Ensiapu- ja hygieniakurssi, Furaha home, Jinja

Olen ollut kohta viikon verran Furaha home -nimisessä paikassa Jinjassa. Furaha home on orpokoti, joka on aloittanut toimintansa viime tammikuussa. Orpokodissa asuu tällä hetkellä vasta kaksi lasta, 6 ja 7 -vuotias tyttö ja poika, jotka orpokodissa asuva Louise -niminen kongolaisten nuori nainen on löytänyt hylättynä kadulta.

Orpokodin on perustanut oululainen Aija Saari, joka on toiminut pakolaisleirillä opettajana ja niiden kokemusten jälkeen on halunnut tarjota jotain pysyvää apua sitä tarvitseville. Aijalla on Oulussa ryhmä aktiivisia ystäviä, jotka erilaisin luovin keinoin keräävät varoja talon ylläpitämiseksi. Uskon Aijan haluavan lisätä talon lasten lukumäärää. Talo on tilava ja sinne voisi majoittaa useammankin lapsen. Toivon Aijalle ja hänen yhteisölleen paljon onnea ja useita hyväsydämisiä ihmisiä ympärille, ihmisiä, joilla on tahto tukea tätä hienosti alkanutta työtä.

Aija toivoi minun opettavan pakolaisleirin opettajille leirillä hyödyllisiä taitoja. Aikani pohdittuani päätin opettaa ensiaputaitoja sekä hygieniaa, joista on arjessa paljon käytännön hyötyä.

Tilasin Amazonista Iso-Britannian Punaisen ristin ensiapuoppaita. Hygienian opettamiseen sain aivan loistavan materiaalin Käymäläseura Huussilta. Se on nimenomaan kehitetty kehitysmaiden olosuhteisiin. Käytin näitä kahta materiaalia kurssillani.

Kurssi oli kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä harjoittelimme ensiaputaitoja, toisena hygieniaa, sanitaatiota sekä kompostointia.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan leiriltä tulee kurssille kuusi opettajaa. Paikalle tuli kuitenkin vain yksi, koulun johtajaopettaja. Toisen piti tulla, mutta hänelle tuli jokin este. Tämä johtajaopettaja oli ranskan ja swahilinkielinen ja osasi englantia hyvin heikosti. Hän tarvitsi Louisen tulkkausta lähes koko ajan. Louise oli pyytänyt kurssille kaksi jinjalaista ystäväänsä, joista toinen pääsi paikalle. Loppujen lopuksi kurssin kävi viisi ihmistä, joista kolme oli talon ulkopuolelta.

Ensiapukurssilla ilmeni mielenkiintoisia kulttuurieroja. Esimerkiksi täällä on totuttu hoitamaan nyrjähdyksiä kuumalla vedellä, kun taas meillä opetetaan pitämään kylmää kipeän ja turvonneen nilkan päällä.

Toinen merkillinen asia tuli myös esille. Palovammoja täällä tai Kongossa, josta moni kurssin osallistujista oli kotoisin, hoidetaan myös kuumalla vedellä sekä virtsalla.

Pakolaisleirillä vuotavia haavoja hoidetaan laittamalla haavan päälle jauhettua antibioottia tai Panadolia.

Kurssipäivänä kurssilaiset saivat uusia hoito-ohjeita, joita toivon heidän käyttävän arjen tilanteissa.

Seuraava kurssipäivä oli myös mielenkiintoinen. Silloin keskityimme hygieniaa, roskien kierrätykseen, kompostointiin, kuivakäymälän käyttöön sekä ulosteiden ja virtsan käyttöön lannoitteena. Aiheet herättivät paljon keskustelua ja uskon, että jotkut esittelemistäni uusista asioista otetaan koekäyttöön. Omasta mielestäni niin kannattaisi ehdottomasti tehdä.

En ole lääkäri, enkä sairaanhoitaja. Olen luokanopettaja, joka on tottunut opettamaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Olen varsin tyytyväinen, että selvisin hommasta varsin hyvin. Uskon, että jokainen kurssilainen sai jotain uutta mietittävää sekä uusia ideoita, miten saada ympäristönsä terveemmäksi sekä viihtyisämmäksi.

Käymälätuotteiden käyttö lannoitteena herätti paljon keskustelua.

Jinja, kaupunki Niilin suulla

Jinjan kaupunki sijaitsee Itä-Ugandassa Viktoria -järven rannalla Niilin suulla.

Niili virtaa pohjoiseen aina Välimereen asti. Ajatus virtauksista pohjoiseen kuulostaa epäuskottavalta, mutta virtaus ei tapahdukaan maantieteellisten suuntien mukaan, vaan korkeammalta matalampaan. Viktoria -järvi on korkeammalla kuin Välimeri, joten vesi virtaa ylempää alemmas.

Niilillä on haaroja, jonka päähaara on Valkoinen-Niili ja sivuhaara Sininen-Niili. Valkoinen-Niili saa alkunsa Viktoria -järvestä, mutta veden alkulähteet ovat Burundin joet ja järvet. Joki virtaa Ugandan, Etiopian, Sudanin ja Egyptiin halki ja laskee lopulta Välimereen.  Joki on maailman pisin, noin 6650 km pitkä.

Eri matkailuyritykset järjestävät retkiä joelle ja järvelle. Niilin suulla on myös viihtyisiä hotelleja, joissa voi viettää miellyttävän loman. Me poikkesimme kahvilla Kingfisher -nimisessä resortissa, joka oli yksi kauneimmista paikoista, jossa Afrikassa olen käynyt.

 

Kingfisher resort, Jinja

Ompelijanaiset

Arise and shine -keskuksessa on ompeluluokka, jossa alueen yksinhuoltaja- ja leskinaiset ompelevat koulupukuja sekä tuotteita myyntiin. Tässä muutama kuva keskuksen herttaisista naisista.

Tässä valmistuu koulupuku 

Keskuksen johtajan Sharonen sisko Blessing, minä, Sharonen ja Blessingin äiti, toimistotyöntekijä Lillian ja yksi kylän lapsista. Maassa istuu sisarusten mummo.

Arise and shine -keskus maaseudulla

Sharonella on myös keskus maaseudulla Kibuye-Kamulissa. Keskus sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Jinjasta pohjoiseen Kyoga -järven läheisyydessä. Puolet matkasta on hyvää tietä, toinen puoli tosi muhkuraista päällystämätöntä tietä, jossa tavallinen pikkuauto joutuu todelliselle koetukselle. Tiellä vastaan tulee ihmisiä polkupyörillä sekä isosarvisia sonneja ja lehmiä, eikä juuri muita autoja kuin meidän auto.

Keskus sijaitsee ihanassa rauhallisessa kylässä, jossa ihmiset asuvat pyöreissä savimajoissa. Elämä siellä vaikuttaa hyvin rauhalliselta.

Keskuksessa on peruskoulu (primary school), jossa on luokat 1-7. Luokat ovat hyvin suuria, 60 - 80 oppilasta yhdessä luokassa. Luokissa on puiset pulpetit, joiden ääressä istuu arviolta kolme tai neljä oppilasta ja iso liitutaulu. Siinä koko luokan sisustus.

Keskuksessa toimii myös ryhmä herttaisia leski- ja yksinhuoltajanaisia, jotka ompelevat oppilaiden koulupuvut sekä tuotteita myyntiin. He valmistavat myös kierrätyspaperikoruja, jotka ovat minulle tuttuja Caring Hands:stä. 

Myös saving group, säästämisryhmä, on alkanut tässä kylässä.

Minä pääsin käymään tässä ihanassa keskuksessa ja sain mahdollisuuden tutustua keskuksen toimintaan sekä siellä asuviin ja toimiviin ihaniin ihmisiin. Tämä olisi sellainen mukavan rauhallinen afrikkalainen kylä, jonne olisi kiva tuoda vapaaehtoisia jollekin lyhyelle tai pidemmälle jaksolle.

Koulun opettajat esittelivät luokkahuoneita

Arise and shine -keskuksen toimistotyöntekijä Lillian sekä koulun kaksi miesopettajaa

Arise and shine -orpokoti Jinjassa

Minulla oli mahdollisuus tutustua Arise and shine organisaation orpokotiin. Orpokoti sijaitsee kauniilla, rauhallisella kadulla Jinjassa. Paikan perustaja on Sharone Nyanjura, joka tällä hetkellä opiskelee Porvoossa ja matkustaa tiuhasti Suomen ja Ugandan väliä.

Orpokodissa on 11 lasta. Pienin on vasta vauva ja vanhin kuusivuotias. Useimmiten lapset ovat orpokodissa 3-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen heidät yritetään sijoittaa sukulaisten luokse siinä toivossa, että nämä laittavat lapsen kouluun.

Jokaisen lapsen päätyminen orpokotiin on yksilöllinen. Yhden lapsen kohdalla äidin kuoltua isä oli avun tarpeessa ja toi lapsen orpokotiin kunnes lapsi on vähän isompi ja helpommin hoidettava. Joskus vanhemmat hylkäävät lapsen jostain syystä ja lapsi joutuu heitteelle, jopa kadulle.

Vähän vanhempien lasten kohdalla lapsi saattaa joutua kadulle siksi, että esim. äidin kuoltua isä on mennyt uusiin naimisiin ja lapsi on saanut äitipuolen, joka ei ole kyennyt hyväksymään lasta ja on ollut siksi lapselle julma. Lapsi on kokenut olonsa kodissa hyvin ahdistavaksi ja on siksi karannut kotoa.

Jinjassa ja Kampalassa näkee myös lapsia, jotka on tuotu busseilla Karamojasta, Koillis-Ugandasta, jossa elinolosuhteet ihmisillä on todella haastavat ja avuntarve on suuri. Vanhemmat ovat saattaneet antaa lapsensa jostakin rahasummasta siinä toivossa, että elämä vähän helpottuisi. Lapset kuljetetaan busseilla isoihin kaupunkeihin, jossa he kerjäävät rahaa. Nukkumapaikkaan tultuaan he joutuvat luovuttamaan saamansa rahat toiminnan johtajille. Jos lapset eivät ole saaneet kerättyä mitään, joutuvat he olemaan nälässä. Vanhemmat tietenkin toivovat, että lapset tulevat takaisin ison rahakasan kanssa, mutta todellisuus on kuitenkin toinen, hyvin surullinen sellainen.

Ugandan valtiolla on monia hyviä projekteja eri puolilla maata. Esim. koko Gulun kaupunki on yksi rakennustyömaa, jossa teitä kohennetaan joka puolella kaupunkia. Karamoja on monen juttelemani ihmisen mukaan täysin unohdettu alue, jossa hääräävät vain muutamat humanitaariset järjestöt.

Mutta takaisin orpokotiin. Jokaisen orpokotiin sijoitetun lapsen kohdalla sosiaalityöntekijät tekevät paljon työtä taustojen ja sukulaisuussuhteiden selvittämiseksi. Kuusi hoitajaa pitää huolta lapsista. Osa on päivävuorossa, osa yövuorossa. Orpokodissa työskentelee myös keittäjä sekä pari toimistotyöntekijää. Kaikki tämä työ maksetaan avustusten avulla. Toivon, että Sharone löytää Suomesta toiminnalleen riittävästi tukijoita, jotta toiminta voi jatkua menestyksekkäästi tulevaisuudessakin.

Iltakävelyllä

Kireka -kukkula on yksi Kampalan monista kukkuloista. Sen päällä on adventisteilla hieno ja hyvinhoidettu keskus, jossa oli kirkko, eri-ikäisille oppilaille kouluja, asuntola, radioasema sekä ADRA Ugandan toimisto. Kävimme kukkulalla iltakävelyllä. Ihana alue!

Oli kiinnostavaa nähdä tämä kampus, sillä olen asunut vastaavanlaisessa paikassa lukiovuodet, Toivonlinnassa, Piikkiössä. Toivonlinnakin sijaitsee hyvin rauhallisella alueella meren rannalla. Ihana alue sekin. Sieltä minulla on paljon hyviä muistoja. ❤️

Markkinapäivä

Eilen oli markkinapäivä täällä Kirekassa. Lähdin käymään siellä ystäväni kanssa. En tarvinnut sieltä oikein mitään, mutta oli kiinnostavaa nähdä, mitä siellä oli myynnissä.

Markkinat olivat aivan radan vieressä. En tiedä, oliko se rata käytössä, mutta siellä ne markkinat kuitenkin olivat. Myynnissä oli vihanneksia sekä kaikenlaista sellaista tavaraa, mitä ihmiset tarvitsevat arkisessa elämässään: vaatteita, kenkiä, lakanoita, pyyhkeitä, verhoja, kosmetiikkaa, koruja yms. Leluja siellä ei ollut myynnissä. Niitä täällä harvemmin näkee missään myytävän.

Minä herätän aina vaaleudellani suurta huomiota. Aina, kun astun ulos ovesta, kuulen sanan muzungu jostain. Niin myös tuolla markkinoilla. Ihmiset myös tuijottavat. Se alkaa tuntua täällä noin kuukauden oltuani jo rasittavalta. Aluksi on ihan kuninkaallinen olo, kun saa paljon huomiota osakseen, mutta kun se on kokoaikaista, alkaa se rasittaa. Miksei minua voi vaan kohdella ihmisenä? Miksi minua pitää kutsua ihonvärini mukaan, valkoinen? En voi sille mitään. Vaikka olen täällä auringossa, en edes rusketu kunnolla. Olen ja pysyn tällaisena.