Kiitos kaikesta! Thank you for everything!

Kiitos Kalaya Learning Centerin henkilökunta! Piditte minusta hyvää huolta! Toivottavasti  nähdään taas joskus!

Thank you very much to all of you in Kalaya! You took very good care of me. I enjoyed beeing with you a lot. I wish I'll have a chance to see you later avain!

Aunt Christine ja Aunt M tarjosivat minulle joka päivä herkullista ruokaa.

Aunt Christine leipoi minulle yhtenä päivänä korvapuusteja, joita hän oli oppinut leipomaan joskus aikaisemmin suomalaisilta. Koska sähköuunin ei toiminut, paistoi hän pullat perinteisessä uunissa.

Nukuin yöni näin ihanassa sängyssä moskiittoverkon alla. Victoria-järven seutu on malaria-aluetta, mutta malariaa levittäviä hyttysiä on harvoin.

Näkymiä Sseseltä

Hotellin rannassa Kalangalassa. Lautta mantereelta Entebbestä on juuri saapumassa saarelle.

Kalangalan kauppatori

Kalangalan vihannestori

Perinteistä asumista Kalangalan pikkukaupungin tuntumassa. Perheellä on pieni yritys, joka valmistaa chapati-leipää. (Huom. mainoskyltit)

Jotkut asuvat vielä perinteisellä tavalla puisissa taloissa. Niissä on usein ihan vaan maalattia. Talon yhteydessä on pihapiiri, jossa on tilaa viljelyksille sekö karjalle. Tämä talo sijaitsee aivan Victoria-järven rannalla kaukana muusta asumuksesta.

Ystäväni Herra Vuohi

Minä sain Ssesellä aivan erityisen ystävän, Herra Vuohen. Se oli ilmestynyt jostain ja oleili Kalayan koulukampuksella muutaman päivän. Sillä oli naru kaulassa. Naru oli sotkeutunut sen jalkoihin, niin ettei voinut kävellä ihan normaalisti.

Herra Vuohi tykkäsi erityisesti lapsista. Kun lapset olivat koulussa, se tuli ovien taakse ihmettelemään. Kun ovet aukaistiin, se käveli siihen luokkaan, jossa oli kaikista pienimmät oppilaat. Oppilaiden opetuksesta ei tietenkään tullut yhtään mitään, vaan lapsia Herra Vuohi vaan nauratti. Minä tartuin Herra Vuohen naruun ja ihan ensimmäiseksi selvitin sotkuisen narun ja vapautin vuohen. Kiskoin narusta ja johdatin sen ulos pelikentälle. 

Palasin luokkaan ja jatkoimme tuntia. Aivan pienen hetken kuluttua Herra Vuohi oli taas ovella ja se asteli tottuneesti luokkaan. Niinpä tartuin sitä narusta ja vein sen taas pelikentälle. Sinne se jäi määkimään.

Palasin taas luokkaan ja jatkoimme hommia. Ja kukas se taas olikaan ovella? Herra Vuohi! Minä sanoin Herra Vuohelle, että vien sen nyt toisten eläinten luokse, jotta sillä on suurin piirtein samanlaista seuraa. Minä vedin sitä naurusta ja se tuli ihan kiltisti mukana. Se oli jo tottunut minuun. Vein sen kauemmaksi pihamaalle paikkaan, missä oli pieni vasikka. Kiinnitin Herra Vuohen narusta puuhun ja toivotin sille mukavaa päivänjatkoa vasikan seurassa. Herra Vuohi vaikutti ihan tyytyväiseltä. Se alkoi syödä heinää.

Seuraavana päivä oli lauantai. Kävin avaamassa Herra Vuohen narun ja käskin sitä mennä kotiin. Herra Vuohi asteli suoraan pihan poikki kouluun ja pikkulasten luokan oven taakse. Hetken ajan se ihmetteli ja  kuunteli. Ei lasten ääniä. Sinä päivänä lapset eivät oleet tulleet kouluun.

Tovin siinä seistyään se käveli vesitankin luokse ja nuolaisi lattialta vähän kostuketta. Sen jälkeen se hetken seisoskeli siinä ja mietti. Se katsahti kohti porttia ja alkoi kulkea sitä kohti. Se käveli portista ulos ja hyppäsi pientareelle. Hei hei, Herra Vuohi! Toivottavasti löydät kotiin!

Uimakoulu Victoria-järvessä

Viimeisenä päivänä ennen lähtöäni päätimme mennä uimaan. Se oli hyvin erikoinen toive täällä! Ugandalaiset eivät ui. He suorastaan pelkäävät vettä. Ryhmässä oli monia, jotka eivät olleet koskaan vedessä!

Aluksi meidän piti mennä autolla, mutta auto oli mennyt rikki ja sitä piti korjata. Muutenkaan emme olisi mahtuneet yhteen pikkuautoon, sillä ammattikoulun melkein kaikki tytöt halusivat tulla mukaan, joten meitä oli yhteensä lähes kaksikymmentä. Niinpä päätimme kävellä saaren toiselle puolelle hotellin rantaan.

Ilma oli suloisen lämmin ja niin oli vesikin. En ole koskaan ollut niin lämpimässä järvivedessä.

Vähensin vaatteita ja juoksin veteen. Kohta tytöt seurasivat rohkeasti perässä. He eivät omistaneet uikkareita, mutta se ei estänyt heitä uimasta. He uivat alusvaatteissa ja jotkut pikku topeissa. Yksi oli ilman yläosaakin, eikä hän ollut siitä moksiskaan.

Tytöt nauttivat suunnattomasti vedestä. Yksitellen he tulivat luokseni ja opetin heille uimista. Opetin, miten potkitaan tehokkaasti ja voimia säästäen, miten toimia käsillä tehokkaasti ja rauhallisesti. Tuin käsistä, tuin mahan alta taitojen kehittyessä. Välillä pyysin kaveria tukemaan mahan alta itseni ollessa käsipuolella. Tytöt harjoittelivat todella sinnikkäästi. He olivat innokkaita ja jaksavia. He harjoittelivat pitkään. 

Siitä ryhmästä neljä oppi uimaan muutamia metrejä, yksi tai kaksi ehkä 20 m. Kaikki saivat rohkeutta olla vedessä ja iloa uimisesta. On pakko sanoa, että minulla ei ole koskaan ollut mitään ryhmää, joka olisi näin hyvin oppinut uimista. Aivan huippu ryhmä!

Opettajat kuvassa: Winny, Jaana ja Eve sekä pikku Toto

Sabiny -tyttöjä Itä-Ugandasta läheltä Kenian rajaa

Sponsoroitua ammattiin valmistavaa opiskelua 

Kalaya Learning Centerissa toimii kaksi ammattiin valmistavaa linjaa, ompelulinja ja kampaamolinja.

Ompelulinjalla opiskellaan koneompelua. Tytöt ompelevat myyntiin mm. kauniita kasseja. Myöhemmin opeusohjelmaan sisältyy pukuompelua ja liiketaloutta. Koulutuksen lopussa tytöt saavat todistuksen ja ompelukoneen, jotta he voivat laittaa pienen ompeluyrityksen pystyy.

Kampaamolinjan tytöt harjoittelevat erilaisia kampauksia afrikkalaisii hiuksiin. Koulutuksen jälkeen he voivat laittaa oman pienen kampaamon pystyyn.

Kaikki opiskelijat ovat tyttöjä ja he ovat kaikki päässeet opiskelemaan sosiaalisin perustein. Koulumaksut hoituvat sponsoreiden avulla. Suomessakin on joitakin henkilöitä, jotka toimivat sponsoreina.

Tytöt tulevat eri puolilta Ugandaa ja edustavat eri heimoja ja kieliä. Tytöillä on erilaisia syitä, miksi he ovat tuen parissa ja kaukana kodeistaan. Osa tytöistä on lähtenyt Itä-Ugandassa tapahtuvaa ympärileikkausta pakoon. He saavat koulusta ja asuntolasta suojapaikan tältä väkivaltaiselta ja kivuliaalta teolta. Osa näistä tytöistä ei voi palata kotiin vähään aikaan, koska heitä uhkaa vaara, että heidät napataan ja viedään väkisin toimenpiteeseen.

Koulun johtajan nimi on Jacqui Forde. Hän on Yhdysvalloista. Koulun asiat ovat hänelle sydämen asia. Hän tekee kaikkensa, jotta koulu voisi toimia laadukkaasti ja jotta koulu saisi uusia oppilaita ja heille sponsoreita.

Uusi lukukausi alkaa huhtikuussa. Kun uudet tytöt saapuvat, eivät he aluksi puhu välttämättä ollenkaan kenenkään kanssa samaa kieltä. Pikkuhiljaa he oppivat lugandaa ja englantia.

Eri heimoilla on eri kielien lisäksi eri tapoja, joten ihan alussa kaikilla on opeteltavaa uusissa tavoissa, ennen kuin yhteiselo alkaa sujua.

Nyt marraskuun alussa, kun koulua on kestänyt reilu puoli vuotta, vaikutti tyttöjen kesken vallitsevan hyvä yhteishenki. Kaikilla näytti olevan ystäviä.

Tyttöjen koulutukseen ja ylläpitoon kuuluu työ kampuksen ja koulun hyväksi. Tytöillä on työvuorot, jolloin he auttavat kampuksen keittiössä, luokkahuoneiden siivouksessa, pikkuoppilaiden ruokailun järjestämisessä ja kampuksen siivouksessa. He myös valmistavat itse ruokansa, joka on joka päivä poshoa (maissipuuroa) ja papuja. Tytöt myös pesevät itse pyykkinsä käsin.

Tytöillä on joka ilta iltahartaus, jossa he laulavat, soittavat djembe-rumpua ja rukoilevat. Laulu on hyvin voimallista ja rytmikästä, mikä on tyypillistä afrikkalaiselle musiikille. Tytöt tulivat useina iltoina ruokasaliin pitämään hartautta, jotta saisin osallistua siihen. Se oli minulle suuri ilo ja kunnia. 

Näiden tyttöjen käytöksestä huokui rauha ja tyytyväisyys. He nauttivat opiskelusta ja toistensa seurasta. Olen iloinen, että sain tutustua näihin tyttöihin.

Ssese Farm School Institute

Lyhyen kävelymatkan päässä Kalaya Learning Schoolia toimii maanviljelyskoulu Ssese Farm School Institute. Koulussa on oppilaita ympäri Ugandaa. Oppilaat on valittu sosiaalisin perustein, eli on annettu nuorille mahdollisuus opiskella, huolimatta siitä, että heidän vanhempansa eivät kykene maksamaan koulutuksesta. Opetus rahoitetaan muulla tavoin. 

Koulukampus on upea. Alue on jaettu eri alueisiin Ugandan eri heimojen mukaan. Jokaisella eri heimolla on oma nimikkoalueensa, josta pitää huolta. Kampuksella kasvatetaan vaikka mitä kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja juureksia. Koulussa on otettu käyttöön hyviä ideoita, joilla varmistetaan, että kasvit eivät kuivu ja kuole kuivuuden aikana.

Kalayan henkilökuntaa: opettaja Winnie ja hänen pieni poikansa, sekä Sophie vierailulla maanviljelyskoululla

Maanviljelyskoulun kuorma-auto

Koulussa osataan viljellä tavalla, joka antaa kuuman ja kuivan kauden aikana hyvän sadon.

Tomaatteja kasvamassa muovipusseissa

Tätä kaalia Suomessa myydään joulun aikana kukkakimpuissa, mutta täällä sitä käytetään ruoissa.

Palmuöljybusiness

Saari on kokenut viimeisen noin kymmenen vuoden aikana suuren muutoksen niin taloudellisessa kuin ekologisessa mielessä. 

Saari oli aikoinaan trooppista sademetsää, mutta nykyään arviolta noin puolet saaren kasvillisuudesta on palmuöljypuita. Palmuölypuuplantaasit ovat siistejä. Puut ovat siisteissä riveissä, eikä muulle kasveille jää elintilaa.

Palmuöljypuumetsä

Palmuöljypuun hedelmiä

Palmuöljybusineksen takana on kaksi yritystä, joista toinen on malesialainen ja toinen intialainen.  Ugandan valtiolla ja Kiinalta on yrityksissä myös osa-omistusta.

Kummallakin yrityksellä on saarella tehdas. Saaren tehtaissa valmistetaan palmuöljypuiden siemenistä raakaöljyä, joka viedään laivoilla Jinja-nimiseen kaupunkiin Etelä-Ugandaan, jossa raakaöljystä valmistetaan erilaisia valmiita tuotteita, kuten saippuaa, pesuaineita, ruokaöljyä ja jopa muovia. 

Kuorma-auto saapuu tehtaan portille täyden lastin kanssa

Palmuöljypuubusiness tuo saaren asukkaille paljon töitä. Puiden istuakseen tarvitaan omat työntekijänsä, samoin maan muokkaamiseen. Tehtaissa tarvitaan omat työntekijänsä, samoin kuljetuksessa. Kuljetuksen jälkeen on se työ, joka tapahtuu raaka-aineen parissa raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi Jinjan tehtaassa mantereella.

Työ tehtaissa tapahtuu kolmessa vuorossa. Työ on raskasta ja siinä on varmasti omat vaaratekijänsä, joita minä en päässyt näkemään. Pääsin vaan katsomaan metsiä sekä tehdasta aidan ulkopuolelta ja kuuntelin paikallisten kertomuksia asiasta. Voin kuvitella, että työturvallisuudesta ei varmastikaan huolehdita aivan samalla tavalla kuin meillä Suomessa. This is Africa.

Palmuöljytehdas. Oikealla olevassa tehtaassa siemenistä puristetaan öljy. Takana olevissa tankeissa säilytetään syntynyttä raakaöljyä. Sieltä se lastataan laivoihin jälleenkäsittelyä varten.

Työstä saatu korvaus on pieni suhteessa työn raskauteen. Paikallinen kutsui tehdasta ja koko touhua nykyaikaiseksi orjuudeksi. Kaikesta huolimatta ihmiset ovat vaurastuneet ja ovat pystyneet rakentamaan tuloillaan kivitaloja. Asumisen laatu on siis viime vuosien vaikana kohonnut monella saaren asukkaalla.

Yritykset saavat maata ottamalla asukkailta "lainaa". Asukkaat antavat maataan palmuöljybusinekseen vähintään kymmeneksi vuodeksi. Sinä aikana he eivät voi viljellä muita kasveja. Kymmenen vuoden aikana puu kasvaa ja alkaa tuottaa hedelmää. Yritys maksaa maanomistajalle tästä korvausta. Kymmenen vuoden jälkeen maanomistaja voi joko jatkaa palmuöljypuiden kasvattamista tai aloittaa kasvattamaan jotain muuta kasvia, esim. kahvia.

Palmuöljypuut ovat vallanneet suuren osan Ssese -saaresta ja monesta muustakin Victoria -järven saaresta. Sademetsien kaataminen ja kasvillisuuden muuttaminen vaikuttaa ilmastoon ja sateen määrään. Juuri tällä hetkellä täällä pitäisi olla sadekausi, mutta vettä on satanut hyvin vähän. Ihmiset ovat menettäneet jo kaksi satoa. Se on huolestuttavaa kaikkien kannalta.

Sademetsien kaatamisen myötä saaren rikas eläimistö on kokenut myös muutoksen. Saaren metsät eivät tarjoa enää samanlaista elinympäristöä, kuin trooppinen sademetsä tarjosi. Olisi kiinnostavaa kuulla saaren asukkaiden kokemuksia tästäkin asiasta, esim. ovatko he huomanneet, onko tietyt eläimet vähentyneet tai hävinneet saarelta kokonaan.