Paikallisen yhteyshenkilön kommentti

Oli melkoisen haastavaa saada yhteys Gloriaan ja Harrietiin Kalayan lokakuun 2017 kouluvierailun jälkeen. Siinä välissä on tarvittu useiden ihmisten apua. Yksi heistä oli Kalayan ompeluluokan opettaja ja toinen Gulussa asuva Ugandan helluntaseurakunnan tekninen yhteyshenkilö Mr Lakoch Bosco. Hän on ollut yhteydessä tyttöihin ja sähköpostin kautta minuun Suomeen.

Mr Lakoch Bosco on ollut koko ajan hyvin kiinnostunut ja kannustava työni suhteen. Hän halusi kommentoida blogitekstejäni. Lupasin postata sen tänne sivuilleni. Kiitos, LB!

------

Ms. Jaana Susan Lahtinen a finish teacher tourist based in Helsinki Finland traveled to Gulu Northern Uganda two times in July and October 2018 respectively, hosted by the members of the local churches in Gulu Town. Her visit was to tour and be able learn about the community living in Gulu Northern Uganda. She heard about the impact of the Lord Resistance Army led by Joseph Kony’s war that the community went through for a long time.

She had good ideas of working with the youth and innovatively started working with piloting a self-reliance sustaining community project in textile and design production made out the African wax materials of various make to suit the people living locally and internationally. These products are produce at a reasonable cost and expected to make profit to be able sustain the cost of production and others.

I commended her contribution to the youth in Gulu Northern Uganda in this era of recovery processes that shall make the youth create employments and increased household income, thus, contributing to the Government of Uganda revenue tax base.

Her contributions is among the multi-stakeholders contributing to the recovery processes of Northern Uganda in line with the SDG’s 2030, Uganda’s Vision 2040 and other partner’s development frameworks. Comments by Lakoch John Bosco – Technical Advisor, Pentecostal Churches of Uganda, Website: http://pcu.ug/nec.html

Mr Lakoch Bosco ja seurakunnan pastorirouva

Tyttöjen business hyvään alkuun

Kampalan keskustassa on iso tavaratalo, jossa on monia pieniä kangaskauppoja. Menen siellä ihan sekaisin. Ostin sieltä nytkin tämän reissuni aikana ison kasan ihania Wax Print - kankaita. Tyttöjen kanssa ompelimme niistä joitakin sohvatyynynpäällisiä kotiin vietäväksi. Samalla opetin tytöille tarkkuutta ja huolellisuutta. Tyynynpäällisistä tuli aivan ihania!

Jätin Glorialle ja Irenelle ison kasan ylijäämäkankaita, joista he voivat ommella tuotteita myyntiin paikallisille markkinoille. Ideoimme yhdessä, mitä ne tuotteet voisivat olla.

Yövyimme ystäväni kanssa Iron Donkey -nimisessä guesthousessa. Päivien aikana oli tullut paikan työntekijöiden kanssa puheeksi, mitä minä siellä paikallisten tyttöjen kanssa teen. Juuri ennen kuin olimme jättämässä guesthousen, halusi paikan johtaja puhua meidän kanssamme. Hän kertoi, että neljä kertaa vuodessa guesthousessa pidetään markkinat, jonne kaikki alueella asuvat muzungut (valkoiset) saavat kutsun. Markkinoilla alueen käsityöläiset voivat myydä omia tuotteitaan. Seuraavat markkinat olisivat ensi marraskuussa. Silloin muzungut ostavat joululahjoja omaisilleen. Minun tyttöni voisivat tulla sinne myös tuotteidensa kanssa. Tämähän oli hyvä uutinen!

Seuraavana päivänä soitin Glorialle ja kerroin hänelle tästä hienosta businessmahdollisuudesta. Hän ilahtui uutisestani. Ideoimme yhdessä, mitä kaikkea markkinoille voisi valmistaa: patalappuja, kangaskoreja, kangaskasseja, meikkilaukkuja, tyynynpäällisiä... Tuntien Glorian hän varmasti aloitti työskentelyn heti soittoni jälkeen.

Asiat ovat menossa näiden nuorten naisten kohdalla hyvään suuntaan. Olen siitä hyvin onnellinen.

Gloria, minä ja Irene esittelemässä uusia African Wax Print -kankaista tehtyjä sohvatyynynpäällisiä.

Ugandan tytöt ulkomaille ansaitsemaan parempia tuloja

Paikallinen ystäväni saatteli minut lentokentälle, jossa meillä oli jonkin aikaa odotella. Ystäväni huomio kiinnittyi kolmen hengen ryhmään, jossa kovasti selvitettiin jotain ongelmaa. Noin parikymppinen huovipäinen tyttö itki puhelimeen, nuori mies puhui paljon ja kovaan ääneen kädessään kasa papereita. Välillä hän puhui paikalla oleville kahdelle naiselle, välillä puhelimeen. Paikallinen ystäväni sai jonkin verran selvää puheesta. Kyse oli tytön lähdöstä arabimaihin töihin. Häneltä puuttui jotain, mitä siinä sitten selviteltiin.

Lentokentällä tajusin, että arabimaihin lähteviä tyttöjä ja nuoria naisia oli paljon. He olivat kaikki pukeutuneet hyvin peittäviin vaatteisiin. Heillä oli maahan asti ulottuva musta hame, ranteisiin saakka oleva tiukka musta paita, jonka päällä oli valkoinen T-paita jonkin rekrytointifirman teksteillä. Kaikilla heillä oli hiukset, kaulan ja niskan peittävä huivi/päähine. Vaikka Ugandassa on paljon muslimeja, on heidän pukeutumiskoodinsa melko salliva. Näin peittävään pukeutumistyyliin ei siellä törmää.

Se kone, jolla lentäisin Entebbestä Dubaihin, oli täynnä näitä nuoria naisia. Minun paikkani oli kahden tällaisen naisen välissä.

Toinen vierustovereistani oli innokas juttelemaan. Näytin hänelle valokuvia Ugandan projekteistani, hän taas kertoi minulle omasta lähitulevaisuudestaan.

Hän on kotoisin Itä-Ugandasta läheltä Kenian rajaa. Hän on uudestisyntynyt kristitty, eikä ole koskaan käyttänyt sellaisia vaatteita, jotka hänellä on nyt päällään, mutta hänen täytyy, koska hän on matkalla töihin Saudi-Arabiaan. Hän tulee toimimaan siellä jossakin perheessä kotiapulaisena. Työtunteja ei ole rajattu, vaan hänen pitää olla töissä koko ajan. Palkka on 900 000 Ugandan shillinkiä kuukaudessa (n. 200e), mikä on ugandalaisittain hyvä, mutta länsimaalaisesta perspektiivistä aivan surkea. Hänen oli pakko lähteä, koska Ugandassa ei ole töitä hänen kaltaiselleen nuorelle naiselle.

Hän tiesi kertoa, että lennolla olevat tytöt sijoittuvat eri arabimaihin. Sopimus on kaksivuotinen. Määränpäässä naisilta otetaan passit pois. Ne annetaan takaisin ennen paluumatkaa. Naisilta odotetaan kuuliaisuutta ja ahkeruutta. Ongelmatilanteissa heitä pyydetään menemään järjestäjäfirman toimistoon. Siellä päätetään, lähetetäänkö nainen takaisin kotimaahan. Jos niin käy, ei paluuta samaan maahan enää koskaan suoda. 

Tämä vierustoverini oli tietoinen niistä vaaroista, joita tämä reissu voisi tuoda mukanaan. Häntä jännitti lentäminen ja pelotti tulevaisuus. Hänellä oli lennolla lähellä useita tuttuja, joten hän ei ollut yksin. Toisaalta hän oli iloinen siitä, että oli saanut töitä.

Itse katsoin juuri pari päivää sitten videon Facebookissa, joka kertoi näistä arabimaihin lähteneistä nuorista naisista. Hirvittää, mitä kaikkea ne videolla olleet naiset olivat saaneet kokea: ylipitkiä työpäiviä, palovammoja, kidutusta, raiskauksia... Passit on otettu pois, kohtelu ja työmäärä on kuin orjilla. Nyt törmäsin kokonaiseen lentokoneelliseen naisia lähdössä töihin arabimaihin. Selkäpiirtäni karmii, mahaani vääntää, kurkussa on ikävä möykky ja itkettää. Olen syvästi pahoillani siitä, miten Afrikan tyttöjä kohdellaan. Miksi tällainen sallitaan? Miksei Uganda pidä huolta omista tytöistään, omista nuoristaan? Miksi se sallii oman maansa tytöt ja naiset orjiksi jonnekin muihin maihin? Voiko tälle tehdä mitään? Kuka voi? Välittääkö kukaan?

Olen jotenkin ihan sanaton tämän todellisuuden kanssa. Kun näkee videoita vääryyksistä, joia maailmassa  tapahtuu, kokee hetken surua niiden asioiden takia. Mutta kun törmää tähän todellisuuteen itse, ymmärtää, että asia on tosi ja sitä tapahtuu paljon, ja se järkyttää. 

Kuinka epäoikeudenmukainen maailma onkaan!

Opetus ei ole mennyt hukkaan

Viime heinäkuussa opetin tytöille tilkkutyötekniikkaa. Teimme kirjavista puuvillapalasista patalappuja. Tytöt myös tykkäsivät minun kangaslaukustani ja tekivät pika pikaa itselleen samanlaiset. 

Sain tänään kuulla, että he ovat kuluneiden kolmen kuukauden aikana tehneet useita patalappuja, kangaskasseja ja niiden lisäksi kukkaroita, jotka he sitten myivät markkinoilla. Ne olivat menneet hyvin kaupaksi. Näillä tuloilla he olivat maksaneet äidin sairaalakuluja, äiti kun oli joutunut moottoripyöräonnettomuuteen. 

Olen todella iloinen siitä, että nämä minun ihanat tyttöni ottavat vastaan opetusta ja käyttävät sen heti hyödyksi. Uskon, että he tulevat pärjäämään elämässään omalla työllään. 

Irene ja Gloria työntouhussa

Harriet

Harriet on yksi niistä kolmesta tytöstä, joille yritän saada luotua työtä. Hän asuu Luoteis-Ugandassa Zumbossa, monen tunnin matkan päässä täältä Gulusta. Viime heinäkuussa hän matkusti tänne Guluun ja teki yhdessä Glorian ja Irenen kanssa töitä.

Harriet soitti minulle heti kohta Ugandaan tuloni jälkeen. Hän oli hyvin mielissään tulostani ja kovasti odotti tapaamistamme. Juuri ennen matkaani Harriet ilmoitti, että minun pitäisi jutella hänen isänsä kanssa. Lupasin tehdä sen. 

Harrietin isään oli vaikeaa saada yhteyttä. Lopulta yhteyshenkilöni L. Bosco sai hänet puhelimella kiinni. Sain kuulla myöhemmin, että tytön isä ei pitänytkään tytön lähtemistä viikoksi Guluun hyvänä ajatuksena. Tyttö oli nimittäin mennyt juuri hiljattain naimisiin. Uusi aviomies ei halunnut hänen lähtevän.

Harriet soitti minulle ja itki tilannetta. Hänellä ei ole kotona yhtään mitään tekemistä. Hän halusi tulla toisten tyttöjen kanssa ompelemaan. Isä antoi kuulemma luvan ja aviomies myöskin. Koko juttu oli kuulemma L. Boscon keksimää. Ota tuosta nyt sitten selvää. Miehet!

Kirkon jälkeen minä, Gloria ja Irene istahdimme pöydän ääreen ja pohdimme tilannetta. Gloria ja Irene tiesivät kertoa, että Harriet oli mennyt isältään salaa naimisiin. Tälläistä voi kuulemma tapahtua, jos tytön kotona asiat eivät ole kunnossa. Harrietin äiti on kuollut ja isä pitää taloa yllä. Harrietin aviomies on nuori, Harrietkin on vasta 18. Glorian ja Irenen kanssa laskeskelimme, että jos Harriet ei pidä huolta ehkäisystä, voi hän ensi heinäkuussa olla jo ensimmäisen lapsensa äiti. Pienen lapsen kanssa matkustaminen Guluun ei enää onnistuisikaan. Yhteistyö näiden muiden tyttöjen ja minun kanssani voi helposti hankaloitua ja käydä mahdottomaksi.

Gloria ja Irene olivat sitä mieltä, että ugandalaiset miehet ovat niin mustasukkaisia, että he eivät siksi mielellään päästä naisiaan töihin pitkän matkan päähän. He antavat naisensa mieluummin istua köyhässä kodissa kuin tienata rahaa toisessa kaupungissa. Tämäkin voi olla syy siihen, että Harriet ei päässyt lähtemään.

Minun käteni ovat sidotut. Olisin maksanut matkat, ruoat ja ompelutoistä palkkaa, mutta miehet eivät antaneet Harrietin lähteä. En voi asialle yhtään mitään. Minä aion tehdä ompeluhommia sitten pelkästään Glorian ja Irenen kanssa.

Näissä kehitysmaissa tyttöjen ja naisten voimaantumiselle on monia haasteita ja esteitä. On valtavaa köyhyyttä, kuolemaa, perheiden hajoamisia ja hylkäämiskokemuksia ja mustasukkaisuutta. On haasteita perhesuunnittelussa, minkä johdosta lapsia syntyy perheeseen enemmän kuin perheen kantokyky sallii. Hauraassa asemassa olevat nuoret naiset eivät pääse riittävästi voimautumaan ja hankkimaan tuloja, kun jo siirtyvät aviomiehille tuottamaan jälkeläisiä. Köyhyyden kierre vaan jatkuu ja jatkuu. Pelkään juuri näin käyvän ihanan Harrietinkin kanssa.

Takaisin Guluun

Matkustin tänään seitsemän tuntia postibussin kyydissä Kampalasta Pohjois-Ugandaan Guluun. Matka oli pitkä, mutta muuten kaikin puolin miellyttävä.

Asetuin asumaan Iron Donkey -nimiseen hostelliin kaupungin keskustaan. Asuin tässä samassa paikassa viime kesänäkin. Paikka on ihana, hyvin länsimainen. Täällä tuoksuu hyvälle ruoalle, tuoreille leivonnaisille ja kahville. Kun elää jonkun aikaa vieraan kulttuurin parissa, tuntuu kotoisalta, kun astuu tälläisen hostelliin, jossa sisustus, kalustus, tuoksut ja maut ovat tuttuja. 

Vietin viime kesänä täällä Gulussa reilun viikon ommellen kolmen tytön kanssa housuja ja shortseja. Halusin pilotoida sitä, millä tavalla suomalaiset asiakkaat ottaisivat vastaan afrikkalaisista kuoseista valmistetut vaatteet. 

Vaatteiden oli tarkoitus mennä myyntiin African Bazaar -tapahtumaan, jonka piti olla syyskuun lopussa. Valitettavasti tapahtuma peruuntui ilmeisesti liian vähäisten pöytätulojen takia. Sellainen tapahtuma pyritään kuulemma kuitenkin järjestämään ensi vuonna.

Nyt, kun sitä tapahtumaa ei järjestetty, jäivät housut myymättä. Tällä hetkellä mietin, mikä olisi se kanava ja ketkä ne asiakkaat, jotka voisivat olla kiinnostuneita tämäntyyppisistä tuotteista. Uskon, että oikea kohderyhmä on olemassa ja se oikea kanava myös. Tämä asia ei jätä minua rauhaan, vaikka selkeästi minulla onkin haasteita edessäni.

Halusin tulla tapaamaan täällä Gulussa tyttöjäni, Gloriaa, Ireneä ja Harrietiä. Suunnittelemme tulevaisuuden hankkeita ja ehkä vähän ompelemme jotain kivaa. Minulla on viikko aikaa touhuta näiden ihanien nuorten kanssa ennen kuin taas joudun lähtemään takaisin Suomeen.

Afrikkalaiset Wax Print -kankaat

Olen rakastunut pahemman kerran afrikkalaisiin Wax Print -kankaisiin. Niissä on jotain sellaista uutta ja jännittävää, mikä saa mielikuvitukseni liikkeelle. Olen ikäni touhunnut kankaiden parissa ja olen jollain tavalla kyllästynyt Suomen kangasvalikoimiin ja vaatekauppojen vaatteiden kuoseihin. Ne kaikki ovat vuodesta toiseen kovin samanlaisia. Afrikkalaiset Wax Print -kankaat tuovat raikasta vaihtelua pukeutumiseen ja sisustamiseen.

Olen kuluneen viikon aikana käynyt Kampalan kangastavaratalossa kolme kertaa. Joka kerta sieltä on tarttunut käteen 3 - 8 kangasta, joista jokaisessa on se 6 yeards eli 5,4 m. Ostamiani kankaita on toisinsanoen monta kiloa ja monta monituista metriä. Kaksi niistä menee äidilleni, kahdesta tulee mekko ystävilleni, yhdestä tulee pöytäliina tyttäreni syntymäpäiville ja joistakin sohvatyynynpäällisiä. Valitsemani kankaat ovat mielestäni hyvin monikäyttöisiä ja niistä saa vaikka mitä muutakin.

Minulla on täällä Afrikassa jäljellä enää yksi viikko. Sen jälkeen palaan takaisin Suomeen. Ilmastonvaihdos on mitä suurin. Ugandassa on ihana ikuinen kesä. Lämpötila vaihtelee 24 ja 34 välillä. Välillä on pilvistä ja sataa, välillä aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Kun palaan kotiin, on edessä vuoden pimein ja kylmin kausi. On paljon mahdollista, että makaan alakuloisena sängyn pohjalla joitakin päiviä ennen kuin taas reipastun ja pääsen kulttuurishokista yli.

Afrikkalaiset kankaat iloisine kuvioineen ja väreineen tuovat minulle paljon iloa ja energiaa loppusyksyn ja alkutalven synkkiin päiviin ja pitkiin iltoihin.