sosiaalityöntekijä, Barbra vauvansa kanssa sekä minä Namatabassa

Vaikka monen ihmisen tilanne on täällä todella huono, näkee täällä todella vähän masennusta tai toivottomuutta. Useimmat ihmiset ovat iloisia ja toiveikkaita.

Kiitos kaikesta! Thank you for everything!

Kiitos Kalaya Learning Centerin henkilökunta! Piditte minusta hyvää huolta! Toivottavasti  nähdään taas joskus!

Thank you very much to all of you in Kalaya! You took very good care of me. I enjoyed beeing with you a lot. I wish I'll have a chance to see you later avain!

Aunt Christine ja Aunt M tarjosivat minulle joka päivä herkullista ruokaa.

Aunt Christine leipoi minulle yhtenä päivänä korvapuusteja, joita hän oli oppinut leipomaan joskus aikaisemmin suomalaisilta. Koska sähköuunin ei toiminut, paistoi hän pullat perinteisessä uunissa.

Nukuin yöni näin ihanassa sängyssä moskiittoverkon alla. Victoria-järven seutu on malaria-aluetta, mutta malariaa levittäviä hyttysiä on harvoin.

Näkymiä Sseseltä

Hotellin rannassa Kalangalassa. Lautta mantereelta Entebbestä on juuri saapumassa saarelle.

Kalangalan kauppatori

Kalangalan vihannestori

Perinteistä asumista Kalangalan pikkukaupungin tuntumassa. Perheellä on pieni yritys, joka valmistaa chapati-leipää. (Huom. mainoskyltit)

Jotkut asuvat vielä perinteisellä tavalla puisissa taloissa. Niissä on usein ihan vaan maalattia. Talon yhteydessä on pihapiiri, jossa on tilaa viljelyksille sekö karjalle. Tämä talo sijaitsee aivan Victoria-järven rannalla kaukana muusta asumuksesta.

Ystäväni Herra Vuohi

Minä sain Ssesellä aivan erityisen ystävän, Herra Vuohen. Se oli ilmestynyt jostain ja oleili Kalayan koulukampuksella muutaman päivän. Sillä oli naru kaulassa. Naru oli sotkeutunut sen jalkoihin, niin ettei voinut kävellä ihan normaalisti.

Herra Vuohi tykkäsi erityisesti lapsista. Kun lapset olivat koulussa, se tuli ovien taakse ihmettelemään. Kun ovet aukaistiin, se käveli siihen luokkaan, jossa oli kaikista pienimmät oppilaat. Oppilaiden opetuksesta ei tietenkään tullut yhtään mitään, vaan lapsia Herra Vuohi vaan nauratti. Minä tartuin Herra Vuohen naruun ja ihan ensimmäiseksi selvitin sotkuisen narun ja vapautin vuohen. Kiskoin narusta ja johdatin sen ulos pelikentälle. 

Palasin luokkaan ja jatkoimme tuntia. Aivan pienen hetken kuluttua Herra Vuohi oli taas ovella ja se asteli tottuneesti luokkaan. Niinpä tartuin sitä narusta ja vein sen taas pelikentälle. Sinne se jäi määkimään.

Palasin taas luokkaan ja jatkoimme hommia. Ja kukas se taas olikaan ovella? Herra Vuohi! Minä sanoin Herra Vuohelle, että vien sen nyt toisten eläinten luokse, jotta sillä on suurin piirtein samanlaista seuraa. Minä vedin sitä naurusta ja se tuli ihan kiltisti mukana. Se oli jo tottunut minuun. Vein sen kauemmaksi pihamaalle paikkaan, missä oli pieni vasikka. Kiinnitin Herra Vuohen narusta puuhun ja toivotin sille mukavaa päivänjatkoa vasikan seurassa. Herra Vuohi vaikutti ihan tyytyväiseltä. Se alkoi syödä heinää.

Seuraavana päivä oli lauantai. Kävin avaamassa Herra Vuohen narun ja käskin sitä mennä kotiin. Herra Vuohi asteli suoraan pihan poikki kouluun ja pikkulasten luokan oven taakse. Hetken ajan se ihmetteli ja  kuunteli. Ei lasten ääniä. Sinä päivänä lapset eivät oleet tulleet kouluun.

Tovin siinä seistyään se käveli vesitankin luokse ja nuolaisi lattialta vähän kostuketta. Sen jälkeen se hetken seisoskeli siinä ja mietti. Se katsahti kohti porttia ja alkoi kulkea sitä kohti. Se käveli portista ulos ja hyppäsi pientareelle. Hei hei, Herra Vuohi! Toivottavasti löydät kotiin!

Uimakoulu Victoria-järvessä

Viimeisenä päivänä ennen lähtöäni päätimme mennä uimaan. Se oli hyvin erikoinen toive täällä! Ugandalaiset eivät ui. He suorastaan pelkäävät vettä. Ryhmässä oli monia, jotka eivät olleet koskaan vedessä!

Aluksi meidän piti mennä autolla, mutta auto oli mennyt rikki ja sitä piti korjata. Muutenkaan emme olisi mahtuneet yhteen pikkuautoon, sillä ammattikoulun melkein kaikki tytöt halusivat tulla mukaan, joten meitä oli yhteensä lähes kaksikymmentä. Niinpä päätimme kävellä saaren toiselle puolelle hotellin rantaan.

Ilma oli suloisen lämmin ja niin oli vesikin. En ole koskaan ollut niin lämpimässä järvivedessä.

Vähensin vaatteita ja juoksin veteen. Kohta tytöt seurasivat rohkeasti perässä. He eivät omistaneet uikkareita, mutta se ei estänyt heitä uimasta. He uivat alusvaatteissa ja jotkut pikku topeissa. Yksi oli ilman yläosaakin, eikä hän ollut siitä moksiskaan.

Tytöt nauttivat suunnattomasti vedestä. Yksitellen he tulivat luokseni ja opetin heille uimista. Opetin, miten potkitaan tehokkaasti ja voimia säästäen, miten toimia käsillä tehokkaasti ja rauhallisesti. Tuin käsistä, tuin mahan alta taitojen kehittyessä. Välillä pyysin kaveria tukemaan mahan alta itseni ollessa käsipuolella. Tytöt harjoittelivat todella sinnikkäästi. He olivat innokkaita ja jaksavia. He harjoittelivat pitkään. 

Siitä ryhmästä neljä oppi uimaan muutamia metrejä, yksi tai kaksi ehkä 20 m. Kaikki saivat rohkeutta olla vedessä ja iloa uimisesta. On pakko sanoa, että minulla ei ole koskaan ollut mitään ryhmää, joka olisi näin hyvin oppinut uimista. Aivan huippu ryhmä!

Opettajat kuvassa: Winny, Jaana ja Eve sekä pikku Toto

Sabiny -tyttöjä Itä-Ugandasta läheltä Kenian rajaa

Sponsoroitua ammattiin valmistavaa opiskelua 

Kalaya Learning Centerissa toimii kaksi ammattiin valmistavaa linjaa, ompelulinja ja kampaamolinja.

Ompelulinjalla opiskellaan koneompelua. Tytöt ompelevat myyntiin mm. kauniita kasseja. Myöhemmin opeusohjelmaan sisältyy pukuompelua ja liiketaloutta. Koulutuksen lopussa tytöt saavat todistuksen ja ompelukoneen, jotta he voivat laittaa pienen ompeluyrityksen pystyy.

Kampaamolinjan tytöt harjoittelevat erilaisia kampauksia afrikkalaisii hiuksiin. Koulutuksen jälkeen he voivat laittaa oman pienen kampaamon pystyyn.

Kaikki opiskelijat ovat tyttöjä ja he ovat kaikki päässeet opiskelemaan sosiaalisin perustein. Koulumaksut hoituvat sponsoreiden avulla. Suomessakin on joitakin henkilöitä, jotka toimivat sponsoreina.

Tytöt tulevat eri puolilta Ugandaa ja edustavat eri heimoja ja kieliä. Tytöillä on erilaisia syitä, miksi he ovat tuen parissa ja kaukana kodeistaan. Osa tytöistä on lähtenyt Itä-Ugandassa tapahtuvaa ympärileikkausta pakoon. He saavat koulusta ja asuntolasta suojapaikan tältä väkivaltaiselta ja kivuliaalta teolta. Osa näistä tytöistä ei voi palata kotiin vähään aikaan, koska heitä uhkaa vaara, että heidät napataan ja viedään väkisin toimenpiteeseen.

Koulun johtajan nimi on Jacqui Forde. Hän on Yhdysvalloista. Koulun asiat ovat hänelle sydämen asia. Hän tekee kaikkensa, jotta koulu voisi toimia laadukkaasti ja jotta koulu saisi uusia oppilaita ja heille sponsoreita.

Uusi lukukausi alkaa huhtikuussa. Kun uudet tytöt saapuvat, eivät he aluksi puhu välttämättä ollenkaan kenenkään kanssa samaa kieltä. Pikkuhiljaa he oppivat lugandaa ja englantia.

Eri heimoilla on eri kielien lisäksi eri tapoja, joten ihan alussa kaikilla on opeteltavaa uusissa tavoissa, ennen kuin yhteiselo alkaa sujua.

Nyt marraskuun alussa, kun koulua on kestänyt reilu puoli vuotta, vaikutti tyttöjen kesken vallitsevan hyvä yhteishenki. Kaikilla näytti olevan ystäviä.

Tyttöjen koulutukseen ja ylläpitoon kuuluu työ kampuksen ja koulun hyväksi. Tytöillä on työvuorot, jolloin he auttavat kampuksen keittiössä, luokkahuoneiden siivouksessa, pikkuoppilaiden ruokailun järjestämisessä ja kampuksen siivouksessa. He myös valmistavat itse ruokansa, joka on joka päivä poshoa (maissipuuroa) ja papuja. Tytöt myös pesevät itse pyykkinsä käsin.

Tytöillä on joka ilta iltahartaus, jossa he laulavat, soittavat djembe-rumpua ja rukoilevat. Laulu on hyvin voimallista ja rytmikästä, mikä on tyypillistä afrikkalaiselle musiikille. Tytöt tulivat useina iltoina ruokasaliin pitämään hartautta, jotta saisin osallistua siihen. Se oli minulle suuri ilo ja kunnia. 

Näiden tyttöjen käytöksestä huokui rauha ja tyytyväisyys. He nauttivat opiskelusta ja toistensa seurasta. Olen iloinen, että sain tutustua näihin tyttöihin.