Paluu takaisin Kampalaan

Oli aika matkustaa takaisin Kampalaan. Meille oli kerrottu, että aamulla klo 9 lähtee postibussi, mutta kun porhalsimme ystäväni kanssa moottoripyörätakseilla postille, saimmekin kuulla, että tänään postibussi ei kuljekaan. Meidän piti saada nopeasti selville, millä pääsisimme Gulusta Kampalaan. Joku osasi kertoa lähtöajan ja -paikan, joten otimme taas moottoripyörätaksit ja porhalsimme niillä nopeasti toiseen paikkaan. Onneksi ehdimme, mutta ihan liikaa aikaa ei meille ei jäänyt.

Tällä kertaa bussissa näytettiin jotain hassua elokuvaa. Bussinkuljettaja ajoi reipasta vauhtia, eikä turhaa pysähdellyt ruoanmyyntipaikoissa. 

Kesken elokuvan joku mies nousi ja alkoi saarnata. Hän puhui saarnassaan siitä, miten usko Jeesukseen toisi uskovalle Jumalan siunauksia ja sitä myöten auttaisi vaurastumaan (Gospel of prosperity). Tähän teologiaan olen törmännyt täällä Afrikassa useammin kuin kerran. Mies puhui antaumuksella myös homouden kauheudesta. Hän oli lukenut jostakin lehdestä, että länsimaissa hyväksytään homojen avioliitto ja homoparien siunaaminen kirkoissa. Tässä teemassa hän märehti jonkin aikaa, kunnes hän siirtyi selvittelemään isä jumalan ja Jeesuksen eroa. En ole ollenkaan varma, oliko hänen tulkintansa Raamatun mukaista, mutta pitkään hän siitä tykkäsi puhua. Alun vaurastumispuheen jälkeen hän palasi uudestaan rahakysymykseen. Hän muistutti, kuinka rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan ja kuinka kristinuskossa tärkeää ei olekaan materia vaan usko Jeesukseen. Heti tämän jälkeen mies lähti kiertämään bussissa ja keräsi ihmisiltä kolehtia itselleen. Joku matkustaja antoikin. Kun saalis oli kovin pieni ja bussissa istuva väki kovin hiljaista, mies vielä jatkoi saarnaansa uusilla aiheilla. Hän toivoi, että matkustajat antaisivat elämänsä Jeesukselta siellä bussissa ja sillä samaisella hetkellä. Kukaan ei osoittanut mitään merkkiä, että juuri nyt pitäisi niin tehdä. Mies ilmeisesti luovutti, piti vaan lyhyen rukouksen ja istahti paikalleen. Siinä hän istui hiljaa lopun matkaa. Elokuva-ajasta hän käytti ainakin 30 min ellei kauemminkin saarnaansa.

Tämä oli taas yksi juttu, mitä ei ikinä voisi tapahtua Suomessa. Mutta tämä ei olekaan Suomi, vaan Uganda. Täällä voi sattua kaikenlaista odottamatonta. 

Ohitimme kosken nimeltä Karuma Falls matkalla Gulusta Kampalaan. 

Tilkkutyökokeiluja

Ennen matkaani kävin Espoossa Ommel-tapahtumassa. Osallistuin siellä tilkkutyöpajaan, jossa tein nuppineulatyynyn Afrikan reissulleni. Kun pajan vetäjät kuulivat, että lähden Afrikkaan ja vedän siellä ompelupajan, halusivat he osallistua projektiini jollain lailla. He antoivat minulle mukaan loput tilkkutyökankaat. Kiitos Espoon tilkkutyökillallan naisille!

Jossakin sopivassa välissä esittelin tytöille tekniikan. Jokainen teki itselleen oman neulatyynyn. Lisäksi ompelimme kasan pannulappuja, joista tuli mielestäni todella kauniita. Pannulappu on sellainen työ, jota tytöt voisivat valmistaa myyntiin ja saada siitä vähän tuloja. Toivottavasti tekevät niin.

Projekti saatiin loppuun

Vierailijana kirkossa

Tänään osallistuin kirkonmenoihin siinä samassa kylässä, jossa olen pitänyt ompelupajaani. Gloria pyysi minut sinne ja tahdoin kunnioittaa hänen toivettaan.

Paikalla oli todella vähän väkeä, vain muutama aikuinen ja lapsia. Kirkonmenot olivat kuitenkin aivan samat kuin jos paikalla olisi ollut monta sataa ihmistä. Oli aika rukoukselle, lauluille, todistuksilla ja saarnalle. Saarna oli hyvä, mutta tosi pitkä. Suomalaisiin saarnoihin verrattuna se oli ainakin kaksi ellei kolme kertaa niin pitkä, kuin mitä meidän saarnat ovat. Minulla on tottumista näihin pitkiin puheisiin.

Glorian ja Irenen äiti kertoi kahteen otteeseen elämästään, siitä, miten oli selvinnyt sodan aikana ampumiskohtauksesta ja palavasta autosta sekä siitä, mistä hän sai apua silloin, kun ensimmäisen lapsen syntymän aika oli. Tälläisten tarinoiden kuuleminen todella auttaa ymmärtämään, millaista elämä sodan aikana ja köyhänä on. Ihminen on sama kaikkialla huolimatta siitä, onko hän rikas vai köyhä, elääkö sodan keskellä vai rauhan ympäröimänä. Ihminen tarpeineen ja tunteineen on sama.

Minäkin pidin pienen puheen. Kerroin, millaisesta Suomessa on ja siitä, mikä minut toi Guluun. Myös herra Bosco halusi sanoa sanansa. Hän kiitteli minua omassa puheessaan ja sanoi olevansa erittäin tyytyväinen siihen, mitä olen tyttöjen kanssa viikon ajan tehnyt. Sanat lämmittivät minua syvästi.

Gloria saatteli minut hostellille. Matkalla keskustelimme mm. ugandalaisten uskosta taikauskoon. He kutsuvat sitä sanalla angerwish. Taikausko elää vahvana jopa kristittyjen joukossa. Jotkut pastorit hyödyntävät sitä ja pyytävät rahaa palveluksistaan. Kyllähän meilläkin Suomessa on taikauskoa, mutta täällä se tuntuu elävän vahvana.

Gulun rankka historia

Meidän ompelupisteessä on ollut lähes koko ajan herra Bosco tai ystäväni Ibra paikalla. Tänään heillä kummallakin oli menoja ja me tytöt jäimme keskenämme hommiin. 

En muista, mitä oikein kysyin, mutta siskokset alkoivat avoimesti kertoa Gulun alueella vuosina 1996 - 2013 käydystä sodasta, jota käytiin hallituksen joukkoja vastaan. Sodan johdossa oli ollut Joseph Kony, Onemkam Dulu, Otim Lagoin ja Bomin Abo. Suurimmat taistelut käytiin Gulussa, Zuerossa, Awachissa, Awichissa ja Aweressa.

Tytöt kertoivat, että kaikki miehet ja pojat pakotettiin tarttumaan asteisiin. Jos siitä kieltäytyi, tuli tapetuksi, poltetusta tai jotenkin muuten pahoinpidellyksi.

Tyttöjen isä oli kuollut pommiin. Äitiä ja hänen ympärillään olleita oli ammuttu. Kaikki muut tästä porukasta olivat kuolleet, paitsi tyttöjen äiti ja muutamat lapset. Äiti oli saanut useita luoteja ja hänen kätensä oli palanut. Hän oli kuitenkin selvinnyt kaikesta tästä. Hänen kädessään olevat pahat palovamma-arvet ja liikuntarajoitteisuus muistuttavat kuitenkin joka päivä julmista tapahtumista.

Yli 12 -vuotiaita tyttöjä raiskattiin. Myös lapsia ammuttiin. Lapset yrittivät paeta. Toista siskoksista oli ammuttu kolmeen kohtaan jalkaa. Kuitenkin hän pääsi pakenemaan pienen lapsen kanssa. Lopulta hän pääsi pakolaisleirille turvaan. Siellä World Visionin väki antoi hänelle ja pikkulapselle ruokaa. Hän oli niissä oloissa kaksi kuukautta. Lopulta hän pääsi takaisin kotiin elossa olevan äidin luo.

Toinen siskoksista oli myös saanut osumia, mutta ei niin pahoja, kuin siskonsa.

Tyttöjen kokemukset vetivät minut hiljaiseksi. Kurkussani tuntui ikävä möykky ja silmistäni valui kyyneleitä. Olimme kaikki ihan hiljaa. Koottuani itseni halasin tyttöjä ja ilmaisin olevani todella pahoillani siitä, mitä hirveyksiä he olivat kokeneet.

Kysyin vanhemmalta siskolta, miten ihmeessä hän on henkisesti selvinnyt järkyttävistä tapahtumista. Hän vastasi: ”Jumalan avulla!” Tytön silmät loistivat iloisesti. Upea asenne tällä tytöllä. Minulla ja monella muulla olisi paljon opittavaa hänen asenteestaan suhtautumisessa menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin.

Kana tuli käymään kylässä meidän ompelupisteessämme

Ahkerat ompelijat

Ompeluprojektimme jatkui tänään kolmen tytön ja yhden opettajan vahvuudella. Tytöt olivat heti aamusta alkaen ihan superahkeria. He halusivat saada kolmet shortsit aikaan yhden työpäivän aikana. Kova tavoite.

Tytöt eivät pitäneet muita taukoja, kuin sen hetken, jolloin söivät lounasta. Heti sen jälkeen he jatkoivat töitään. Klo 17 minun piti sanoa, että nyt riittää tältä päivältä. Huomenna jatketaan taas klo 9. Päivän aikana valmistui kahdet shortsit ja kolmannet valmistuvat huomenna aamupäivällä. Lisäksi he leikkasivat kahdet housuhameet niin, että huomenna pääsee heti suoraan ompelemaan. Hyvä suoritus. Sitä paitsi jokainen ompeli todella siistiä jälkeä.

Tämän ompeluprojektin tavoitteena on saada ommeltua neljät shortsit ja neljät housuhameet. Projektimme on pilotointia. Vaatteet menevät Suomessa Fair.fi:lle myyntiin. Jos asiakkaat pitävät valmistamistamme vaatteista, saavat tytöt tehdä niitä lisää. Haaveenani on, että nämä kolme tyttöä saisivat tästä itselleen työn, joka toisi heille elannon. Tytöt ovat ymmärtäneet, että kaikki on mahdollista, jos heidän työnsä on laadukasta ja asiakkaille sopivia. He toivovat projektille jatkoa ja yrittävät parhaansa, jotta heidän ompelemistaan vaatteista pidettäisiin.

Irene ja Gloria työnteossa

Ensimmäinen ompelupäivä

Aloitin tänään Glorian ja hänen siskonsa kanssa työskentelyn. Ompelevasta siskosta minulla ei ollut aiempaa tietoa, mutta ei se mitään. Kolmen tytön kanssa saisimme enemmän aikaan. Kolmas matkusti tänään Zumbosta Guluun ja tuli vasta työpäivämme loputtua. Hän aloittaa meidän kanssamme hommat huomenna.

Ompelimme yhden päivän aikana yhdet bermudat ja saimme leikattua toiset huomista varten. Käytin paljon aikaa siihen, että vaatteesta tulisi oikean kokoinen, siisti ja huoliteltu. Vaikka ompelukonessa ei olekaan siksakkia eikä käytössä ole saumuria, keksin käyttää kapeaa pussisaumaa, jolla saumat saatiin siistiksi ja kestäviksi. 

Bermudat onnistuivat mielestäni todella hyvin. Olen todella tyytyväinen tyttöjen työskentelyyn.