Pohdintaa pikkujouluissa

Eilen meidän työporukalla oli pikkujoulut ravintola Rodolfossa Kruununhaassa. Tuntui aivan omituiselta kävellä pitkin Helsingin katuja, katsella jouluvaloja ja viettää pikkujouluja. Oma pääni oli vielä puolittain Afrikassa ja oma sisäinen vuodenaikani jossain kesän ja syksyn välissä.

Sain Afrikkaan työkaveriltani viestin, jossa hän pyysi minua valitsemaan tietyistä vaihtoehdoista alkuruoan, pääruoan sekä jälkiruoan. Kaikki vaihtoehdot kuulostivat todella hienoilta. Koko viesti oli kuin viesti ulkoavaruudesta. Olin edelliset päivät syönyt perinteistä melko mautonta afrikkalaista työpaikkaruokaa ja illalla jotain, mitä löysin jääkaapista. Senkin kanssa oli ollut ongelmia. Jääkaappi pakasti kaiken ja välillä otin sen jopa pois päältä. Sellaista epämääräistä syömistä pari viikkoa.

Ravintolan ruoka oli taivaallista ja seura oli mukavaa. Oli kiva olla taas tuttujen työkavereiden kanssa saman pöydän ääressä. 

Samassa pöydässä istui koulumme yksi työntekijöistä Mughtar, joka on parikymmentä vuotta sitten tullut Pohjois-Somaliasta. Keskustelumme vierähti tietenkin Afikkaan ja afrikkalaisiin, erityisesti somalialaisiin täällä Suomessa. Kerroin hänelle siitä, miten yritteliäitä ugandalaiset olivat. Mughtar kertoi, että aivan samalla tavalla somalialaiset ovat yritteliäitä Somaliassa. On oltava ahkera ja yritteliäs, koska sosiaaliturvaa ei ole. Ihmiset laittavat pieniä yrityksiä pystyyn ja yrittävät saada siitä toimeentulon. 

Pian keskustelumme vierähti politiikkaan ja sosiaaliturvaan. Työkaverini on vahvasti sitä mieltä, että suomalainen sosiaaliturva kasvattaa somalialaisista passiivisia ja sosiaaliturvan varaan laskevia ihmisiä. Ihmiset laskevat tarkasti, kannattaako mennä töihin, vai saako yhtä paljon rahaa käteen, jos on työttömänä ja toimettomana kotona. Ihmiset eivät ole tyhmiä. Systeemimme on vaan sellainen, joka ei kannusta yrittämään ja mukaan työelämään, varsinkaan maahanmuuttajataustaisia. Olen nähnyt tämän saman ilmiön itsekin. Eikä se koske pelkästään maahanmuuttajataustaisia vaan myös suomalaisia. Systeemille pitäisi tehdä jotain. Tämä nykyinen tilanne on kestämätön eikä kenenkään kannalta hyvä. 

Illan päätteeksi jaoimme toisillemme kirjalahjoja. Minä sain Alexande McCall Smithin Pienten muutosten kauneussalongin, jossa Mma Ramotswe tutkii jotain uutta mysteeriä. Hyvän mielen lukemista Etelä-Afrikasta! Afrikka jatkuu elämässäni! Kiitos, Riina!

Yritteliäät ugandalaiset

Katujen varsilla näkee usein valkoisia mallinukkeja nätisti rivi rivissä. Nuket ovat aina valkoisia. Joskus nukkien lantiosta on levennetty, koska leveä lantio ja iso peppu on ugandalaisten mielestä kaunista.

Nyt olen ollut muutaman päivän Suomessa. Mikä jäi Ugandasta päällimmäisenä mieleen? Monikin asia, mutta yksi on ainakin ugandalaisten yritteliäisyys. 

Kampala kuhisee yrittämistä. Kaikille kynnelle kykenevät yrittävät ansaita tuloja jollain tavalla.

Kaikista pienimuotoisimpaa yrittämistä on esimerkiksi se, että laittaa tien varteen pienen hiilipannun ja uppopaistaa öljyssä esim. jamssia tai kassavaa. Jotkut paistavat pannulla leipää, chiapattaa tai grillaa maissia. Monet myyvät omaa satoaan, esim. tomaatteja, sipulia, kassavaa, jamssia, perunoita, avokadoja, ananaksia, banaania, mangoja ja papayaa. Jotkut kiillottavat kenkiä, tekevät suutarinhommia, myyvät preepaid-liittymiä puhelimiin tai jotain muuta pientä.

Astetta suurempaa yrittämistä ovat pienet liikehuoneet, jotka ovat noin kontin kokoisia tai sitä pienempiä. Sellaisia pieniä liikkeitä on katujen varsilla tiiviisti kylki kyljessä. Niissä on kampaamoja, vaatimattomia apteekkeja, vaatekauppoja, muovitavarakauppoja, astiakauppoja yms. Tavaroita otetaan päiväksi ulos aivan autoteiden viereen kaikkien nähtäväksi.

Hauskimpia kauppoja olivat minun mielestäni huonekalukaupat. Katujen varsilla oli useita sänkykauppoja ja sohvakauppoja. Sänkyjä saatettiin valmistaa siinä paikan päällä. Sängyt olivat täyspuisia ja hienoja. Myös lasten kerrossänkyjä myytiin teiden varsilla. Ne olivat useimmiten metallisia ja iloisen värikkäitä.

Liikkeiden nimet olivat mielikuvituksellisia. Monesti kaupan, mutta myös kampaamon tai baarin nimi oli uskonnollinen, esim. God Is Able. Koska mikään ei ole Ugandassa helppoa, on ainoa toivo ihmisten uskossa. Siksi monet laittavat toivonsa Jumalaan myös kaupanteossa.

Kaikki lapset eivät pääse kouluun vanhempien heikon taloustilanteen vuoksi. Lapset saattavat tehdä jo pienestä pitäen töitä korvausta vastaan, kuten siivota naapurille. Monet vähän vanhemmat pojat alkavat ajaa boda bodaa tai toimivat matatuissa sisäänheittäjinä/rahastajina.

Yleinen henki on toiveikas ja yritteliäs. Näin suomalaisen silmin monen mahdollisuudet onnistua elämässä ovat hyvin rajalliset. Ihmiset saavat hyvin vähän tuloja ja niillä selvitään niukin naukin seuraavaan päivään. Siitäkin huolimatta ugandalaiset osaavat nauttia pienistä hetkistä, päivän ateriasta, ystävien seurasta, jumalanpalveluksesta, jalkapallosta, kaikesta siitä, mitä arkinen elämä tuo tullessaan. He hymyilevät ja tervehtivät, kun tapaat heitä. Heillä on aikaa vaihtaa sinun kanssasi kuulumisia. Ihania ihmisiä.

Liha ja kala myydään myös katukaupoissa. Kylmäketjusta ei ole tietoakaan! 

Kotimatka

Kaikki loppuu aikanaan, myös tämä minun matkani. Minun oli mahdollista olla Afrikassa kuukauden ajan. Todellisuudessa minusta tuntuu, että olen ollut pois todella kauan! Menin hyvin erilaiseen ilmaston, erilaisen kulttuurin pariin, koin hyvin hyvin paljon erilaisia asioita. Tämä kaikki sai poissaolon tuntumaan paljon pidemmältä.

Viimeisenä päivänäni Kampalassa kävin aamulla vielä kolmessa perheessä kotikäynnillä. Nämä kohtaamiset olivat todella liikuttavia. Näiden ihmisten tilanteet ovat hyvin vaikeat. Kuuntelimme näitä ihmisiä ja rukoilimme heille Jumalan siunausta. Minua lohdutaa se tieto, että nämä perheet ovat Caring Handsin tuen piirissa, joten näille ihmisille etsitään apua.

Puolen päivän aikaan Caring Handsin henkilökunta piti minulle ja Lauralle, joka myös lähti takaisin Suomeen tämän viikonlopun aikana, jäähyväistilaisuuden. Milla, sekä muutamat muut, pitivät puheita, he siunasivat meidät ja lopuksi söimme vielä banaanikakkua. Se oli aamullisten perhekäyntien jälkeen jo ihan emotionaalisesti liikaa! Itkeä tihrustimme kumpikin, niin Laura kuin minäkin. On rankkaa jättää taakse ihania ystäviä. Onneksi tämän ensimmäisen reissun jälkeen on helppo tulla Ugandaan uudestaan. Siksi onkin helpompi sanoa nähdään taas kuin hyvästi.

Mahaani oli vääntänyt aamusta asti. Iltapäivällä se yltyi ja pian sen jälkeen ripuloin. Minulle nousu kuume. Iltapäivän nukuin, välillä pakkasin ja sitten taas nukuin. Taksi tuli hakemaan minut klo 1 yöllä. Lentoni lähti aamulla klo 4.55.

Vatsani oli tyhjä. Oli parasta paastota, jotta vatsa tasaantuisi. Join kokista ja fantaa. Se oli vatsalle parasta.

Lento lähti aamuhämärän aikaan. Aamulla ensimmäiseksi näkyi lentokoneen ikkunasta aamun kajo. Sen jälkeen ikkunasta alkoi erottua Niili-joki, sen kiemurat ja haarat aavikon keskellä. Lentokone seurasi Niiliä koko matkan ajan aina Kairoon asti. Nukahtelin aina vähän väliä, mutta herättyäni kurkin taas ikkunasta näkymiä. 

Myös Turkki näkyi selvästi, sen vuoret, kuivuus, laaksoissa olevat kylät ja kaupungit. Lentokone liiteli pitkään Istanbulin lähellä. Ikkunasta saattoi seurata Välimerellä matkaavia rahtilaivoja. Vesi liplatteli. Hieno lento.

Minulla oli Istanbulissa reilun kolmen tunnin vaihto. Se kului hienosti kahviossa. Nukahdin sielläkin laukku sylissäni. Onneksi torkahdin vain hetkeksi ja ehdin hyvin seuraavaan lentokoneeseen.

Lento Istanbulista kului taas nukkumalla. Lähestyessämme Helsinki-Vantaan lentokenttää pisti silmääni siistit ja tasaiset valonauhat. Tuli mieleen Kampala, jossa katuvaloja oli muistaakseni vain kahdessa paikkaa: siinä, missä paavi oli käynyt vierailulla ja majoittunut, sekä ihan ydinkeskustassa hienon ostoskeskuksen kohdilla. 

Tyttäreni tuli minua vastaan. Oli ilo tavata häntä pitkästä aikaa. Hänellä oli ollut minua ikävä. Otimme taksin ja tulimme kotiin. 

Helsingissä on täysi talvi. On ollut pakkasta, nyt se on vähän laantumaan päin. Sisällä oli vain 20 astetta lämmintä. Se tuntui kylmältä. Oli heti laitettava pattereita vähän isommalle, kynttilöitä palamaan, vedettävä villasukat jalkaan ja laitettava teetä porisemaan. Menee varmasti hetki tottua tähän koleuteen.

Vaikka Afrikan matkani loppuikin, ei Afrikka minun elämästäni lopu tähän. Ensimmäiseksi alan ompelemaan tyttärelleni yhdestä Kampalasta ostamastani kankaasta housut.

Minulla on vielä monta aihetta, joista haluan kirjoittaa, kuvia, joita haluan jakaa. Tulen siis päivittämään blogiakin.

Oppilaani odottavat minua kouluun, tuliaisia sekä juttuja. Työkaverit haluavat kuulla kokemuksistani. Tulen varmasti pitämään jonkin tilaisuuden koulussa ja kerron siellä kokemuksistani.

Tuttavani haluavat kuulla kokemuksistani ja nähdä kuvia. Tulen myös myymään Caring Handsin koruja sekä Kalayan tyttöjen tekemiä laukkuja myyjäisissä ja samalla tulen kertomaan kokemuksia Afrikasta. Sain monia ystäviä, joiden kanssa tulen olemaan yhteyksissä. Alan säästämään rahaa ja suunnittelemaan uutta matkaa ja safaria Ugandaan. Aoin ommella kaikenlaista ihanaa afrikkalaisista kankaista. Afrikka siis tulee jatkumaan elämässäni monella ihanalla tavalla.

Caring Hands ja koruvalmistus

Caring Handsin tiloissa valmistetaan kierrätyspaperista sekä vanhoista rahoista koruja. Korujen valmistus on ollut järjestön toiminnassa ihan alusta asti. Aluksi koko toimintaa rahoitettiin koruista saaduilla tuloilla. Myöhemmin rahoitusta toiminnalle on haettu esim. Suomen Ulkoministeriöstä sekä US AID:stä. Niistä saatu tuki on aina projektiluontoista.

Kierrätyspaperikorut ovat Itä-Afrikassa melko yleisiä. Paperi ostetaan tietystä paikasta, minkä jälkeen siitä leikataan pitkiä kaposia kolmioita. Kolmioista pyöritellään helmiä, jotka lakataan hyvin. Helmistä valmistetaan rannekoruja, kaulakoruja ja avainnauhoja.

Miehet valmistavat vanhoista kolikoista kauniita riipuksia. Rahat lakataan kaivertamisen jälkeen, jotteivat ne aiheuta kenellekään allergiaa. Lopuksi koruihin laitetaan musta nauha tai metalliketju.

Suomessa toimii Caring Handsin toimintaa tukeva järjestö Caring Hands Finland. Se on mukana erilaisissa myyntitapahtumissa ja myy näitä Ugandassa valmistettuja helmiä sekä rahakoruja. Olen itsekin ollut tässä toiminnassa mukana loma-aikoinani.

Justin valmistamassa helmistä rannekoruja 

Laura pakkaamassa rannekoruja Suomeen vietäväksi.

Apila valmistaa työkseen helmiä.

Abi valmistaa kolikkokoruja.

Majid kaivertaa myös kolikoita.

Näkymiä Kampalasta

Lapset menossa aamulla kouluun. Koulu sijaitsee Kampalassa Mbuya -kukkulan juurella

Näkymä Acholi quartersin suuntaan. Kukkulan laella näkyy iso rakennus, joka adventistien kirkko ja koulu. Kaupungissa on lukuisia eri kirkkokuntien kirkkoja ja kouluja.

Huonekaluja myydään katujen varsilla.

Junarata on ihmisille markkinapaikka sekä kävelytie. Junien saapuessa kaupunkiin, ne vislaavat ja olettavat ihmisten väistyvän. Aika ajoin sattuu pahoja junaonnettomuuksia ihmisten jäädessä junan alle.

Yleinen junaradan ylityspaikka.

Juna tuli ja meni. Ihmiset voivat taas jatkaa puuhiaan junaradan vieressä.

Kuljetuksia

Boda boda -asema

Erilaiset uskonnolliset tekstit ovat autoissa hyvin yleisiä.

Kanakuljetus :)

Kanakuljetys tässäkin

Kivihiilikuljetuksia

Kivihiiltä kuljettavan rekan vieressä menee matatu. Se on hyvin edullinen tapa matkustaa. Yhteen matatuun ahdetaan  usein jopa 20 ihmistä! Ahtaudesta huolimatta kaikki käyttäytyvät yllättävän kohteliaasti.

Muovikuppikuljetus

Boda bodalla voi kuljettaa ihan mitä vaan.

Liikkuva harjakauppa 

Aikuisopetusta Caring Handsin keskuksessa

Mietimme maanantairyhmän kanssa, mitä tehdä roskien kanssa. Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, koska kaupungin jätehuolto on hyvin puutteellista ja huonosti organisoitua. Pari yksityistä firmaa kerää maksua vastaan roskia, mutta harva käyttää heidän palvelujaan. Tavallisin keino päästä roskista eroon, on polttaa ne. Sitä täällä tehdäänkin joka puolella harva se päivä. Roskista olisi kuitenkin hyvä päästä eroon, jotta rotta-ja hiirikanta vähenisi.

Opetustuokion keskeytti hirveä trooppinen kaatosade. Sen aikana saattoi kuitenkin kirjoittaa muistiinpanoja.